Rentierismi ja Saudi-Arabia

Saudi Aramcon toimistoja Dhahranissa, Persianlahden rannalla. Lähistöllä sijaitsee maan suurimmat öljyesiintymät.

Toissa viikolla Ulkopolitist käsitteli öljyyn perustuvan talouden haasteita nimenomaan Venäjän viimeaikaisen talouskehityksen kautta. Artikkelissa sivuttiin myös Saudi-Arabian talouspolitiikkaa rentierismin teorian muodossa. Luvatun mukaisesti, keskittyy tämä artikkeli Saudi-Arabian talousmalliin.

Kuten Öljyn kirous -artikkelista kävi ilmi, täyttää rentieerivaltion tunnusmerkit ne valtiot, joissa talousjärestelmän ulkopuolinen resurssi (esim. maantieteelliseen sijaintiin perustuva öljyesiintymä) on pääasiallisena tulonlähteenä kokonaiselle valtiolle. Yhteiskunnan erinäiset kerrokset huipulta alas yrittävät saada itselleen mahdollisimman suuren, samalla kun alimmallakin tasolla toimeentulo ja hyvä elintaso on taattu. Taattua on myös, teorian mukaan, poliittinen passivoituminen, sillä veroitta palveluista ja täystyöllisyydestä nauttiva kansalainen on ikään kuin valtion lahjoma.

Saudi-Arabian luulisi istuvan hyvin tähän teoriaan, mutta onko asia loppujen lopuksi aivan näin yksinkertainen?

Öljyä suonissa?

On totta, että öljyllä on ja on ollut suuri rooli Saudi-Arabian taloudessa, aina ensimmäisten öljyesiintymien löytymisestä ja nykyisen Saudi Aramco:n (entinen Aramco, eli Arabian American Oil Company) perustamisesta lähtien 1930-luvun loppupuolella. Yhteiskunnan puolella mustan kullan vaikutus alkoi kuitenkin näkymään kunnolla vasta myöhemmin. 1970-luvun öljykriisi tarjosi Saudi-hallinnolle huikeat lisätulot kasvaneiden öljytulojen muodossa. Esimerkiksi vuosien 1973-1974 välillä Saudi-Arabian öljyvarantojen arvo nousi peräti 550 prosenttia. Tämä äkkivaurastuminen alkoi vuosikymmenen puolivälin jälkeen näkymään vastikään keskitetyn Saudi-hallinnon toiminnassa, valtiovallan alkaessa jakamaan uusia tuloja suoraan kaikille kansalaisille mm. kattavien sosiaalipalveluiden, terveydenhuollon ja täystyöllisyyden muodossa. Kyseessä oli valtiohallinnon tiimoilta eräänlaisen eudaimonistisen, kansalliseen onneen perustuvan, legitimiteetin peräänkuuluttaminen, kuten Tim Niblock asian ilmaisee, vaikkei sitä kenenkään toimesta ääneen lausuttukaan. Öljyn hinnan alkaessa laskea 1980-luvun puolivälin jälkeen, ja maan väkiluvun kasvun myötä alkoi anteliaasta talouspolitiikasta kehkeytyä todellinen ongelma; alijäämäinen ja markkinoilta haetun lainan kyllästämä budjetti oli vuosittainen ilmiö aina vuosituhannen loppuun asti. Öljytulojen romahduksen ja väestön määrän pikaisen kasvun tiimoilta maan hallinnolla oli siis vähemmän jaettavaa suuremmalle määrälle ihmisiä. Koska pelkkä lainaraha ei riittänyt tukkimaan aukkoa tuloissa, jouduttiin myös yhteiskunnan palveluista tinkimään, kajoamatta kansalle “pyhimmiksi” koettuihin kohteisiin, kuten esimerkiksi verojen perimättä jättämiseen. Täystyöllisyydestä tuli kuitenkin historiaa, minkä seurauksena öljyrahoilla 1980-luvulla koulutetut nuoret saattoivat nyt löytää itsensä tilanteesta, jossa heillä ei työpaikkaa, jonka kyseenalaistaminen ei käynyt kenelläkään edes mielessä. Koettua vääryyttä ei ainakaan auttanut se seikka, että 1990-luvulle tultaessa valtiosektori edusti 40% tarjotusta työstä. Niinpä maan hallinto joutui vaikeaan tasapainotteluun yhtäältä tarkkaan harkittujen ja kohdennettujen leikkausten ja toisaalta lisääntyneen velanoton kanssa. Vallassa pysymisen näkökulmasta valtaeliitti onnistuikin, sillä merkittäviä poliittisia uhkakuvia ei esiintynyt julkisen sektorin supistuksista ja merkittävästä tuloerojen kasvusta huolimatta. Hallinnon ja sen klienteelin onnistui käyttää sopivaa sekoitusta kovisa ja pehmeitä instituutioita, koersiota ja tulonsiirtoja. Alueellisia yleistyksiä on kuitenkin turha lähteä hakemaan, kuten arabikevät osoittaa.

Yllä mainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Saudi-Arabian kohdalla kyse olisi ollut poliittisesti täysin “ostetusta” tai passivoituneesta kansakunnasta. Etenkin Persianlahden sodan (1990-1991) tuomalla 500 000 amerikkalaisella sotilaalla oli jonkinlainen rooli poliittisena katalyyttinä.  Loppuvuodesta 1990 47 saudinaista protestoi maan naisille langetettua de facto ajokieltoa, vedoten Yhdysvaltain naispuolisten sotilaiden vapauteen ajaa autoa vailla ongelmia. Protestiin osallistuneista moni pidätettiin, ja osa menetti jopa työpaikkansa. Virallisempaa poliittista edustaa liikemiesten ja ulaman erilliset, edustamiensa ryhmien  ehdottamia muutoksia vaatineet kirjelmät. Kenties näitä ennakoiden, perusti kuningas Fahd paikallisen majlis al-shuran, eli eräänlaisen neuvoa-antavan, 150 jäsenestä koostuvan instituution, jonne viime vuodesta lähtien on sallittu myös naispuolisia jäseniä.

On tärkeää huomata, että uudistusten vaatijoiden laatimat kirjelmät olivat suurimmaksi osaksi julkisia. Mistään demokratian mallimaasta ei tietenkään ole kyse, mutta kuva apoliittisesta kansasta on karikatyyri.

Segmentoitunut klientelismi

Öljyntulojen laskemista seuranneet ongelmat selvittivät Saudi-Arabian johdolle öljypohjaisen talouden ongelmat. Verrattaen mittavia talousuudistuksia lähdettiin suunnittelemaan tosissaan 1990-luvun lopulta lähtien, mutta viime vuosikymmenen loppupuolella oli vain osa uudistuksista toteutunut. Kuitenkin rentieristisen logiikan mukaan uudistuksista ei olisi toteutettu yhtäkään. Mikä selittää asian laidan?  Saudi-hallintoa tutkineen Steffen Hertogin mukaan kyse on vuosien saatossa öljyrahan ansioista muodostuneesta hallintorakenteesta, joka on vertikaalisesti integroitunut, mutta muutoin vahvasti segmentoitunut. Koska öljyraha valui vakituisesti valtion ylemmistä rakenteista alaspäin, ei eri instituutioilla ollut syytä ole tekemisissä keskenään. Itse perusilmiö, eli klientelismi, on sama kuin esimerkiksi Syyriassa, mutta öljytulojen maustama valtiokehitys on luonut sille pirstaleisuuden ominaispiirteen.

Tässä kohtaa törmäämme rentierismin toiseen suureen ongelmaan; se käsittelee valtiota yksittäisenä ja homogeenisenä toimijana. Näin ollen se ei voi olla hyödyksi Saudi-Arabian kaltaisen hallintorakenteen toiminnan kuvaamisessa.

Kenties rentierismiä kannattaa loppujen lopuksi ajatella, ainakin Saudi-Arabian kohdalla, historiallisena terminä, enemmänkin talousteoreettisena yksinkertaistuksena, joka kuitenkin osittain pätee tiettynä, melko lyhyenä ajanjaksona maan historiassa.

2 responses to “Rentierismi ja Saudi-Arabia

  1. Päivitysilmoitus: Talousanalyysin rooli arabikevään jälkeisessä Lähi-idässä (1/2) | The Ulkopolitist·

  2. Päivitysilmoitus: Talousanalyysin rooli arabikevään jälkeisessä Lähi-idässä (1/2) | Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s