Ottawa ja Turvallisuuspoliittinen Keskustelu

Yle uutisoi viime perjantaina, että Valtioneuvosto on päättänyt antaa Eduskunnalle jalkaväkimiinat kieltävän lakiesityksen, käytännössä tarkoittaen sitä, että Suomi tulee liittymään jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen (sopimusteksti) ensi vuonna. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan kommentointi miinakieltoon liittyen on nähtävissä mm. Valtioneuvoston sivuilla, ja Tuomiojan blogissa, Vaikka sopimukseen liittymistä puoltaa erinäinen määrä painavia eettisiä syitä, siihen liittyminen ilman suurempaa julkista debattia paljastaa kriittisiä puutteita Suomen turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.

Ensiksi, Suomessa ei ole riittävää julkista ymmärrystä turvallisuuspoliittisesta päätöksentekoprosessista, vaan sen oletetaan julkisessa keskustelussa olevan laajalti ”turvallisuuspoliittisen eliitin” hallinnassa. Mutta kuten Verkkolehden haastattelema, Suomen turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut Veikko Heinonen toteaa, Suomen harjoittamasta turvallisuuspolitiikasta on tullut puoluepolitikan peliväline, ja turvallisuuspolitiikan harjoittamisella pyritään ensisijaisesti edistämään puolueiden ideologisia tavoitteita sekä valta-asemaa. Samanaikaisesti julkisessa keskustelussa pyritään luomaan kuvaa turvallisuuspolitiikan tekemisestä epäpoliittisena, turvallisuuspoliittisen eliitin valmistelu- ja päätösvaltaan kuuluvana prosessina.

Turvallisuuspolitiikan sisäpoliittinen dynamiikka heijastuu vahvasti myös Ottawa-kysymykseen. Kuten Verkkouutiset raportoi,  viimeviikkoinen esitys Valtioneuvoston toimesta ei ollut täysin ongelmaton: Kataisen hallituksen ohjelmassa asiasta ei mainita sanallakaan, ja Ministeri Tuomioja toi sopimuksen ilman ennakkovaroitusta hallituksen täysistuntoon ministereiden kesälomakaudella. Presidentti Haloseen ja Ulkoministeri Tuomiojaan henkilöllistyvä puoluepoliittinen ja ideologinen Ottawa-kanta (”tuen ilmaisu jalkaväkimiinakiellolle”) nauttii silti korostetusta legitimiteetistä, koska se havainnoidaan julkisessa keskustelussa ”turvallisuuspoliittisen eliitin” strategisena päätöksenä.

Varsinainen julkinen keskustelu Ottawan sopimukseen liittymisestä on kuitenkin käymättä. Tämän keskustelun toteutuminen näyttää kuitenkin erittäin epävarmalta, sillä Ottawan sopimusta vastustavien hallituspuolueiden edustajat joutuvat mitä todennäköisimmin äänestämään sopimukseen liittymisen puolesta. On huomionarvoista, että Valtioneuvoston päätös, kuten Ottawan sopimusta ympäröivä keskustelu yleensäkin, yhdistää Heinosen mainitsemien turvallisuuspolitiikan puoluepolitisoitumisen, turvallisuuspoliittisen eliitin konsensushakuisen julkisivun kuin julkisen harhakuvan teknokraattisesta turvallisuuspoliittisesta päätöksenteosta.

Tässä yhteydessä Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelun päähuolenaiheeksi on todettava Heinosen alleviivaavien ongelmakohtien lisäksi lisäksi myös valitettava turvallisuuspoliittisten asiantuntijoiden ja asiantuntijuuden marginaalinen asema poliittisessa keskustelussa. Varsinkin akateemisempien kirjoittajien harjoittama itsesensuuri turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on, kuten Ottawa-keskustelu todistaa, harmillista. Tarve kirjoittajille, jotka kykenevät erityisesti identifioimaan turvallisuuspolitiikan harjoittamisen puoluepoliittisia ulottuvuuksia, ja kritisoimaan turvallisuuspolitiikan liiallista politisoitumista tärkeissä strategisissa kysymyksissä, on äärimmäisen akuutti.

Tätä kuvaa vastaan on  onkin harmillista nähdä, kuinka suurin kritiikki Ottawa-päätökselle tehdään yhtälailla puoluepoliittisista lähtökohdista. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistön (PS) viimeaikaiset kannanotot. Niinistö – joka on entinen sotahistorian dosentti – osoittaa kritiikkinsä etupäässä Presidentti Halosta kohtaan, ja epäilee Kataisen hallitusta Nato-salaliitosta. Mutta teknistä kritiikkiä Ottawa-päätökseen hän ei esitä muuten kuin äärimmäisen pintapuolisesti, vaikka onkin tältä osin oikeassa. Ottaen huomioon Ottawa-sopimuksen strategisen vaikutuksen Suomen maanpuolustuskapasiteetille olisi toivottavaa, että asiaan otettaisiin kantaa nimenomaan strategisista näkökulmista.

Tähän asti nähdyt kannanotot seuraavat turvallisuuspolitiikan puoluepoliittista dynamiikkaa, josta kertoo myös Puolustusministeri Wallinin hiljaisuus. Puoluepolitiikan ulkopuolella toimien asiantuntioiden osallistuminen keskusteluun on myös ollut lähes olematonta. Mm. puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen ei ole vielä esittänyt kantaansa vaikka on mediassa viime päivinä esillä ollutkin (Uusi Suomi, Helsingin Sanomat), ja mediassa profiloituneiden turvallisuuspoliittisten asiantuntijoiden – kuten Juha-Antero Puistolan ja Jarno Limnellin – hiljaisuus asian tiimoilta on korostaa asiantuntijuuden puutetta. Näin ollen puoluepolitisoinnin vaikutus turvallisuuspolitiikan harjoittamiseen jää haastamatta.

Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu tarvitsee kipeästi vastalääkettä puoluepolitiikan vaikutusvallalle turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Paras vaihtoehto olisikin akateemisten tutkijoiden sekä muiden strategisiin ilmiöihin erikoistuneiden asiantuntijoiden näkyvämpi aktivoituminen julkisessa keskustelussa. Tämä korjaisi osaltaan yleisiä väärinymmärryksiä Suomen turvallisuuspolitiikasta, vaikuttaen myös julkiseen tietoisuuteen päätöksenteosta ja päätöksentekijöistä, sekä eri puolueiden ideologisista tavoitteista turvallisuuspolitiikan saralla.

Suomalaiselle puoluepolitikoinnille altistettua turvallisuuspolitiikkaa ei harjoiteta strategisessa tyhjiössä. Näin ollen erityisen suotavaa olisi juurikin se, että keskustelussa tuotaisiin useammin julki puhtaasti strategisia näkökulmia tasapainottaen puoluepoliittisia kantoja, jota Suomen turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä on riittämiin, liittyen mm. rauhanturvaamiseen, kalustohankintoihin,  budjettiasioihin sekä varsinkin sotilaalliseen liittoutumiseen liittyen. Suomen turvallisuuspolitiikka tai sen harjoittaminen ei saa olla panttivankina puoluepoliittiselle keinottelulle.

2 responses to “Ottawa ja Turvallisuuspoliittinen Keskustelu

  1. Päivitysilmoitus: Sata ulkopoliittista puheenvuoroa « The Ulkopolitist·

  2. Päivitysilmoitus: Kadonneen strategian metsästys « The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s