Tapaus Kalevasta

tuomioja

Atte ja Leila Kalevan tapauksesta näyttää tulevan Suomen alkukesän suuri mediaspektaakkeli. Itseään moraalisesta käytöksestään ja pidättyväisyydestään selkään taputellut media on panttivankien vapautumisen jälkeen ottanut itselleen vapauden julkaista Kalevien pariskuntaan liittyviä tietoja kuin he olisivat julkisuuden hahmoja. Kansalaiskeskustelussa puolestaan liikutaan salaliittoteorioiden, schadenfrauden ja ”ei meidän verorahoilla” ajattelun välimaastossa.

Atte Kalevan sotilastausta on hämmentänyt monia – vaikka kieltämättä eräitä enemmän kuin toisia. Muutama suomalainen poliitikko ja virkamies ovat jo ehtineet julkisuudessa toteamaan, että vastuu ei ainakaan heidän harteilleen kuulu – Kalevaa yritettiin ”estää” lähtemästä. Johtuisiko tämä sitten siitä, että Kalevien kidnappaus päätyi merkittäväksi uutiseksi jo hyvissä ajoin ennen panttivankien vapautusta, tai siitä että pariskunnan identiteettien julkistamisen jälkeen matkalla on arvioitu kansalaiskeskustelussa olevan vähän vähemmän julkisia syitä – kaikkea mahdollisesta vakoilusta ja sotilastiedustelusta juutalaisten salaliittoon. Paha sanoa. Eräälle on kuitenkin ollut vaikea ymmärtää, kuinka puolustusvoimissa työskentelevä ihminen voisi matkustaa Jemeniin puhtaasti akateemisen kiinnostuksen takia, ja tämä on ollut toistuva teema eri foorumeilla vellovassa kansalaiskeskustelussa, jonka keskeinen kysymys on ”kenen syy”?

On hyvä muistaa, ettei Suomen viranomaisilla ole oikeutta estää ketään matkustamasta. Jokainen Suomen kansalainen on oikeutettu matkustamaan minne tahansa haluaa, ja tätä oikeutta suomalaiset käyttävät kiitettävästi hyväkseen. Muutamat ovat jopa uskaltautuneet konfliktialueille. Suomesta matkustaa säännöllisesti muun muassa journalisteja, kansalaisjärjestön edustajia ja diplomaatteja konfliktialueille ilman vastaavaa huomiota medialta tai kansalaisilta.

Esimerkiksi Syyriaan konfliktin kulkua raportoimaan ovat uskaltautuneet Rauli Virtanen, Niklas Meltio sekä Suomen Kuvalehden Jari Lindholm. Syyriassa on konfliktin aikana käynyt myös Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Ari Kerkkänen. Kalevien kidnappausten jälkeen Jemeniin on uskaltautunut ainakin yksi suomalaisen median edustaja haastattelemaan paikallisia. Esimerkkejä riittää. HS:n kirjeenvahtajana olleessaan Jukka Huusko kävi Siinailla, ja Tommi Nieminen kävi vaalien aikaan Pakistanissa. On mielenkiintoista, miten vastaavanlaisiin matkoihin ei ole kohdistunut kritiikkiä vastuuttomana riskinottona. Oliko edellä mainittujen konfliktialuematkailu yhtä ”väärin matkustettu” tai harkitsematonta kuin Kalevan tapauksessa?

”Väärin matkustettu” toteamuksesta onkin tullut yksi kansalaiskeskustelun taisteluhuudoista. Kovin montaa keskusteluun osallistunutta ei näytä häiritsevän, että tämä perustuu jälkiviisauteen. Kalevan matkan seurausten valossa on ollut helppo alleviivata Jemeniin matkustamisen riskejä, koska tiedämme matkan seuraukset:  onhan Jemenissä siepattu länsimaalaisia aiemmin; lehdissä lukee, että maassa on turvatonta; Ulkoasiainministeriön matkustustiedote varoittaa matkustamasta. Sen sijaan mitä ei ole korostettu on se, että sieppauksen riski Sana’assa on huomattavan paljon pienempi kuin muualla maassa (jossa Atte Kaleva matkusti ilman siepatuksi joutumista), tai että Sana’assa asuu vieläkin useita länsimaalaisia – toimittajia, kansalaisjärjestöjen työntekijöitä, diplomaatteja ja myös tutkijoita. Näiden faktojen korostamiseen tarvitaan syvällisempää tietämystä kohdemaasta, kuin mitä suomalaisesta mediasta tai matkustustiedotteesta on saatavilla.

Tämä ei tietysti tarkoita että Jemeniin matkustaminen olisi riskitöntä, mutta monelta on päässyt unohtumaan että kukaan täysissä ruumiin ja sielun voimissaan oleva ei tarkoituksenmukaisesti pyri asettamaan itseään ja lähimmäistään sellaiseen tilanteeseen ja ympäristöön, jossa todennäköisyys vastaavanlaiselle tapahtumalle – tai pahemmalle – on merkittävä. Joskus oma harkintakyky voi pettää, mutta joskus sattuma voi astua peliin varsin traagisella tavalla.

Pahimmillaan tämän unohtaminen on uhrin syyllistämistä, ja vähimmilläänkin tietämätöntä. On hyvä muistaa, että vapaudenriisto ei koskaan ole uhrin syy vaan niiden, jotka kidnappauksen toteuttivat, siinä avustivat ja mahdollisesti sitä suunnittelivat. Keskustelijoilta on valitettavan usein unohtunut ettemme tiedä varmuudella juuri mitään tapauksen yksityiskohdista. Valitettavan moni myös tuntuu pitävän esimerkiksi Ulkoasianministeriön matkustustiedotetta deterministisenä dokumenttina tai maagisena kristallipallona, joka ennaltamäärää mitä Jemenissä tulee käymään, jos sinne uskaltaa matkustaa.

Mikäli Kalevien matka olisi toteutunut ilman sen suurempaa mediahuomiota, olisiko silloinkin matkalle lähteminen ollut huolimatonta, vastuutonta ja huonoa harkintakykyä? Mitä se kertoo sellaisista suomalaisista kuten Rauli Virtanen, Jari Lindholm tai Niklas Meltio, jotka matkustavat säännöllisesti konfliktialueille?

Jos ”väärin matkustettu” on ollut yksi keskustelun yleisimmistä taisteluhuudoista, ”väärin tutkittu” on valitettavasti myös kuultu taisteluhuuto. Akateemisen vapauden periaate on unohdettu, ja muutama on ääneen pohtinut, että pitikö sitä arabiaa mennä opiskelemaan juuri Jemeniin, tai oliko sitä terrorismia pakko tutkia juuri Jemenissä. Terrorismin tutkiminen on varmasti vaarallisempaa – varsinkin jos yksi metodologinen työkalu on haastattelujen toteuttaminen – kuin esimerkiksi proto-suomalaisiin kansantaruihin keskittyvä diskurssianalyysi, mutta yhteiskunnallisesti on tärkeää ja hyödyllistä tutkia terrorismia, erityisesti siellä missä se on merkittävä ongelma.

Mikäli tarkoitus on tutkia terroristijärjestöjen rekrytointia sekä yksilöiden radikalisoitumista terroristeiksi Jemenissä, arkistotutkimus suomalaisessa kirjastossa on yhtä hyödytöntä kuin vaaratonta. Tässä mielessä on helppo yhtyä Panu Pokkisen mielipiteeseen: ”Parhaiten sen [radikaalin Islamin ja arabian] oppii alkulähteillä – tältä osin Jemen oli napakymppivalinta.” Itsenäisen tutkijan näkökulmasta on ihailtavaa, että joku pyrkii tuottamaan arvokasta materiaalia islamistisesta terrorismista Jemenissä haastattelemalla paikallisia entisiä ja nykyisiä terroristeja, eikä pelkkään kierrätettyyn materiaaliin nojaavaa tusinatutkimusta al-Qaidasta ja muista islamistisista terroristeista, joka on valitettavan yleistä.

Tapaus Kalevaa ympäröivä keskustelu tarvitsee suhteellisuudentajun palauttamista. Pahin rike tätä vastaan – salaliittoteorioiden ja uhrin syyllistämisen lisäksi – on taivastelu verorahojen tuhlaamisesta ja vaatimukset siitä, että lasku ”extreme-matkailijoille” lähetetään perästä. On hyvä muistaa, että tämä on nykyisen lainsäädännön vastaista eikä lakeja voi säätää takautuvasti – ei ainakaan ilman perustuslain muokkausta. Tämä on sinänsä jo keskustelun viemistä epäoleellisille raiteille. On hyvä pitää mielessä, että puhumme kahdesta henkilöstä, jotka juuri viettivät 4,5 kuukautta vankeudessa ilman omaa syytään. He palasivat nyt turvallisesti kotiin.

Hyvä on myös pitää mielessä, että vastaavanlaiset tilanteet ovat äärimmäisen harvinaisia. Mutta silloin kun suomalaiset joutuvat pulaan ulkomailla, tärkeintä ehdottomasti on että valtio tekee kaikkensa tilanteen menestyksekkään ratkaisun saavuttamiseksi. Tämä on kuitenkin yksi ulkoasiainministeriön keskeisistä tehtävistä. Jos tai kun vastaavanlaisia tilanteita saadaan onnellisesti päätökseen tulevaisuudessa, tapaus Kalevan ympärillä velloneen keskustelun yksi keskeisimmistä opeista tulisi olla suhteellisuuden- ja tilannetajun säilyttäminen.

6 responses to “Tapaus Kalevasta

  1. Sitäpaitsi Wallin ryöstettiin jo Pariisissa. Arabimaissa liikkuessaan hän oli monin paikoin paljon paremmassa turvassa kuin Euroopan suurkaupungeissa.

  2. Tarpeellista tolkkua julkisuus-mahdeille ’kansalaiskeskusteu’ ja ’media’. Olen samaa mieltä että pahin rike on valtion vastuun alas-ajamisyritys kansalaisten pyyteettömässä pelastamisessa. Sellainen sveitsiläis-tyyppinen uhrilla pelastuksen maksattaminen (jota hieman eri vinkkelistä Itävallassa ajetaan), mikäli sellaiseen päin aletaan lainsäädännöllisesti edes kääntyä, johtaisi ihan varmasti absurdeihin rajanvetoihin tapaus tapaukselta, puhumattakaan niiden perustavan laatuisten suojeluvelvollisuuksien vaarantumiseen, joita valtiolla on kansalaisiaan kohtaan. – Konfliktit ovat kaikki luonteeltaan poliittisia, ja näinollen on myös liki kaikki niiden ympärillä pyörivä, mukaanlukien niiden ulkopuolisten ja ulkomaisten toimijoiden työ, on sitä tavalla tai toisella (analyytikkojen, tutkijoiden, avunantajien, yhteistyökumppaneiden, raportoijien, monitorien,…). – Monissa tapauksissa tulee ’mukaan uskaltamiseksi’ olla etukäteinenkin valtion suojelu järjestetty erikoispassein (diplomaattinen/virkamies), erikoistyösopimuksin (joista EU:n tasolla esimerkkinä erikois-sopimukset isäntämaan kanssa, kuten rankaisemattomuus KOHDEmaassa). Pitää muistaa, että tällaiset institutionalisoidutkaan erikoistoimenpiteet eivät poista itse vaaraa, vaan (ideaalisesti) ainoastaan osan sen jälkikäsittelyn tuntemattomista muuttujista. Tällaiset järjestelyt muistuttavat valtion suojeluvelvollisuuksista silloin, kun mennään valtion palveluksessa ’ulos’. Kaikki ’palaavat’ eivät pulassa palatessaan kuitenkaan näissäkään tapauksissa ole saaneet oikeutta vaikka ovat vain käyneet tekemässä valtion nimiin työtään, kuten kävi esim. sille suurelle Alankomaiden Itä-Intian virkamiehistölle perheineen, jotka menettivät omaisuutensa, terveytensä, perheensä ja jopa henkensä, mutta jotka olivat häpäisevä muistutus siitä että kolonia olikin ehkä väärin ja että Indonesiasta poistuttiin sen itsenäisyysjulistuksen jälkeen ehkä liian myöhään ja kolonia menetettiin. Se miten aktiivinen valtio on jälkipyykissä, on siis sekin poliittista, ja Suomessa tämän näkee esim. erilaisissa tavoissa suhtautua ilman omaa syytään, usein paikallislakienkin vastaisesti kriisimaista deportoituihin… koska kriisin määritelmän mukaan toimitaan harvinaisen poliittisesti ja kaikki on tulehtunutta eikä ulkopuolisena yksinkertaisesti voi pysyä mikäli sisään menee. Tämä on se mitä Kalevan tapauksen besser-wisserit eivät ole tajunneet; että meillä on ne lait jotta voidaan nousta päivänkohtaisen eli poliittisen yläpuolelle, ainakin täällä meillä missä sitä konfliktia ei pitäisi olla.

  3. UMn matkustussuositukset tehdään pääasiassa ”tavallisia” matkailijoita varten (ja ovat tätä nykyä aina yhtä EUn linjan kanssa). En usko että edes UM olettaa toimittajien noudattavan niitä, heillähän on velvollisuus raportoida tapahtumia. Toimittajat ja monet muut kuuluvat erikoisryhmään, jolla on tavallista enemmän tietoa siitä miten alueilla ”ollaan”. Kerkkäsellä puolestaan on dippipassi ja toivottavasti vakuutukset kunnossa. Monilla työasioissa liikkuvilla on puolestaan firmojensa turvajärjestelyitä eli autoja, kuskeja ja turvamiehiäkin.

    UMn matkustustiedotteessa yleensä kehotetaan olemaan matkustamatta jos oleskelu alueella ei ole tarpeellinen/välttämätön. Tutkimustyön ”välttämättömyydestä” voidaan olla montaa mieltä ja HSn mukaan Atte Kaleva oli ennen joulua suorittanut kieliopintojen ohella ainoastaan yhden haastattelun. Arabian opintoja olisi voinut suorittaa esim. Jordaniassa liki yhtä hyvissä olosuhteissa. Olettaisin kuitenkin, että Kalevalla oli käsitys siitä miten Jemenissä ”ollaan” eikä hän sen puolesta ottanut liian suuria riskejä.

    Itse olen tällainen ”tavallinen tutkija” — vaikka tietäisinkin miten näissä maissa ”ollaan”, en kulje alueilla UMn suositusten vastaisesti. Tämä ainoastaan siksi, että esim. Turkissa ja Lähi-idässä voi sattua ja tapahtua etenkin silloin kun aluetta ei kehoteta välttämään. Viime vuoden elokuussa olin Gaziantepessä samana päivänä kun siellä räjähti pommi. Luotan siihen, että saan nopean ja tehokkaan avun jos minulle sattuu ja tapahtuu, enkä halua vahingoittaa ”hyviä suhteitani” UMään sillä että en noudattaisi heidän suosituksiaan.

  4. Olen pohtinut tapauksen julkisuusarvoa. Katsoin viime pe. A-Streamin, sekä eilisen A-studion. Molemmissa ohjelmissa toimittajat tuntuivat olevan hieman hakusessa. Krp, ei voi avata tutkinnallisita syistä tapausta. Tuomioja taas ei mielestäni tuonut mitään oleellista tietoa, joka olisi antanut erityisiä ahaa–elämyksiä.

    Media on ollut pantivankina tietojensa kanssa, nyt on revittävä kaikki irti. Kuka tekee parhaan lööpin, kuka saa aikaiseksi eniten klikkauksia otsikoilleen? Matkustajakone Kaleva ammuttiin alas matkallaan Tallinnasta Helsinkiin 14. kesäkuuta 1940. Osuisikohan tämän Kaleva ”kohun” alasampuminen mediassa esimerkiksi perjantaille 14.6.2013?

  5. Päivitysilmoitus: Hyvää syntymäpäivää The Ulkopolitist! | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s