Hyvää syntymäpäivää The Ulkopolitist!

Näistä aiheista The Ulkopolitist keskustelee

Arvon lukijat,

Jälleen kerran on vuosi ehtinyt vierähtää kansainvälispoliittisessa blogosfäärissä.  Ankara IR-sota on päätynyt toisen osapuolen luovuttaessa ansaittuun rauhaan, mutta harva on se päivä kun Suomen kansainvälispoliittisessa blogistanissa on hiljaista.

Tänään The Ulkopolitist-kollektiivi täyttää kaksi vuotta. Sopivia merkkipaaluja saavutettu juuri ennen vuosipäivää: yli 100,000 lukukertaa, 800 FB-fania, yli 8000 twiittiä. Toisaalta, jäipä ainakin yksi rajapyykki saavuttamatta: 2000 Twitter-seuraajan raja on vielä muutaman kymmenen fanin päässä ja blogin kolmassadas postaus odotuttaa itseään ensi syksyyn asti.

The Ulkopolitistia on luettu ympäri maailmaa, muutamaa sitkeää palomuurisaareketta lukuunottamatta. Yleisimpiä maita lukijoidemme keskuudessa ovat Iso-Britannia, Ruotsi, Yhdysvallat, Ranska – ja tietysti – Suomi ykkösenä.  Top 20 maiden joukossa on myös hieman yllättävänä jokerina Jemen, joka on viime päivinä ollut kansakunnan ykköspuheenaihe.

Synttäreiden tiimoilta on myöskin taas syytä kerrata mistä ulkopolitistit ja vierasblogistit ovat kirjoittaneetkaan.  Ulkopolitistissa on käsitelty Syyrian kriisiä ja siihen liittyviä diplomaattisia vaihtoehtoja, Suomen turvallisuusneuvostokampanjan loppua ja sen vaikutusta ulkopolitiikan sisältöön sekä siitä käytävään keskusteluun.  Kultuuri on saanut kiitettävästi tilaa, sillä Frederikin tekstien puinnin lisäksi on tutkittu sotaa ja elokuvallista ilmaisua, James Bondia ja kansainvälistä politiikkaa – ja ehkä harrastettu myös elokuvallista sanaleikittelyä muiden aiheiden lomassa.  Olemme pohtineet vakavasti suomalaista IR-tutkimusta ja, hieman vähemmän vakavasti,  sitä millainen kuninkaallinen Suomi olisi ollut.

Lukijoittemme suosimat kirjoitukset edeltävän vuoden aikana ovat jokseenkin … kirjavia: sodanuhkasta sieppauksiin ja kansanäänestyksestä kansanmusiikkiin:

Ylivoimaisesti eniten liikennettä ohjaamme Wikipediaan, selittämään arvon lukijoille mistä ihmeestä hölisemme kun yhdistämme Julian Assangen ja kardinaali Mindszentyn, Grover Clevelandin ikityylikkäät viikset ja imperialismin elinvoimaisuuden, tai Keijo Korhosen ja Syyrian. Mutta muita suurien klikkimäärien kohteina ovat olleet:

On eri tapoja löytää The Ulkopolitist; useimmat tekevät näin joko sosiaalisen median kautta tai sitten hakemalla ”ulkopolitist” tai ”the ulkopolitist”.  Luovempia teitä blogiimme myös löytää tavanomaisten arkiesineiden kautta (”kalapuikot”), epäloogisten sanarimpsujen (”jemen nato öljy operaatio”) tai joskus hämmentävien kirjoitusvirheidenkin avulla (”gybersodankäynti”).  Myös, voimme tiedottaa, että The Ulkopolitist ei ole matkatoimisto – pahoittelemme heille jotka etsivät Abhaasian matkaa tai olivat uteliaita Syyriaan matkailusta.

Kiitämme vierasblogistejamme kontribuutioistaan ja hyödynnämme tilaisuutta muistuttamaan lukijoita, että tekin voitte tarjota vieraskyniä Ulkopolitistille. Iso kiitos siis Susanna Hastille, Otto Kiviselle, nimettömyydestään tulenkatkuista kritiikkiä saaneelle Jemen-asiantuntijalle, Kaisa Toroskaiselle, Ilmari Käihkölle, Niina Nykäselle ja erityisesti Hiski Haukkalalle, joka ansaitsee kiitosta vieraskirjoituksestaan sekä arvokkaasta tappion hyväksymisestään osastaan IR-sodassa.

Vastaavasti haluamme kiittää haastateltaviamme ajastaan ja aatteistaan: Puolustusministeri Haglund, SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jugner ja Presidentti Ahtisaari.  The Ulkopolitist pyrkii jatkamaan haastattelusarjaansa tulevana vuonna.

Terveisin,
– The Ulkopolitist

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s