Blondin eka kerta Putinin kanssa? Katso video

Ulkopolitist tarjoaa lukijoilleen iltapulumaisen katsauksen Venäjän perin kyseenalaisten presidentinvaalien ehkä viihdyttävimpään ulottuvuuteen: poliittiseen mainontaan. Sekä televisiomainokset että Youtube-videot tarjoavat mahtavaa tahallista ja tahatonta komiikkaa itänaapurin poliittisesta järjestelmästä. Satiiri on ollut yksi mielenosoittajien vahvimmista aseista ja Internet on mahdollistanut videoiden halvan ja vaivattoman levittämisen maassa, jossa tietokoneet ja älypuhelimet ovat yleistyneet valtavasti viime vuosina.

Aloitetaan ensin Putinin leiristä. ‘Venäjä ilman Putinia. Maailmanloppu huomenna!’ video on kerännyt vajaa miljoona katsojaa Internetissä ja toistaa Putinin vaalikampanjan sanomaa vaihtoehdosta nykyisen vakauden ja 1990-luvun kaaoksen uusiutumisen välillä. Jos Putinia ei oltaisi valittu, maahan muodostuisi satoja uusia puolueita ja uusnatseista tulisi merkittävä poliittinen voimatekijä. Toukokuuhun mennessä Venäjän ydinasearsenaali on päätynyt Yhdysvaltojen hallintaan, ja vuotta myöhemmin Pohjois-Kaukasuksen tasavallat eroavat Venäjästä ja muodostavat islamilaisen emiraatin. Vuonna 2014 Georgia järjestää Sochin talviolympialaiset ja kieltää venäläisiä urheilijoita osallistumasta kisoihin.

Putinin viralliset vaalimainokset toistivat samaa sanomaa, joka esitettiin Venäjän valtiontelevisiossa ennen vaaleja esitetyssä dokumentissa jossa todettiin että ‘viimeisten yhdentoista vuoden aikana Venäjästä on tullut edistyksellinen valtio, jolla on erittäin kehittynyt talous, ja kunnia tästä kuuluu yhdelle miehelle, Vladimir Putinille’ (3.1.2012 Johnson’s List). Dynaaminen maanisä tekee konkreettisia uudistuksia ja kiertää maata. Yhtenäinen Venäjä keskittyy ihmisiin ja antaa huomiota jokaiselle. Jotta Venäjä voi jatkaa uudistumista tulee kieltäytyä populismista ja kantaa vastuuta. Voitot urheilussa edesauttavat terveen kansakunnan rakentamista ja voittoja elämässä. Tahatonta komiikkaa taas tarjoaa kaksimielinen mainos, jossa nuori kaunotar kysyy ennustajalta kenestä tulee hänen ensimmäinen kertansa. Tarot-kortissa komeilee kukas muu kuin Vladimir Vladimirovich – joka tulee varmasti pitämään huolta tytöstä luotettavana miehenä – jota sankarittaremme lähtee tuolta istumalta äänestämään. Toisessa versiossa brunette käy lääkärillä keskustelemassa samasta asiasta samanlaisin tuloksin.

Muista ehdokkaista venäläisen politiikan äärinationalistinen hovinarri ja takavuosien Suomen-syöjä Vladimir Zhirinovski ei tuota pettymystä. Zhirinovskin käsittämättömässä postmodernissa mainoksessa mies piiskaa aasiparkaa ja toteaa että Venäjän symboli on aina ollut laukkaava troikka, joka on nyt muuttunut pirun aasiksi -äänestämällä Zhirinovskia kaikki muuttuu paremmaksi. Kommunistien Gennadi Zjuganov -joka melkein voitti Boris Jeltsinin vuonna 1996- puolestaan yrittää olla köyhän miehen dynaaminen Putin-klooni, jonka vaalisloganina oli ‘Vaihtoehtoa ei ole? Vaihtoehto on aina olemassa’.

Paras ja ainakin huvittavin analyysi Venäjän päivänpolitiikasta löytyy usein Youtuben anonyymeistä satiirisista videoista. Eeppinen ‘Valitse toinen laiva‘ video esittää Dmitri Medvedevin ja Vladimir Putinin taannoisesta ilmoituksesta vaihtaa keskenään paikkoja Titanic-tulkinnan, jossa tandemi rinnastetaan Jackin ja Rosen kiihkeään tuhoontuomittuun romanssiin valtiolaivalla, joka on vääjäämättömästi törmäämässä jäävuoreen. Alunperin Ekho Mosvki -radioaseman kotisivulla esitetty ‘Talviyön unelma‘ video puolestaan tarjoaa oivaltavan analyysin siitä miksi Putin ja hänen liittolaisensa eivät tule suostumaan oikeaan demokraattiseen vallanvaihtoon (15.2.2012 Ulkopolitist). Videossa entinen pääministeri Putin vastaa oikeussalin häkissä syytöksiin korruptiosta ja valtionomaisuuden kavaltamisesta. Uudelleen kukoistukseen puhjennut poliittinen satiiri on yksi konkreettisimmista symboleista venäläisen yhteiskunnan vähittäisestä ‘eurooppalaistumisesta’ ja entistä korkeammin koulutettujen ja varakkaampien venäläisten turhautumisesta maansa yhä bysanttilaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Vladimir Putin ja Kremlin kirous

Vladimir Putinista tullee Venäjän seuraava presidentti 4. maaliskuuta, vaalin ensimmäisellä kierroksella. Hän on ylivoimaisesti suositumpi kuin kukaan kesyistä vastaehdokkaistaan -muita ei päästetty ehdolle- ja virkamieskoneistolla on insentiivi varmistaa että pomo saa yli puolet äänistä kuten jo näimme tapahtuvan marraskuussa duuman vaalissa. Räikeä vaalivilppi on johtanut eksponentiaalisesti kasvaneihin mielenosoituksiin Moskovassa ja suureen rakenteelliseen muutokseen venäläisessä politiikassa: keskiluokan politisoitumiseen (Ulkopolitist, 9.1.). Oikea kysymys onkin kuinka kauan Putinilla on aikaa jäljellä, ja mitä tapahtuu hänen jälkeensä (Economist, 11.2.). Vaikka Putin ei haluaisi asiaa tiedostaa, hänen liittolaisensa tietävät että kulunut vuodenvaihde on vanhan tsaarin lopun alku. Heillä on yhteinen ongelma; varmistaa oma valta, vapaus ja kerätty omaisuus. Tämä ongelma tekee Putinista käytännössä Kremlin vangin ja demokraattisesta vallanvaihdosta hyvin epätodennäköisen.

Vaalit venäläiseen tapaan

Itse vaalien asetelma on masentavan yksinkertainen. Ehdokkaista Gennadi Zjuganov (kommunistit), Vladimir Zirinovski (liberaalidemokraatit) ja Sergei Mironov (Oikeudenmukainen Venäjä) edustavat duuman kesyjä oppositiopuolueita, jotka ovat ylläpitäneet demokratian vaikutelmaa. Miljardööri Mihail Prohorov (sitoutumaton) on ainoa poliittinen untuvikko tässä kaartissa. Ainoastaan Zjuganov, jonka Jeltsin voitti täpärästi 1996, saattaa päästä yli 10% prosentin eikä kenestäkään ole haastajaksi Putinille joka on jo ilmoittanut ettei osallistu vaaliväittelyihin. Tämän vuoksi heidät on päästetty ehdolle, toisin kuten esimerkiksi Liberaalipuolue Jablokon veteraanipuheenjohtaja Grigori Javlinsky. Zjuganov on kunnostautunut  duuman hovinarrina ja äärinationalistisena populistina. Prohorovilla ei taas ole oikeaa kannatuspohjaa edes Moskovan keskiluokan keskuudessa, jossa hänet nähdään Kremlin suosimana vaarattomana liberaalina varaventtiilinä. Hallintokoneisto ja valtionmedia on valjastettu Putinin presidenttiehdokkuuden taakse. Putin saattaisi hyvin voittaa tämän surullisen  joukon ensimmäisellä kierroksella ilman vaalivilppiä, sillä hänen henkilökohtainen kannatuksensa on huomattavasti Yhtenäistä Venäjää suurempi. Tulosta kuitenkin tuskin jätetään sattuman varaan.

Eläkevakuutus

Valtakunta syytesuojasta.

Jotta voimme ymmärtää Venäjän vuoden 2008 ja 2012 presidentinvaalien dynamiikkaa, meidän kannattaa palata hetkeksi ajassa taaksepäin. Pietariin ja 1990-luvun alun villeihin vuosiin, jolloin nuori virkamies Vladimir Putin toimi kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkönä. Virka toi Putinin usein Suomeen, erityisesti ystävyyskaupunki Turkuun, jossa hän tapasi myös Suomen silloisen ulkoministerin Paavo Väyrysen (kuten Väyrynen on vaatimattomana miehenä usein huomauttanut). Olennaisempaa on kuitenkin että Putin vastasi lupien myontämisestä kansainväliseen raaka-ainekauppaan. Clearing-kaupanteon tarkoituksena oli saada ruokatarvikkeita vastineeksi ulkomaankaupasta. Ruokaa saatiin kuitenkin paljon odotettua vähemmän ja välittäjäfirmat ansaitsivat 34 miljoonan dollarin bonukset (St Petersburg Times, 29.7.2005). Kaupunginvaltuuston selvitys tammikuulta 1992 totesi 11 miljoonan dollarin katoamisen kirjanpidossa. Raaka-aineita oli jossain tapauksissa myyty 2000 kertaa maailmanmarkkinahintaa halvemmalla. Putinia syytettiin asiakirjojen pimittämisestä, ja raportti suositteli hänen erottamista ja syyteharkintaa.  Putinin mentori, pormestari Anatoly Sobchak piti huolta suojatistaan (American Foreign Policy Council, 17.3.2000); asia ei koskaan edennyt ja on unohtunut.

La bella vita.

Putin ja hänen tukijansa kuitenkin tietävät hyvin että heidän vapautensa ja vaurautensa riippuu vallan säilyttämisestä. Tämä on vuoden 1999 vallanvaihdon ja 2004 vuonna alkaneen Jukos-oikeudenkäynnin opetus. Jeltsinin terveyden murtuessa tämän lähipiirin piti hankkia uusi presidentti joka säästäisi heidät korruptio-oikeudenkäynneiltä ja turvaisi 1990-luvulla hankitun entisen valtio-omaisuuden. Rentier-taloudessa valtion hallitseminen tarkoittaa mahdollisuutta hallita sen raaka-ainatuloja, ja jakaa niitä omille tukijoille luovan kirjanpidon avulla. Putin ei halua päätyä Hodorkovskiksi Hodorkovskin tilalle viettämään eläkepäiviään pakkotyöleirille Siperiaan. Putinin hallinnon omat toimet antavat oivan esimerkin siitä kuinka päästä eroon vanhasta eliitistä, ottaa haltuunsa näiden keräämä omaisuus ja hankkia kansansuosiota heidän kustannuksellaan. Tilanne on enemmän tai vähemmän sama kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa (Baltiaa lukuunottamatta): Ukrainassa entinen pääministeri Julia Timoshenko on päätynyt vankilaan länsimaiden tuomitseman korruptio-oikeudenkäynnin seurauksena. Georgian uusi oppositiojohtaja miljardööri Bidzina Ivanishvili lupasi ensityökseen toimittaa Mikheil Saakashvilin linnaan korruptiosta. Tämän vuoksi demokraattinen ja todellinen vallanvaihto on henkilökohtainen riski, jota tulee välttää. Tämän vuoksi Putin päätyi epäkarismaattiseen vanhaan ystäväänsä Dmitri Medvedeviin 2008, toimimaan eräänlaisena harmittomana maatalouslomittajana. Medvevilla ei ollut taustaa turvallisuuspalvelussa -toisin kuin ennakkosuosikki varapääministeri Sergei Ivanovilla- ja hän ei saavuttanut itsenäistä kannatusta valtaeliitin tai väestön keskuudessa.

Jäljet pelottavat

Vallattoman kohtalo.

Arabikevät on lisännyt valtaeliitin paranoiaa ja huolta omasta tulevaisuudestaan. Putinia ei ole vaikea kuvitella Robert Mugaben tilalle pikaruokaketju Nandosin hilpeän nostalgiseen mainokseen. Tämä psykologinen paine auttanee osaltaan selittämään Venäjän päätöstä kaataa maltillinen Syyriaa-koskeva päätöslauselma, joka tulee heikentämään maan arvovaltaa erityisesti Lähi-idässä. Venäjän perustuslakituomioistuimen presidentti Valery Zhorkin kirjoitti 26. tammikuuta että ‘Länsi jahtasi Milosevicia, Saddamia ja Gaddafia. He ovat kaikki kuolleita. Länsi tulee hoitamaan Assadin, ja käymään meihin käsiksi. — Länsi tukee pahanlaatuista demokratialiikettä Venäjällä saadakseen tekosyyn interventioon ja kansakuntamme tuhoamiseen.’ Pavel Felgenhauer toteaa että Assadin suojeleminen ei palvele Venäjän vaikutusvaltaa Lähi-idässä. Kuitenkin Venäjän valtaeliitti ei ole suojaamassa klienttiään vaan itseään (Eurasia Daily Monitor, 2.2.2012). 3. helmikuuta, päivää ennen viimeisintä suurta mielenosoitusta Moskovassa, Putinin avustaja Dmitri Peskov kertoi (NY Times, 3.2.2012) tiedustelupalvelun tienneen jo ‘kaksi kolme vuotta sitten’ että duuman vaaleja syytettäisiin epärehelliseksi. Tämä poliittinen epävakaus on Washingtonin aikaansaannosta. Peskov antoi myös mielenkiintoisen ennustuksen että ‘sama skenaario tulee toistumaan myös 4. maaliskuuta jälkeen’. Sama topos jatkui seuraavan päivän pro-Putin varjomielenosoituksessa, joka oli valtiotelevision ykkösuutinen ja jossa osoitettiin sormella erityisesti Yhdysvaltojen uutta lähettilästä Michael McFaulia ja kannettiin ‘Ei oransseille vallankumouksille’ ja ‘Emme tarvitse arabikevättä!’ kylttejä (NY Times, 4.2.2012).

Valtaeliitti. Keskinäinen riippuvuussuhde.

Selviytymisen logiikka

Mitä maaliskuussa sitten tulee tapahtumaan, sen jälkeen kun Putin valitaan ensimmäisellä kierroksella? Oppositio ei tule luultavasti hyväksymään tulosta ja seurauksena on iso mielenosoitus, ainakin Moskovassa. Iso kysymys on alkaako hallinto käyttää nykyistä kovempia otteita opposition hajottamiseksi, jos mielenosoitukset jatkuvat ja protestimieliala kasvaa. Kreml valmistelee – näennäistä – uudistusohjelmaa, jonka Putin voi esitellä heti kautensa alussa. Useat ministerit tulevat saamaan kenkää, heidän joukossa ehkä myös Medvedev. Kuitenkin Putin on luultavasti menettänyt Moskovan ja Pietarin keskiluokan kannatuksen lopullisesti. Nykyhallinnon kannatus on laskemassa vääjäämättömästi myös hiljaa rappeutuvalla maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa (NY Times, 9.2.2012); suuren enemmistön mielipiteillä ei ole kuitenkaan väliä. Virkamieseliitin ja armeijan – joiden tuki on korvaamaton kansansuosion laskiessa – uskollisuus tullaan ostamaan jatkossakin investoinneilla maanpuolustukseen ja valtioyhtiöiden läänittämisellä. Niin kauan kuin Putinilla on näiden viiteryhmien tuki, hän on turvassa. Hodorkovski ainakin on tämän oivaltanut kirjoittaessaan että ‘Kudrinia ja hänen kollegojaan ei saa torjua. Putin voi nähdä heidät alaisinaan, mutta meidän tulee nähdä heidät kanssakansalaisina (Economist, 11.2.2012).’ Kuitenkaan niin kauan kun Putin ja tämän tukijat eivät voi varmistua syytesuojasta, heillä ei ole kannustimia vallanvaihtoon vapaiden vaalien kautta. He voisivat saada tämän varmuuden vain jos Venäjällä olisi onnistunut esimerkki demokraattisesta vallanvaihdosta. Sellaista ei kuitenkaan löydy maan historiasta. Sekä nykyhallinnolla että oppositiolla ei ole insentiivejä luottaa toistensa sanaan; peliteorian Prisoner’s dilemma soveltuu hyvin Venäjän nykytilaan. Maan instituutiot ovat niin kehittymättömät että politiikasta voisi tulla toistuva peli. Hallinnon omat teot muistuttavat siitä mitä vallattomalle voi käydä maassa, jossa ei ole riippumatonta oikeusvaltiota. Putin on itse luomansa järjestelmän vanki.

Venäjällä valta on joka kerta joko peritty tai otettu. Vladimir Putin tietää tämän.