Riitaisuutta ilmassa Itä-Kiinan merellä

 KIINA

Kuva: The New York Times

Viime kuun lopulla Kiina teki rohkean, jopa röyhkeän siirron Itä-Kiinan meren merialuekiistassa. Se julisti yksipuolisesti Itä-Kiinan merelle ilmapuolustusalueen, joka ulottuu jopa 300 meripeninkulmaa (noin 500 kilometriä) mantereelta ulapalle. Ilmapuolustusalue on osittain päällekäinen Japanin vastaavan alueen kanssa, ja kattaa myös Senkakun saariryhmän (jota kiinalaiset kutsuvat Diaoyn saariksi), joka on tällä hetkellä Japanin hallinnoima. Kiina kuitenkin on sitä mieltä, että saaret kuuluvat Taiwaniin ja siten myös Kiinan kansantasavaltaan. On syytä huomioida, että kiista ei varsinaisesti liity Etelä-Kiinan meren aluevesi- ja saarikiistoihin, vaikka yhtymäkohtia – kuten Kiinan käyttäytyminen alueella – löytyykin. Etelä-Korea lisäsi vettä myllyyn joitakin päiviä sitten laajentamalla omaa ilmapuolustusaluettaan osittain samalle alueelle.

Ilmapuolustusaluetta ei tule sekoittaa ilmatilaan. Näistä jälkimmäinen on kansainvälisen lain mukaan kyseisen valtion hallinnan alaista aluetta samalla tapaa kuin esimerkiksi aluevedet. Niin ilmatilan kuin aluevesien katsotaan ulottuvan 12 meripeninkulman (22.2 kilometriä) päähän rantaviivasta. Ilmatila tai aluevedet ovat siis huomattavasti ilmapuolustusaluetta (ilmassa) tai yksinomaista talousvyöhykettä eli EEZtä (merellä) pienempi alue. Yleensä ilmapuolustusalueen tarkoituksena on antaa valtioille mahdollisuus reagoida lähestyviin ilma-aluksiin ennen niiden saapumista valtion ilmatilaan: suurella nopeudella lähestyvä hävittäjä voi minuutissa nimittäin lentää jopa 40 kilometrin matkan. Kiinan ilmapuolustusalueen sisällä liikkuvien täytyy ilmoittaa tulostaan alueelle ja valmistautua ylläpitämään radioyhteyttä lennonjohtoviranomaisten kanssa. Peking on luvannut kunnioittaa siviililentojen vapautta, ja omien sanojensa mukaan pyrkii ilmapuolustusalueella ainoastaan torjumaan uhkia alueella.

Yhdysvallat pääsi näpäyttämään Kiinaa vain muutamia päiviä alueen julistamisen jälkeen lennättämällä kaksi B-52 pommikonetta alueen yli ilman eri ilmoitusta Kiinan viranomaisille. Vaikka lennot olivat osa jo kauan sitten suunniteltua sotaharjoitusta, oli niiden ajoitus vähintäänkin tulenarka. Aluksi Yhdysvallat kritisoi ilmapuolustusaluetta voimakkaasti, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että se olisi valmis hyväksymään alueen – ainakin toistaiseksi. Varapresidentti Joe Biden ei Pekinginvierailullaan maininnut aluetta, vaikka oli vain päivää aiemmin Tokiossa kutsunut siirtoa riskialttiiksi, status quota horjuttavaksi teoksi. Tällä hetkellä Yhdysvallat pyrkineekin lähinnä rauhoittelemaan tilannetta ja vähentämään jännitteitä Japanin ja Kiinan välillä. Yhdysvaltojen liittolaismaa Japanin reaktio ei ole puolestaan ollut lainkaan epäselvä: perjantaina Japanin parlamentti hyväksyi päätöslauselman, jossa se vaatii puolustusalueen perumista.

Kuinka vakava tämä kiista tosiasiassa on? Onko Kiinan julistama ilmapuolustusalue erityisen merkittävä ja alueen tasapainoa järkyttävä? Kaikessa yksinkertaisuudessaan vastaus voisi olla seuraavanlainen: lyhyellä tähtäimellä tuskin, mutta pitkällä aikavälillä kenties onkin. Tilannetta kommentoineet ovat tarttuneet kahteen seikkaan, jotka tekevät Kiinan ilmapuolustusalueesta poikkeuksellisen. Ensinnäkin, kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että ilmapuolustusalue on osittain päällekäinen Japanin vastaavan alueen kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole aivan tavatonta Itä- ja Kaakkois-Aasian merialueilla. Tämä kartta esimerkiksi näyttää päällekkäiset aluevaatimukset Etelä-Kiinan merellä. Päällekkäiset aluevaatimukset usein aiheuttavat epävakautta ja lisäävät sodan riskiä, mutta näistä kiistoista on tullut lähinnä kyseisten valtioiden merivoimien koreografista kukkoilua – peliä, jossa silloin tällöin ammutaan kovilla. Alueella olevat merenalaiset öljyvarannot toki kiinnostavat kaikkia osapuolia, mutta toistaiseksi tilanne on onneksi pysynyt lähinnä diplomaattisena haasteena eikä ole eskaloitunut sodaksi.

Toinen syy huoleen on ollut Kiinan vaatimus, jonka mukaan ilmapuolustusalueella liikkuvien on ilmoitettava alueella liikkumisestaan ja toteltava ohjeita siinäkin tapauksessa, että lento ei ole menossa Kiinan ilmatilaan. Muiden valtioiden vastaavat alueet vaativat yleensä ilmoitusta vain siinä tapauksessa, että lento on matkalla kyseisen valtion ilmatilaan. Tämä vaatimus voi olla sellainen, josta Kiina voisi luopua tarpeen tullen saadakseen myönnytyksiä joltain toiselta osapuolelta – kuten Yhdysvalloilta. Jää kuitenkin nähtäväksi, mitä Joe Bidenin ja Xi Jinpingin keskusteluista seuraa, vai seuraako ollenkaan.

Lisäksi jos tarkastellaan alueen politiikkaa, Kiinan ulkopoliittisia tavoitteita ja muiden maiden vastaavanlaisia ilmapuolustusalueita, ei ole syytä nähdä Kiinan siirtoa kovinkaan odottamattomana tai sotaisana. Yhdysvallat ja Korea perustivat omat alueensa jo 1950-luvulla, ja Japanikin vuonna 1969. Kiinan ulko- ja turvallisuuspoliittisen itsevarmuuden kasvaessa se on pyrkinyt laajentamaan vaikutusvaltaansa erityisesti Itä- ja Etelä-Kiinan merialueilla. Saarikiistoista on tullut luonnonvaroista kilpailun ohella tapa valtioille näyttää kaapin paikka alueella. Kiina on nousevana mahtina kokenut tarpeelliseksi osoittaa kiistoissa olevansa periksiantamaton – tai ainakin määrätietoisempi kuin Yhdysvallat. Loppujen lopuksi Kiina pyrkii ainoastaan näyttämään, että se on valmis pitämään kiinni suvereniteetistään alueella ja hyväksyy joitakin riskejä niin tehdessään. Yhdysvaltojen saattaa olla vaikeaa tehdä samoin, koska sillä on huolia muissakin maailmankolkissa, eikä pienten saarten hallinta-oikeus ole sille ydinasia.

Tulevaisuuden kannalta olennaisinta ei kenties olekaan tämä kiista, vaan sen merkitys Etelä-Kiinan merta ajatellen. Jokainen tapaus, jossa Kiina saa tahtonsa läpi vahvistaa sen uskoa omaan paremmuuteensa ja pönkittää sen johtajien itsevarmuutta seuraavia kiistoja silmälläpitäen. Jos energiavarantojen huvetessa alueen valtiot ryhtyvät toden teolla merenalaisten öljyvarojen haalimiseen, voi olla että nämä ennakkotapaukset asettuvat arvoon arvaamattomaan. Tässä pelataan siis jo seuraavien vuosikymmenien politiikkaa etukäteen: se, joka nyt uskaltautuu vaatimaan eniten, kenties saa loppupeleissä haluamansa.

Kiina panostaa tällä hetkellä suunnattomasti asevoimiensa kehitykseen, niin maalla, merellä kuin ilmassa. Sen puolustusvoimat eivät kuitenkaan ole kehityksessä vielä lähellä Yhdysvaltoja, varsinkaan kun ajatellaan kykyä käyttää voimaa omien rajojensa ulkopuolella. Tämä tapaus kuitenkin osoittaa, että niin kauan kun tilanne pysyy väkivallattomana, on poliittinen pelisilmä ratkaisevammassa asemassa kuin ruuti. Kiina on kyennyt kiistoissa osoittamaan itsevarmuutensa niin bluffaamalla kuin korttinsa näyttämällä. Turvallisuuspolitiikka ja sota eivät kuitenkaan ole leikin asia, ja olisikin toivottavaa että Kiinan ja alueen valtapeli käytäisiin neuvottelupöydissä sotatantereiden sijaan. 

One response to “Riitaisuutta ilmassa Itä-Kiinan merellä

  1. Kun energia- ja raaka-ainevarat vähenevät maailmasta on myös vääjäämätöntä, että niiden merkitys kasvaa. Kiina on jo globaali taloudellinen supervalta ja se varustautuu nyt myös alueelliseksi (tulevaisuudessa myös globaaliksi?) sotilaalliseksi supervallaksi, joten sen valta on tulevaisuudessa paljon suurempi kuin nyt. Eiköhän se opi ajan kanssa myös vaatimaan enemmän. Kiinan naapurit Etelä-Kiinanmeren ympärillä ovat kokoluokkaa pienempiä valtioita, joilla tosin on USA tukenaan. Se tasapainottaa kamppailua vallasta ja vaikutusvallasta, mutta aika pelaa luultavasti Kiinan eduksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s