Vieraskynä: Terrorismi ja orientalismi: Jemen suomalaisissa viestimissä

Aziz-combat

Kirjoittaja on suomalainen Jemen-asiantuntija.

Joulun alla siepattu suomalainen pariskunta on tuonut Jemenin suomalaiselle uutiskartalle pidemmäksi aikaa. Viime maanantaina spekulaatiot kävivät kuumana siitä, liittyvätkö taistelut Jemenin armeijan ja al-Qaidan paikallissiiven välillä panttivankien pelastusyritykseen. Useampi viestin ehätti esittää huhun totena, ennen kuin kiivas spekuulaatio päättyikin lyhyeen: Lähde osoittautui huteraksi tai, uutispuhetta käyttäen, ”tieto olikin väärä.”

Se kuinka innokkaasti huhuun tartuttiin heijastaa sitä, kuinka suomalaiset uutismediat ovat tarttuneet terrorismilähtöiseen narratiiviin sieppausten käsittelyssä lähes kritiikittä. Iltapäivälehdet kierrättävät sitkeästi huhuja al-Qaidan osallisuudesta panttivankien kohtalossa, kun taas Helsingin Sanomat on keskittänyt Jemen-uutisointinsa Yhdysvaltain lennokkikampanjan ympärille ja Jemenin armeijan toimiin al-Qaidaa vastaan maakunnissa – joka ei sinäänsä liity millään tavalla panttivankeihin. Jatkuvasta uutismyllystä huolimatta, terrorisminarratiivi sieppausten tapauksen on äärimmäisen ongelmallinen, sillä siitä ei ole varmuutta ja se hankaloittaa Jemenin laajemman kontekstin ymmärtämistä.

Jyvät akanoista ja islamistit al-Qaidasta

”Al-Qaida” toimii kovin ikävästi yläkäsitteenä kaikenlaisille eri asioille ja järjestöille: on aatteentason al-Qaida (globaalin salafisti-jihadismin aatteen perikuvana), on Al-Qaida keskusjohtoisena järjestönä (jonka arvioidaan olevan enimmäkseen tuhoutunut), on al-Qaida Arabian niemimaalla (AQAP, liikkeen Jemenissä toimiva itsenäinen haara). Puhuttaessa al-Qaidasta Jemenissä on puhuttava nimenomaan AQAP’ista, vaikka harva viestin korostaa tätä.

Jemenissä on myös muita militantti-islamistitoimijoita, jotka sekoitetaan AQAP:hen, esimerkkinä Ansar al-Sharia, joka läheisistä suhteista huolimatta ei ole sama kuin AQAP, tai sen rivisotilaat, joiden motiivit voivat hyvinkin olla eriäviä, vaikkei ideologinen myötämielisyyskään ole jäsenyyden tae. (Poliittiset islamistit, kuten Islah-puolue tai uudempi salafistinen Al-Rashad, ovat asia täysin erikseen, eikä heillä ole mitään tekemistä näiden militanttien toimijoiden kanssa.) Tämän takia on syytä olla varovainen puhuttaessa ”terroristeista” – Jemenin valtio omista syistään luokittelee nämä kaikki yhdeksi massaksi, vaikka näillä eri toimijoilla on eri ambitiot ja kyvyt toimia.

Al-Qaidan muut haarat ovat tunnettuja ulkomaisten surmaamisesta, mutta AQAP ei ole juurikaan tehnyt samaa. Vasta viimeisen reilun vuoden aikana on ollut syytä epäillä liikkeen osallisuutta ulkomaalaisten sieppauksissa Jemenissä – joskin tällöinkin AQAP on ostanut panttivangit välikäsiltä, minkä yhteydessä sieppauksilla on tietoisesti tehty julkisuusstrategiaa – panttivankien ottamisesta ilmoitetaan ja todisteita esitetään. Esimerkiksi maaliskuussa 2012 siepatun sveitsiläisen opettajan tapauksessa al-Qaida on ilmoittanut pitävänsä häntä hallussaan, ilmoittanut lunnas– ja muut vaatimukset ja tiedottanut näistä.

Suomalaisten tapauksessa näin ei ole tapahtunut. Myös sieppauksen amatöörimaisuus – tunnistettavalla autoromulla napataan pari satunnaista länsimaalaista Sana’an keskustasta ja rynnätään pakoon – ei sovi AQAP:n modus operandiin, joka koostuu suuremmasta harkinnasta ja raskaammasta aseistuksesta. Se, että on myös ollut jemeniläisiä turvallisuusviranomaisia, jotka ovat kieltäneet al-Qaida-huhun on saanut tuntuvasti vähemmän huomiota.

Heimot ja sieppaukset

Toista mahdollista panttivankien ottajaa on etsitty Jemenin heimoista. Jemenissä heimot ovat ottaneet ulkomaalaisia panttivankeja, mutta niiden toimintamalli on täysin erilainen kuin al-Qaidan kaltaisilla jihadistitoimijoilla. Jemenissä ulkomaalaisten sieppaaminen on tapa saada huomiota keskushallinnolta, vankien toimiessa kirjaimellisesti pantteina siihen, että hallinto vastaa heimon hyvin käytännönläheisiin vaatimuksiin – tien rakentamiseen, kaivon korjaukseen tai työpaikkojen järjestämiseen heimon jäsenille. Nämä sieppaukset ovat myös ratkenneet rauhanomaisesti.

Tämä käytäntö on murtunut ajan myötä, osittain kasvavien sosio-ekonomisten paineiden ja länsimaalaisten vierailijoiden vähentymisen takia, mutta myös Jemenin heimoyhteiskunnan siteitä nakertavan modernisaation paineen myötä. Yleensä heimosieppauksissa tavalla tai toisella julkisuuteen tulee mikä heimo on siepannut ja miksi – lähtökohdat, joista neuvottelu käynnistyy ja edistyy. Mutta myös ”rikollinen” sieppaaminen – jossa sieppaus on joko alihankittu (syystä tai toisesta) tai tehty kiristyslunnaiden toivossa – on yleistynyt viimeisen parin vuoden epävakauden aikana. Näissä tapauksissa kaava ei ole selvä, koska vastuussa ei niinkään ole ”heimo” vaikka sen jäsenet ovatkin niin toimineet. Suomalaisten tapauksessa vähäinen ja ristiriitainen julkisuus antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole ”perinteinen” sieppaus; se antaa lisäpuhtia al-Qaida-teesille, mutta kuten todettua, on AQAP:n osallisuuden epäilemiselle vahvoja syitä.

Vähäinen tieto ja vieraat käsitteet

Jemen on tuntematon maa monelle suomalaiselle ja se heijastuu myös siinä miten maasta kirjoitetaan suomalaisessa mediassa. On toki epärealistista edellyttää, että jokainen journalisti olisi sen maan asiantuntija, josta hän kirjoittaa – jopa tiedon vähäisyyden innoittama spekulaatio on ymmärrettävä refleksi. Seikka, josta suomalaista Jemen-uutisointia kuitenkin voi syyttää on äärimmäisen heikko lähdekritiikki. Tässä suhteessa on kiitettävä eräiden tutkijoiden valmiutta kritisoida median alttiutta poimia väitteitä ja esittää ne varmuuksina. Hyvin moni viestin on pitkälti kierrättänyt ulkomaalaisten uutispalveluiden uutisia suomennettuna tai ottanut luottokontaktin (Yemen Post näyttää olevan kovin suosittu) lausuman totuutena. Ikävä totuus on, että varmaa tietoa ei ole, mutta huhuja taas sitäkin enemmän.

Tiedon puuttuessa orientalistisesta suhtautumisesta on tullut valitettavan yleinen piirre Jemen-uutisoinnissa suomalaisten sieppausten myötä. Hyvä esimerkki on se, miten heimoista kirjoitetaan. Menemättä turhan syvälle heimojen sosiologiseen ja yhteiskunnalliseen rooliin, tärkeintä on muistaa, että heimo ei missään nimessä ole monoliittinen käsite, eivätkä heimot ja niiden sheikhit ole suinkaan kaikkivoipia toimijoita. Jemenissä(kin) heimo on vain eräs identiteetti monien muiden lomassa, eikä sekään ole suinkaan puhtaasti verisuhteiden kautta määritelty. Pikemminkin heimojäsenyys on yksi osa monimutkaista kilpailevien ja rinnakkaisten identiteettien vyyhtiä, joka tarjoaa siihen kuuleville jäseniä erilaisia sosiaalisia, taloudellisia, ja poliittisia etuja ja vastuita. (Jemenin heimoista kiinnostuneille voi suositella Charles Schmitzin kirjoituksia aiheesta tai Paul Dreschin teosta aiheesta).

Tämä nyanssi ei valitettavasti välity uutiskuvista, jossa usein esitetään kuvia heimojäsenistä aseet kädessä ja jambiya-tikarit komeasti esillä samalla kun luetellaan irrelevantteja yksityiskohtia: missä kunnassa ja läänissä spekuloidaan panttivankien olevan, mikä sieppaavan heimon nimi on. Nämä detailit eivät kerro paljon mitään edes keskivertolukijaa paremmin tietävälle, mutta irroittamalla heimot niiden laajemmasta konteksista ne vahvistavat eksotiikan ja erilaisuuden tuntua. Ongelmaa valitettavasti syventää erilaiset ”paikan päällä” tehdyt uutisartikkelit, jotka eivät sinäänsä tarjoa mitään uutta sisältöä, mutta jotka korostavat eksotiikan tuntua kuvaamalla Sana’an hienoa vanhaa kaupunkia, jota sitten maustetaan sensationaalisilla ”heimolähteillä” tai terroristihuhuilla, jossa jokainen taistelu maakunnissa armeijan ja paikallisten militanttien välillä liittyy ensinnäkin suomalaisten vapautukseen ja al-Qaidaan. Helsingin Sanomien laaja uutisointi Yhdysvaltain lennokisodasta Jemenistä on tärkeää, mutta se antaa hyvin yksipuolisen vaikutelman Jemenin yleistilanteesta. Uutisointi Jemenin jatkuvasta poliittisesta siirtymästä ja kansallisesta dialogiprosessista ja siihen liittyvistä kriittisistä kamppailusta loistaa poissaolollaan.

Ehkä hämmentävintä on ollut sinisilmäisyys eri huhujen tulkinnassa. Kuten muissakin diktatuureissa, eräs keskeinen valtapoliittinen keino Jemenissä on ollut tiedon/informaation pimittäminen ja säännöstely, mihin liittyen huhujen levittäminen on ollut yksi merkittävimpiä toimia. Esimerkiksi Jemenin presidentillä on syitä sanoa, että al-Qaidan on vastuussa sieppauksista, sillä se antaa mahdollisuuden koviin keinoihin ja tilaisuuden korostaa omaa valmiutta toimiin liikettä vastaan. Hänen vastustajillaankin on syitä levitää huhuja al-Qaidan roolista sieppauksessa, sillä se korostaa sitä tosiasiaa, että Jemenin hallitus on kyvytön turvamaan pääkaupungin katuja ja kykenemätön vapauttamaan panttivankeja. Toisin sanoen poliittiset agendat elävät ja voivat hyvin Jemenissä siellä missä muissakin maissa.

Heimojen ja terrorismin ohella tutun weberiläisen valtion puute on suunattoman hämmästelyn aihe. Helsingin Sanomien Ville Similän sanoin, ”millaisessa valtiossa kolme ihmistä voi kadota jäljettömiin keskellä kirkasta päivää?” Vastaus on: valitettavan monessa.

Similän joulukuinen kolumni on äärimmäisen hyvä esimerkki siitä kuinka Jemen ja sen historia typistetään epäonnistumisen ruumillistumiseksi. Valtion heikkous yhdistään Jemenin kuvailuun raa’an hobbesialaisin termein, jossa anarkistinen epävakaus on pysyvä tila Jemenissä, jossa hampaisiin aseistetut heimot ovat vallassa, ja on täynnä terroristeja, köyhyyttä ja kurjuutta: ”Jemen on kuin luotu romahtamaan”. Maan kriisit ovat todellisia ja äärimmäisen vakavia, mutta ne eivät ole syntyneet tyhjiössä (toimituksen lisäys: taustaa Jemenin nykykriisistä löytyy Ulkopolitistista täältä ja täältä). Päinvastoin, maan historian ymmärtäminen on kriittistä, jotta pystymme käsittämään, miksi Jemenissä on käynnissä niin monta rinnakkaista ja toisiinsa sidottua konfliktia. Käsitys siitä, että valtion kasvava vahvuus viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana on ollut konfliktin syy Jemenissä on kriittinen osa nykytilannetta, mutta se ei sovi weberiläiseen käsitykseen.

Se, että syytä ei olla lähdetty etsimään esimerkiksi Jemenin epävakaasta politiikasta on parhaimmillaan yksinkertaistuksesta syntyvää naiviutta (’terroristit vihaavat meitä’) tai pahimmillaan ylenkatsovaa orientalismia (’eiväthän ne paikalliset kykene monimutkaiseen politiikkaan’). Kumpikaan asenne ei ole hyvästä, minkä takia olisi parasta tarjota laajempaa kontekstia Jemenistä ja sen kriiseistä. Terrorismiin keskittyvää narratiivia on syytä varoa, sillä se yksinkertaistaa roimasti Jemenin tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, yli kaiken maan nopeasti liikkuvaa eliitin sisäistä valtataistelua ja jemeniläisten kohtaamaa syvää arkista kurjuutta.

4 responses to “Vieraskynä: Terrorismi ja orientalismi: Jemen suomalaisissa viestimissä

  1. Mielenkiintoinen artikkeli, joskaan sisältöå ei voi pitää minään ennen, kuin on tiedossa kuka on tuo suomalainen Jemen-asiantuntija. Mihin tuo asiantuntijuus perustuu? Ainakin monet televisiossa esiintyneet pseudoasiantuntijat ovat olleet joka kerta väärässä.

  2. Päivitysilmoitus: Tapaus Kalevasta | The Ulkopolitist·

  3. Päivitysilmoitus: Hyvää syntymäpäivää The Ulkopolitist! | The Ulkopolitist·

  4. Päivitysilmoitus: Ulkopoliittista varjonyrkkeilyä | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s