Vieraskynä: “Heimodemokratia” – Guinean vaalit ja politiikka Afrikassa

Kuka saa sakottaa? Kuva: Niklas Saxén

Kuka saa sakottaa? Kuva: Niklas Saxén

Niklas Saxén on työskennellyt Guineassa vaalien alla. Artikkeli edustaa hänen henkilökohtaisia näkemyksiään.

Tiesitkö, että Guineassa oli parlamenttivaalit syksyllä? Tiedätkö missä Guinea on? Guinean edelliset parlamenttivaalit, joita oppositio boikotoi, pidettiin 2002. Vuonna 2010 Guineassa järjestettiin presidentinvaalit, joita pidetään maan ensimmäisinä demokraattisina vaaleina. Keväällä 2013 opposition ja turvallisuusjoukkojen välisissä yhteenotoissa kuoli 18 ihmistä. Viikkoa ennen parlamenttivaaleja kuoli yksi ihminen ja 51 loukkaantui. Kuten vuoden 2010 vaalit, myös viime syksyn parlamenttivaalit seurasivat pitkälti heimorajoja.

Parlamenttivaalit oli tarkoitus järjestää vuonna 2011, mutta niitä siirrettiin kolme kertaa. Rauhallinen äänestys tapahtui lopulta 28. syyskuuta 2013. Väkivaltaisuuksien, pidätysten ja vallankaappaushuhujen jälkeen, vaalitulos virallistettiin puolitoista kuukautta myöhemmin. Miksi ihmisiä kuoli niin paljon? Mitä tekemistä heimoilla on vaalien kanssa? Joko selvitit missä Guinea on?

Vallankäyttö ja valtio Afrikassa

Länsimaisen weberiläisen mallin mukaan valtio toteuttaa onnistuneesti kahta ydintehtävää rajojensa sisällä: väkivallankäytön omimista (armeija ja poliisi) ja varojen keräämistä tätä varten (verotus ja tullit).

Weberiläinen valtiokäsitys ei kuitenkaan sovi suurimpaan osaan afrikkalaisia valtioita. Erilaisuuksista huolimatta Saharan eteläpuolisen Afrikan valtioilla on yhteisiä piirteitä. Kuvailen tässä länsimaissa vieraampia piirteitä – rinnalla toimii myös järjestelmä, joka pyrkii hyvän hallinnon periaatteisiin.

Valtiot ovat olemassa kansainvälisesti: niillä on juridisesti tunnustetut rajat, niiden hallitus on – mahdollisesti – tunnustettu. Näin ihmiset, jotka hallitsevat valtiota, nauttivat tietyistä oikeuksista. Näistä tärkeimpiä ovat muun muassa oikeus vastaanottaa avustusvaroja, lupien myöntäminen luonnonvarojen hyödyntämiseen ja ulkomaisten yhtiöiden verottaminen, sekä legitimiteetti edustaa maataan kansainvälisesti. Luonnonvarojen suhteen tunnetuin tapaus Guineassa koskee Simandoun alueen bauksiittivarantoja. Entinen presidentti olisi myynyt jo myönnetyt luvat halvalla uudelle kansainväliselle ostajalle lahjuksia vastaan. Nykyinen hallitus aloitti 2011 prosessin kaikkien kaivoslupien uudelleenarvioimiseksi.

Maan sisällä valtakeskittymiä voi kuitenkin olla monia. Näiden suhteellinen asema riippuu niiden kyvystä ulottaa valtaansa maan eri osiin. Siksi on tärkeää päästä valtiorakenteisiin: saada presidentti, päästä hallitukseen, saada enemmistö parlamentissa.

Tärkeintä valtaapitävälle on kuitenkin väkivallan omiminen – erityisesti armeijan hallitseminen tai sen tuki on välttämätöntä. Siksi armeijoiden etnistä rakennetta seurataan. Luotettava tiedustelupalvelu on välttämätön opposition lannistamiseksi ja myös armeijan tarkkailemiseksi. Näillä ulotetaan valtaa väkivallan tai sen uhan avulla. Human Rights Watch Guineasta vuonna 2013: “Useampaan otteeseen, turvallisuusjoukot osallistuivat ryöstöihin, kiristämiseen ja muihin rikoksiin ihmisiä kohtaan, jotka asuivat oppositiota kannattavissa lähiöissä.”

Keihin sitten hallitsijat voivat luottaa? Tehokkaaksi on osoittautunut omaan etnisyyteen kuten heimoon tukeutuminen. Ryhmät sidotaan jakamalla varoja, joihin kuuluvat jo mainittujen lisäksi työpaikat hallinnossa ja erilaiset valtionprojektit (tiet, sähköverkko, vesiverkosto). Vaikka palkat ovat usein olemattomia, virkailija voi veloittaa palveluista tai sakottaa. IMF:n mukaan Guineassa “korruptio on laajamittaista ja koskee kaikkia hallinnon tasoja”, josta seuraa “etnisyyden ja alueiden suosimista niin virkojen nimityksessä kuin julkisten toimeksiantojen myöntämisessä”. Näin taataan tietyn kansanosan uskollisuus ja riippuvuus eliitistä. Virkamiesten avulla voidaan myös käyttää valtaa, päätökset toimeenpanee viimekädessä valtion väkivaltakoneisto. Transparency International luokitteli korruption osalta Guinean sijalle 150 yhteensä 177:stä arvioidusta maasta.

Näin etniset rajat vahvistuvat: jos sinä voitat, minä häviän. Tämä ei tarkoita, etteikö ulkopuolelle jäävillä olisi valtaa – heillä ei vain ole käytössään valtion vallankeinoja. Usein oppositioalueilla valtion läsnäolo on heikkoa julkispalveluiden ja suoran vallankäytön osalta. Toisaalta oppositioalueisiin voidaan myös keskittää väkivaltakoneistoa.

On myös virkamiehiä ja hallitsijoita, joilla on hyvät aikeet. Guinean nykyisen presidentin Alpha Condén työtä korruptiota vastaan on kehuttu, mutta tähän tehtävään nimitetty virkamies tapettiin.

"Vous êtes malinkés, soussous, forestiers ou peuls?" Kuva: Niklas Saxén

”Vous êtes malinkés, soussous, forestiers ou peuls?” Kuva: Niklas Saxén

Vaalit ja etnisyys

Vaalien kautta kansa valitsee hallitsijansa. Kannatus afrikkalaisessa politiikassa rakennetaan usein vaikeammin muutettavien rajapyykkien varaan, joista etnisyydet rakentuvat. Näitä ovat muun muassa kieli, yhteinen laaja suku, kuten klaani tai heimo, uskonto, alkuperäisväestö/vierasperäiset, maanviljelijä/paimentolainen (eri maankäyttötavat), alempiarvoiset/ylempiarvoiset (subjektiivisessa merkityksessä), ulkonäölliset erot.

Guineassa on karkeasti neljää heimoa: peul (40% väestöstä), malinke (30%), soussou (20%) ja forestiers (10%). Peuleja [pöl] pidetään vierasperäisinä ja he ovat perinteisesti paimentolaisia. Peulit muodostavat enemmistön guinealaisista ja heillä on taloudellinen ylivalta. Peulit ovat myös ainoa ryhmä, jonka edustaja ei ole koskaan hallinnut maata. Johtava oppositiopuolue Union des Forces Démocratiques de Guinée (UFDG) mielletään peuleihin. EU:n raportti luonnehtii vuoden 2010 presidentinvaaleja kisaksi, jossa peulit ja ei-peulit olivat vastakkain. Nykyinen presidentti on malinke-heimoa, ja hänen puolueensa Rassemblement du Peuple de Guinée (RPG) johti valtapuolueen koalitiota parlamenttivaaleissa. Oppositiokoalitiota puolestaan johti UFDG.

Vuoden 2013 parlamenttivaaleissa presidentin puolue yksin sai 52% paikoista ja UFDG 32%. Oppositiokoalitio jäi edelleen oppositioon, mutta sai silti hiukan alle puolet parlamenttipaikoista.

Ehdokkaat ja puolueet järjestäytyvät etnisyyden ympärille ja äänestäjät tietävät mitä on vaakalaudalla. Vaalit ja etnisyys ruokkivat toisiaan. Vaihtoehtoisia etnisiä rajoja ylittäviä puolueita, jotka pohjautuisivat poliittiseen ohjelmaan, on vähän Afrikassa. Monissa maissa myös uskonnolliset jakolinjat ratkaisevat.

Vaalipäivänä guinealaiset käyttivät innokkaasti ja rauhallisesti oikeuttaan äänestää. Teoriassa vaalijärjestelmä mahdollistaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen, Guineassa valta on aiemmin siirtynyt vallankaappauksilla.

Miksi pitää vaalit?

Valtapuolueella ei ollut intressiä pitää vaaleja, mutta ulkoinen paine pakotti pitämään vaalit. EU katkaisi kehitysapunsa Guinealle vuoden 2008 vallankaappauksen jälkeen kunnes parlamenttivaalit järjestettäisiin.

Oppositio taas neuvotteli heikosta asemasta ja painosti valtapuoluetta mielenosoituksilla – jos vaaleja ei järjestettäisi, seuraisi sekasorto. Ulkomaailma oli toisena kohdeyleisönä.

“Heimodemokratia”

Oppositio hyväksyi lopulta vuoden 2013 parlamenttivaalien tuloksen ja osallistuu parlamenttiin.

Omaan valtioon samaistutaan Afrikassa yleensä heikommin kuin omaan etnisyyteen, kuten heimoon. Siksi poliitikot käyttävät etnisyyttä päästäkseen valtaan ja sitten valta-asemansa lujittamiseksi. Tästä syntyy kierre, joka ylläpitää järjestelmää, ja vaalit kärjistävät siteitä politiikan ja etnisyyden välillä. Mikäli afrikkalaiset valtiot haluaisivat siirtyä kohti aidosti demokraattista järjestelmää, olisi niiden kyettävä katkaisemaan yhteys vallan, etnisyyden ja varojen uudelleenjaon välillä. Jos maassa on ammattimainen virkamieskoneisto eikä korruptioita ole, vallan on perustuttava johonkin muuhun.

9 responses to “Vieraskynä: “Heimodemokratia” – Guinean vaalit ja politiikka Afrikassa

  1. Kiitos harvinaisesta Guinea-artikkelista – se onnistui saamaan aikaan keskustelua!

    Kommentoisin seuraavaa: ”heimo”-sanan voisi mielestäni korvata artikkelissa esimerkiksi sanalla ’kansa’. Länsiafrikkalaisten ranskaksi käyttämä ’etninen ryhmä’ tai ’vähemmistökin’ olisi parempi.

    Miksi suomenruotsalaiset ovat ’vähemmistö’ tai ’kansanryhmä’ mutta malinket joita artikkelin mukaan Guinean väestöstä on noin 30 % (noin 2 miljoonaa ihmistä) ovat ”heimo”?

    Esim. malinkeihin arvioidaan kuuluvan Länsi-Afrikan alueella 11 miljoonaa ihmistä ja heillähän on aikoinaan ollut oma valtiokin, Malin imperiumi.

    ”Heimo” ja ”heimodemokratia” kuulostaa (tarkoituksellisen?) takapajuiselta. Artikkelista jää sellainen mielikuva, että eri kansanryhmien olemassaolo alueella on laajan korruptoituneisuuden ja poliittisten konfliktien perimmäinen syy. Epäilen.

    ”Omaan valtioon samaistutaan Afrikassa yleensä heikommin kuin omaan etnisyyteen, kuten heimoon.”

    Guineassa ja sen naapurivaltiossa toki käytännössä kaikki tietävät mitä juuria omasta perheestä löytyy. Väittäisin, että kansalliset identiteetit ja ”afrikkalainen” identiteetti elää kuitenkin niiden rinnalla hyvin vahvana. Etnisyys ja eri kansanryhmiin kuuluminen toimii alueella myös yhteiskuntarauhaa ylläpitävänä liimana.

  2. Ilahduttavaa, että Guinea herättää keskustelua – kiitos kommentista!

    Itse en näe heimoa takapajuisena käsitteenä. Heimot ovat Afrikassa yleinen sosiaalisen järjestäytymisen muoto. Heimoilla on myös omat poliittiset rakenteet, joista jotkut ovat yltäneet laajoiksi kuningaskunniksi. En ehkä käyttäisi näistä sanaa valtio tai imperiumi, joilla on valtio-opillisesti omat määritelmänsä. Poliittisten rakenteiden lisäksi, heimon jäsenet rajaavat ryhmänsä eri piirteiden avulla: kielen, laajan sukulaisuuden (jolla on usein mytologinen perusta), kulttuurin, ideologian ja joskus uskonnon kautta. Olen tehnyt (Guinean lisäksi) Afrikassa puolitoista vuotta töitä kentällä, ja kokemukseni mukaan myös ihmiset itse viittaavat omaan heimoonsa, jos heiltä hiukan tiedustelee. Kuten itse totesit – ihmiset kutsuvat itseään malinkeiksi monessa eri valtiossa. En väitä, että valtioon ei samaistuta lainkaan, mutta sanoisin, että viimekädessä heimo ratkaisee – esimerkiksi sotien aikana.

    Antropologiassa heimon käsitteeseen on liitetty ainakin kaksi ongelmaa: termi on hiukan epämääräinen ja sitä on käytetty aktiivisesti siirtomaavallan aikana.

    Vähemmistö viittaa eri asiaan (määritelmä suhteessa valtaväestöön), eikä se mielestäni kuvasta sitä rakennetta, joka heimolla on sosiaalisena järjestelmänä. Kansa on ehkä parempi käsite, mutta sekin melko länsimainen ja lähellä ajatusta kansakunnasta ja kansallisvaltiosta. Kansa ei mielestäni myöskään edellytä poliittista rakennetta vaan vihjaa yhteiseen kulttuuriperimään. Etnisyyden taas ymmärrän laajempana terminä kuin heimon. Uskonnollinen ryhmä, kuten vaikka shiiamuslimit, voi olla etninen ryhmä olematta heimo.

    Tunnustan, että “heimodemokratia” oli tarkoituksellisesti provosoiva otsikko, mutta se kiteyttää kirjoituksen väitteet.

    Mainitset, että artikkelista jää mielikuva, että eri kansanryhmien olemassaolo alueella on laajan korruptoituneisuuden ja poliittisten konfliktien perimmäinen syy. Se ei ollut tarkoitus. Kansanryhmien (joista olen käyttänyt sanaa heimo) olemassaolo on mielestäni tosiasia. Poliitikot ja puolueet hyödyntävät näitä ryhmiä saavuttaakseen vallan ja lujittaakseen sen. En ole asiantuntija, mutta uskon, että korruptoituneisuus johtuu ensisijaisesti sitä harjoittavista ihmisistä. Toisekseen maissa ei ole riittävän suurta keskiluokkaa, joka maksaa veroja ja voisi poliittisesti asettaa ehtoja kuinka näitä varoja käytetään. Siksi valvominen on vaikeaa. Näkemykseni mukaan poliittisten konfliktien rajalinjat kyllä kulkevat heimorajoja pitkin. Tietenkin syiden ja seurauksien erottaminen toisistaan näissä asioissa on vaikeaa.

    Kuten mainitset, uskon, että heimot myös ylläpitävät yhteiskuntarauhaa. Olen itse esimerkiksi nähnyt niiden omien rauhansovittelukäytäntöjen toimivan heimojen välillä menestyksekkäästi.

  3. Kiitos vastauksestasi! Kommentoisin vielä seuraavaa:

    ”Heimot ovat Afrikassa yleinen sosiaalisen järjestäytymisen muoto.”
    Vastaukseni tähän olisi: Niin on siellä ”Afrikassa”. Käsittääkseni järjestäytyminen heimoiksi on huomattavan yleistä esim. Libyassa, Tchadissa, Sudanissa ja Somaliassa.

    Sen sijaan heimoiksi järjestäytyminen on näitä maita harvinaisempaa Länsi-Afrikassa.
    Mutta mistä nyt puhun, kun puhun ”heimoista”?

    ”Heimoiksi” (tribu, tribe) yleisesti kutsuttavia ryhmiä on olemassa tiettyjen Länsi-Afrikankin etnisten ryhmien sisällä. Esimerkiksi Malissa tuaregien etninen ryhmä koostuu noin 13 heimosta. Tuaregit -ja heidän kanssaan samassa valtiossa elävät muihin etnisiin ryhmiin kuuluvat- kutsuvat näitä ryhmiä itse ”heimoiksi” (”tribu”, ”tribe”). ”Heimo” sana viittaakin yleensä rajattuun ryhmään jolla on johtaja ja hierarkia.

    11 miljoonalla malinkélla ei ole johtajaa (heillä on kyllä olemassa kylien päälliköitä, mutta jokainen kylä ei ole nähdäkseni myöskään ”heimo” eikä näillä päälliköillä kaikissa kylissä ole suurta valta-asemaa). Nykypäivän 40 miljoonalla peulillä ei ole johtajaa. Peulien etnisen ryhmän sisällä taas on enemmän ja vähemmän elossa oleva hierarkinen kastijärjestelmä.

    Olen siis edelleen sitä mieltä, ettei ”heimo”-sanan käyttö sovi Länsi-Afrikan kontekstiin puhuttaessa Guinean peuleistä, malinkeista tai susuista.

    Eivätkä paikalliset itse (tai esim. länsimaiset tutkijat) käytä ”heimo”-sanaa (ranskan tribu tai englannin tribe) kokemukseni mukaan esim. Guineassa, Burkina Fasossa, Senegalissa tai Malissa puhuttaessa esim. peuleistä, malinkeista, boboista, wolofeista, tuaregeista, bamanoista jne. Miksi siis käyttäisimme sitä suomeksi?

    Sen sijaan näihin ryhmiin identifioituvat käyttävät ryhmistään ranskaksi sanaa ”ethnie”, ”groupe ethnique” tai ”peuple”. Suomeksi nämä kääntyvät etniseksi ryhmäksi ja kansaksi. Tosiaan, ”vähemmistö”-sana on vähän heikko tähän yhteyteen.

    Sen tarkemmin Guinean vaaleja seuraamatta olen myös saanut sen käsityksen, että etnisyys liittyy siellä vaaleihin vähän turhan tiukasti. Ja hienoa saada aiheesta analyysiä paikan päällä havainnoineelta kirjoittajalta! Kaipaisin tarkkuutta Afrikan valtioiden etnisyyden rakentumisen ja sen jälkeen etnisten ryhmien ja vallan välisten suhteiden analyysiin. Mielenkiintoisia ja suuria teemoja joiden yleistäminen on aika mahdotonta kun kyseessä kokonainen manner.

  4. Kiitos rakentavasta ja hyvin rakennetusta kommentista.

    Etninen ryhmä olisi varmaan ollut parempi sana.

    Yleistäminen kokonaisen mantereen tasolla on juuri sitä – yleistämistä. Toivon, että Ulkopolitistin lukijat ymmärtävät, että yhteiskuntatieteissä teoriat selittävät taipumuksia, ei kaikenkattavia lainalaisuuksia. Kuvailemani vallankäytön järjestelmä ei päde kaikkeen ja kaikkialla. Mutta se on olemassa ja vallitsevakin monessa Afrikan maassa ja sitä esiintyy muillakin mantereilla.

    “Given that the African post-colonial political order has been essentially patrimonial and given the strong ethnic quality of African identity, African politicians have found it expedient to reduce ethnic politics to the lowest common tribal denominator. In a situation where political elites are primarily accountable to their own clients, the instrumental use of ethnicity is accepted as an integral part of legitimate politics.” Chabal, Patrick & Daloz, Jean-Pascal 1999. Africa Works: Disorder as a Political Instrument. By: James Curry, Oxford. p. 61.

  5. Hei! Hauskaa, että suomalaisessa blogissa puhutaan Guineasta! Haluasin myös kommentoida tuota ”heimo”-käsitteen käyttöä. Mun käsityksen mukaan antropologit yrittävät nykyään välttää sitä, mutta tiedän, että esim. englanninkielisessä eteläisessä Afrikassa (Sambia, Zimbabwe, Botswana..), sana ”tribe” on jäänyt jokapäiväiseen kielikäyttöön. Paremman puutteessa sanoisin itse ”etninen ryhmä”, pitäen mielessä että nämä ryhmät, kuten kansat, ovat sosiaalisia konstruktioita, ”imagined communities”, joiden määritelmät ja rajat voivat muuttua yllättävän nopeasti.

    Toinen asia mitä haluisin kommentoida on tämä väitelmä että ”Weberiläinen valtiokäsitys ei sovi suurimpaan osaan afrikkalaisia valitoita”. Tämä pätee kyllä varmaan esim. Kongoon (DRC), Eteläsudaniin ja Somaliaan, mutta mun käsityksen mukaan ei ”suurimpaan osaan afrikkalaisia valitoita”. Se, että oppositio järjestää mielenosoituksia ja polttavat autoja ja että poliisi vastaa väkivallalla ei tarkoita, ettei Guinean valtiolla olisi on legitiimi väkivaltamonopoli. Korruptiosta huolimatta Guineassa on myös veroitus ja tullit, kuten kaikissa Afrikan maissa. Ja korruptiotahan on paljon myös Italiassa ja Venäjässä, vaikka siellä ei ole ”heimoja”.

    Guinean vaaleja ja niitä edeltäviä neuvotteluja itse seuranneena olen kanssasi samaa mieltä, että etnisyydellä oli vähän turhan iso rooli. Mutta vaikka UFDG pidetäänkin fulanien tai peulien puolueena, muut puolueet eivät mun käsityksen mukaan yhtä selkeästi edusta mitään tiettyä ryhmää. Ennen vaaleja, kaikki puolueet syyttivät toisiaan ”etnosentrisyydestä”, ja eri puolueiden johtajat yrittivät osoittaa edustavansa kaikkia guinealaisia kampanjoimalla kaikissa maan osissa ja käyttämällä puheissaan kaikkia kieliä. ”Etninen” kampanjointi oli siis (ainakin virallisesti) kaikkien mielestä vältettävää. Pelottavampaa oli minun mielestäni Nzerekoren tapahtumat heinäkuussa, joiden taustalla oli lähinnä yhden ryhmän taloudellisesti dominoiva asema, varsinkin kuljetus-ja liikenne-alalla.

    Pitää myös muistaa, että ongelmista huolimatta nämä ja 2010:n presidentinvaalit olivat Guinean ensimmäiset demokratiset vaalit. Kestää aikaa ennen kuin kaikki toimii täydellisesti. Vaalien järjestäminen on monimutkainen prosessi. Ihmisillä oli suuret odotukset. Poliittisilla puolueilla oli paljon voitettavaa tai hävittävää. Kaiken uhkailun jälkeen oppositio hyväksyi tulokset ja olen varma, että ensi kerralla menee paremmin.

    Ai niin, ja Simandoussa on rautaa eikä bauksiittia! ;)

    Mutta kiitos kuitenkin mielekiintoisesta artikkelista!

  6. Kiitos asiantuntevasta kommentista Lisa. Tämän keskustelun kautta on mahdollista avata Guinean tilannetta syvemmin kuin lyhyessä kirjoituksessa.

    Olen samaa mieltä, ettei vaalien merkitystä tule väheksyä. Selkein osoitus niiden tärkeydestä oli tavallisten guinealaisten innokas ja rauhallinen äänestäminen. Samalla on mielestäni tärkeää olla tietoinen siitä, että vaaleilla voi myös olla huonoja vaikutuksia, kuten etnisten kiistojen kärjistäminen. Se ei tarkoita, että vaalit kokonaisuudessaan olisivat “huono” asia.

    Kysymys väkivallan monopolista koskettaa kirjoitukseni ydintä, joten avaan tässä miksi uskon, että on parempi puhua vallan keskuksista ja niiden välisistä suhteista. Siksi keskityn myös negatiivisempiin asioihin, jotka eivät siis kuvasta Guinean koko todellisuutta.

    Esimerkiksi Failed State Index sijoittaa Guinean maailman 14 heikoimmaksi valtioksi. Jos poistetaan listasta valtiot, joissa oli sota käynnissä 2012, Guinea on viidenneksi heikoin. Vaikka Guinea on välttynyt sodilta naapureitaan paremmin, sielläkin oli 2000-2001 maansisäinen konflikti, jossa kuoli arviolta 1000 ihmistä.

    Heinäkuussa 2013 varkaus bensa-asemalla sytytti Nzerekoren ja Koulén alueella etnisiä väkivaltaisuuksia: 58 ihmistä kuoli ja 160 loukkaantui kolmessa päivässä. Tapahtuma heijastaa mielestäni etnisten rajojen merkitystä ja niiden tulenarkuutta, mutta myös valtion vaikeuksia väkivallan omimisessa itselleen. Paikan päällä ei ollut riittävästi sotilaita, vaan niitä lennätettiin pääkaupungista kolmantena päivänä. Toisaalta se, että sotilaita saatiin lennätettyä paikan päälle ja että tilanne rauhottui kertoo myös valtion kyvystä ulottaa valtaansa alueelle tarvittaessa. Armeija vastaa siis osittain maan sisäisestä turvallisuudesta poliisin sijaan.

    Vuoden 1984 jälkeen on ollut ainakin kuusi vallankaappausyritystä, joista viimeisin oli 2011. Canard Enchainée myös raportoi vallankaappaussuunnitelmista 2013 vaalien aikaan. Armeijan kapinoinnit ovat olleet yleisiä 2000 -luvun alusta lähtien. Siksi sanoisinkin, että valtion oma väkivaltakoneistokin on jakautunut moniin valtakeskuksiin. Etnisyydellä on myös niissä merkitystä. ICG:n mukaan presidentti Alpha Conde pyrki sijoittamaan malinkeja armeijan avaintehtäviin saatuaan vallan.

    Guinea on pinta-alaltaan kaksi kolmasosaa Suomesta, joten sen suhteen väkivallan monopoli on helpompi saavuttaa kuin esimerkiksi Kongossa (DRC). Sen sijaan tieverkoston olemattomuus ja rajojen valvomisen mahdottomuus vaikeuttavat vallan ulottamista kaikkialle maahan (Nzerekoreen sotilaat lennätettiin paikan päälle).

    Väkivallankäytön legitimiteetin kannalta valitettavin tapahtuma oli vuoden 2009 oppositiojäsenten massamurha stadionilla, jossa armeija tappoi 150 ihmistä ja kymmeniä naisia raiskattiin. Tapahtumasta lähtien, EU on jatkanut aseenvientikieltoaan Guineaan. Tapauksesta on tutkimus käynnissä ja korkea-arvoisia sotilaita vastaan on nostettu syytteitä. Samalla Human Rights Watchin mukaan oikeusjärjestelmä on vakavasti alirahoitettu. Sattumanvaraiset pidätykset eivät ole tavattomia, ja vankiloissa ja pidätyskeskuksissa tapahtuu myös kidutusta. Parannuksia on myös tapahtunut, erityisesti mielenosoitusten yhteydessä on näkynyt enemmän hillintää. Armeija on monesti myös ylläpitänyt järjestystä tilanteissa, joissa yhteiskuntajärjestys on ollut vaakalaudalla.

    Itse en ajattele, että valtion väkivallan monopolin täytyy olla legitiimiä, jotta se laskettaisiin valtioksi. Toki se on suotavaa. Monopoli on myös asteittainen kysymys – taistelevathan esimerkiksi Euroopan valtiot järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan maissaan. Yksi kirjoitukseni tausta-ajatus olikin, ettei väkivallan monopoli ole mielestäni paras lähtökohta Afrikan valtioiden tarkasteluun. Yritin (lyhyesti) tarjota toisenlaista viitekehystä, joka on mielestäni hedelmällisempi.

    Kiitos korjauksesta Simandoun osalta. Vuonna 2015 pitäisi olla presidentinvaalit. Guineassa on 2000-luvun aikana ollut paljon mielenosoituksia, joissa on kuollut ja loukkantunut runsaasti ihmisiä. Voi myös olla, että vaalit kanavoivat näitä voimia rauhallisempaan suuntaan.

  7. Muutama kommentti Niklakselle ja Lisalle.

    Ensinnäkin, Niklas, hyvä kirjoitus, ja sopivan provosoiva. Sitten sananen Failed States Index’istä. En tunne sitä yksityiskohtaisesti, ja olen osittain samaa mieltä että se sopinee kuvaamaan valtiokapasiteetin rajallisuutta, sillä konfliktit ovat perustavanlaatuinen oire kuvaamistasi jännitteistä ja valtion ”heikkoudesta”.

    Toisaalta FSI perustunee hyvin vahvasti mainitsemaasi ”weberiläiseen” valtiokäsitykseen – oletukseen ”valtiosta”. Luokittelemalla Guinean kaltaiset valtiot epäonnistuneiksi ja korruption läpitunkemiksi, ei se tee välttämättä niille oikeutta. Kuten tiedät, mainitsemaasi etnispohjaista sosiaalista järjestystä on ulkopuolelta tietoisesti rakennettu useissa Afrikan valtioissa – eikä vähiten ranskankielisessä Afrikassa. Tämän jälkeen kansainvälinen talouspolitiikka on osittain rajoittanut Afrikan maiden mahdollisuuksia kehittää omaa talouttaan. Siten, FSI:n käyttäminen saattaa olla epäreilua ja leimaavaa sekä ylikorostaa korruptio-selitysmallin voimaa, vaikka syyt heikkoon taloudelliseen omavaraisuuteen ja verotuskykyyn olisivat osittain muualla – esimerkiksi kansainvälisten pääomavirtojen sääntelemättömyydessä. En tunne Guineaa riittävästi, mutta mittareiden laatijoiden voi olla liian helppo sanoa että ”tämä valtio ei toimi”, ja oikeuttaa sillä omia politiikkatoimenpiteitään.

    Lisäksi Lisalle ja Niklakselle yhteisesti. Itä-Afrikan kontekstissa silmiinpistävä on erityisesti Kenian esimerkki. Maan poliittisen järjestelmän haasteita selitetään englanninkielisessä kirjallisuudessa läpitunkevasti juuri tribalismin (tribalism) käsitteellä – mm. Michela Wrong sinänsä kiehtovissa teoksissaan. Kuitenkin, kun sitä käyttävät ei-kenialaiset, tuntuu se helposti paternalistiselta – tai en ainakaan itse kauheasti pidä sen käytöstä. Vaikka etnisyyden sekoittuminen poliittiseen päätökseentekoon ja taloudelliseen valtaan on totta, ongelmien jatkuva sysääminen etnisyyden niskoille ei aina tunnu edesauttavan niiden ratkaisemista.

    Sinänsä pidän tuosta Lisan imagined communities -ajatuksesta, sillä sitähän valtiokin edustaa – rakennettua identiteettiä – joka on totta joillekin enemmän kuin toisille.

  8. Päivitysilmoitus: The Ulkopolitist 3 vuotta! | The Ulkopolitist·

  9. Päivitysilmoitus: Ulkopolitistin kesän kulttuurivinkit | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s