Vieraskynä: Ukrainan tulitauko on Venäjän voitto

2014-06-18T053434Z_1_LYNXMPEA5H06W_RTROPTP_4_RUSSIA

Aleksi Roinila on yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi.  Hän on myös opiskellut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoululla, kansainvälistä politiikkaa Aberystwyth Universityssä ja palvellut lähes kolme vuotta tutkijana ISAF- ja KFOR-operaatioissa.

Venäjä on viimeistään syyskuun alusta saakka käynyt täysimittaista sotaa Ukrainaa vastaan. Itä-Ukrainan Luhanskissa kuvattiin 2.9. kymmenien venäläisten rynnäkkö- ja taistelupanssarivaunujen ja kymmenien kuorma-autojen osasto, joka oli kuvaushetkellä edennyt Venäjän rajalta jo noin 15 kilometriä Ukrainaan. Muualta Ukrainasta raportoitujen tietojen perusteella Venäjän armeija on hyökännyt Ukrainan rajan yli useilla vastaavansuuruisilla osastoilla, yhteensä siis vähintään sadoilla panssarivaunuilla ja tuhansilla sotilailla.

Samaan aikaan kun Venäjän armeija aloitti laajamittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, varasti Putin median huomion kunnon maskirovkan periaatteita noudattaen tarjoamalla Ukrainan presidentille tulitaukoa – minkä Kreml välittömästi sen julkitultua kiisti. Venäjän mukaan se ei voi sopia tulitauosta, koska se ei härskin ja valitettavan pitkään länsimedioihin uponneen propagandansa mukaan ole edes sodan osapuoli. Kremlin virallisen selityksen mukaan Putin ainoastaan kehotti Ukrainaa ja ”Itä-Ukrainan itsepuolustusjoukkoja” solmimaan tulitauon keskenään. Tämä Venäjän ”välittämä” tulitauko solmittiin lopulta perjantaina.

Vaikka Venäjä mielellään neuvottelijana ja rauhantekijänä esiintyykin, on tosiasia se, että Ukraina suostui lopulta sille epäedulliseen tulitaukoon vasta sen jälkeen, kun Venäjä oli laajamittaisella hyökkäyksellään lyönyt idässä Venäjän tukemaa ja johtamaa kapinallisarmeijaa vastaan taistelleen Ukrainan armeijan puolustuskyvyn. Päiviä ennen Venäjän hyökkäystä sota oli päättymässä kapinallisarmeijan kukistumiseen ja Ukrainan voittoon. Niinpä tulitauko, jonka myötä koko Ukrainan aluetta ei palauteta Ukrainan laillisen hallinnon valvontaan, on yksiselitteisesti Venäjän voitto. Nykytilanteen vakiinnuttava tulitaukosopimus merkitsee tosiasiassa Ukrainan ja Euroopan antautumista Venäjän voimapolitiikan edessä. Venäjä saavuttaa tulitauon myötä lähes kaikki tärkeimmät tavoitteensa Ukrainassa.

Mitä Venäjä voitti?

Vaikka Putin on puhunut ”historiallisesta Novorossijasta”, joka kattaa nyt venäläisjoukkojen hallussa olevien Luhanskin ja Donetskin alueiden lisäksi lähes puolet Ukrainasta, ei koko itäisen Ukrainan valtaus ole todennäköisesti ollut missään vaiheessa Putinin ensisijaisena tavoitteena. Konfliktin jäädyttäminen tulitauolla ilman lopullista ratkaisua ei liioin ole Venäjän taholta kompromissi, vaan todennäköisesti yksi sen tavoitteista.

Venäjän ensisijainen tavoite Ukrainassa on estää Ukrainaa pyrkimästä Euroopan unionin ja Naton jäseneksi. Tavoite on sama, joka Venäjällä oli kuusi vuotta sitten Georgiassa ja jonka se tuolloin onnistuneesti saavutti lyömällä Georgian itse provosoimassaan kuuden päivän sodassa ja tunnustamalla miehittämiensä Abhasian ja Etelä-Ossetian vasallivaltioiden ”itsenäisyyden”. Sama strategia on nyt käytössä Ukrainassa, jossa Venäjän avustuksella luodut Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” ovat tosiasiassa Venäjän tiedustelupalveluiden johtamia vasallivaltioita. Tulitauon avulla Venäjä saa luotua Itä-Ukrainaan samanlaisen tilanteen, jonka se oli luonut Georgiaan ennen vuoden 2008 sotaa.

Tuolloin Georgiassa vallinneen aselevon tapaan myös Ukrainan tulitaukosopimus jättää maahan Venäjän komennossa olevia aseellisia joukkoja. Ne ovat Moskovalle vipuvarsi, jota se voi aina tarvittaessa vääntää Kiovan hallitusta kiristääkseen: Mikäli Ukraina ei jatkossa noudata Kremlin sanelemaa linjaa, saattaa se yllättäen huomata Itä-Ukrainan konfliktin leimahtaneen uudelleen liekkeihin.

Jos Venäjä näin toimimalla saa pidettyä Ukrainan tiukasti ohjaksissaan, ei sen edes tarvitse pyrkiä Ukrainan alueen laajempaan valtaamiseen saati niiden liittämiseen Venäjään. Näin se välttää ottamasta jo valmiiksi heikon taloutensa rasitteeksi uusia riippakiviä, mutta saa silti entistä suuremman vaikutusvallan Ukrainan sisä- ja ulkopolitiikkaan.

Jos taas Ukraina kaikesta huolimatta vastustaisi Moskovan tahtoa ja vastaisi tulitaukoa rikkoviin provokaatioihin voimalla, saisi Venäjä niin halutessaan tilanteesta tekosyyn laajamittaiseen avoimeen hyökkäykseen, jolla lyödä Ukrainan vastarinta. Tällöin se voisi myös ottaa haltuunsa entistä suuremman osan maasta.

Näin Venäjä toimi lopulta myös Georgiassa, kun maan länsimielinen presidentti Mikheil Saakašvili ei taipunut Venäjän painostukseen. Tuolloinkin avointa sotaa edelsivät Etelä-Ossetian ja Abhasian alueilta tehdyt ja kuukausia jatkuneet provokaatiot, joihin lopulta asevoimin vastannut Saakašvili sai huomata astuneensa Venäjän asettamaan ansaan. Vaikka Georgia säilyttikin itsenäisyytensä, päättyi sota Georgian asevoimien luhistumiseen ja Georgialle kuuluvien Abhasian ja Etelä-Ossetian entistä suorempaan venäläishallintaan. Samalla katkesi myös Georgian pitkään rakentama tie kohti Nato-jäsenyyden tarjoamaa turvaa. Vähintään sama kohtalo on edessään Ukrainalla, mikäli solmittu tulitauko pitää ja sota maassa todella päättyy Itä-Ukrainan asejoukot säilyttävään jäätyneeseen konfliktiin.

Mikään ei kuitenkaan takaa, että Venäjä tyytyisi Ukrainan kohdalla samaan kuin Georgiassa. Putin haluaa varmuudella pitää kiinni valtaamastaan Krimin niemimaasta, ja sen huoltoa helpottaisi merkittävästi suora maayhteys Venäjältä. Ennen tulitaukoa Venäjä ehti jo avata Itä-Ukrainassa kolmannen rintaman hyökkäämällä Mustanmeren rannikolla suoraan Venäjältä kohti Mariupolin kaupunkia, jonka vallattuaan se olisi niin halutessaan voinut jatkaa hyökkäystään suoraa tietä Krimille. Juuri Mariupolin rintamalla tulitaukoa on myös kaikkein räikeimmin rikottu – mahdollisesti Ukrainan provosoimiseksi ja seuraavan hyökkäysvaiheen oikeuttamiseksi.

Krimin maasillan lisäksi Putinin tähtäimissä on todennäköisesti Ukrainan aseteollisuus, josta Putinin käynnistämä Venäjän asevoimien kunnianhimoinen uudistamishanke on monin osin riippuvainen. Venäjälle tärkeää aseteollisuutta on eri puolilla Itä- ja Etelä-Ukrainaa, muun muassa juuri Venäjän valtaamassa Donbasissa. Venäläisjoukkojen hallussa olevasta Donetskista 200 kilometriä länteen sijaitsevassa Dnepropetrovskissa valmistetaan Venäjän käyttämiä mannertenvälisiä ohjuksia ja sen eteläpuolella sijaitsevassa Zaporizhiassa lähes kaikki Venäjän armeijan tilaamien helikoptereiden moottorit. Nyt solmitun tulitauon myötä valtaosa Ukrainan aseteollisuudesta pysyy Ukrainan hallinnassa, mutta tulitauko ja sen Ukrainasta Venäjälle suoma niskalenkki käytännössä takaavat, että Venäjä saa Ukrainalta tarvitsemansa asetoimitukset myös jatkossa.

Aseteollisuuttakin tärkeämpi syy Ukrainan sodan alkamiselle ja myös sen mahdolliselle jatkumiselle tulitauon jälkeenkin on kuitenkin Venäjän sisäinen. Putinin Venäjä on mafiavaltio, joka nojaa autoritääriselle ja yhä avoimemmin fasistisia piirteitä saavalle vallankäytölle, jossa kansalaiset ovat pelossa ja nuhteessa eläviä, viinan, propagandan ja kouluttamattomuuden voimin tyhminä pidettäviä valtaeliitin alamaisia. Kiovan kansannousu ja sen onnistuminen omaa mafiahallintoaan Ukrainaan rakentaneen Janukovytšin syöksemisessä vallasta oli Putinin silmissä vaarallinen esimerkki: Jos demokraattinen vallankumous onnistuu ja menestyy Ukrainassa, voi se ruokkia uusia vaatimuksia demokratiasta myös Venäjällä. Venäjän oppositiovaikuttajien keskuudessa suositun tulkinnan mukaan Putin taisteleekin Ukrainassa omasta selviytymisestään. Ukrainan nujertaminen oli Putinille pakkorako, mutta sotilaallista voittoa tärkeämpää Putinille oli Kiovan kansannousun saavutusten tuhoaminen venäläisten mielikuvissa. Siihen tehtävään hän valjasti koko mittavan propagandakoneistonsa.

Sodassa ja propagandassa kaikki on sallittua

Kiovan mielenosoitusten alettua Venäjä kiirehti leimaamaan kaikki demokratiaa vaatineet mielenosoittajat vaihtelevasti joko natseiksi tai CIA:n kätyreiksi ja Ukrainan uuden vaaleilla valitun hallituksen ”fasistijuntaksi”, joka ensitöikseen ryhti sortamaan venäläisväestöä – antaen näppärästi oikeutuksen Venäjän masinoimalle Krimin ja Itä-Ukrainan ”kapinalle”. Mielikuvitukselliset syytökset noudattavat Venäjän sittemmin johdonmukaiseksi osoittautunutta taktiikkaa syyttää muita siitä, mitä se itse tekee: Samalla kun Putin on joka käänteessä syyttänyt Ukrainaa ja länsimaita itse aloittamansa sodan eskaloitumisesta, on hän tehnyt uusnatseista ja muista äärioikeistolaisista liikkeistä liittolaisiaan niin Krimillä, Euroopassa, kuin Itä-Ukrainassakin.

Samaan aikaan kun Putin on tukenut avokätisesti Euroopan äärioikeistolaisia liikkeitä, on fasismin vastustamisesta ja Neuvostoliiton ihannoinnista tullut Putinin propagandan tärkeimpiä kulmakiviä. Elokuussa koko Venäjälle televisioidussa, Ukrainan tapahtumia referoineessa mahtipontisessa propagandaspektaakkelissa Kiovan mielenosoittajat esitettiin sekä Batman-musiikin tahtiin tanssivana ihmishakaristinä, kansanmurhaan toisessa maailmansodassa syyllistyneen Ukrainan äärioikeistolaisen vastarintaliikkeen väreissä, että lopulta Venäjän hirttäminä Yhdysvaltain sätkynukkeina. Kaikessa absurdiudessaan surrealistinen esitys huipentui Venäjän laivaston sotilaiden laulaessa ”suuri ja mahtava Neuvostoliito” jättimäisen punatähden, Venäjän kaksipäisen kotkan ja värikkään ilotulituksen alla.

Putinin yhtäaikainen flirttailu ”antifasistisen” neuvostopropagandan ja lukuisten äärioikeistolaisten ryhmittymien kanssa olisi koomista, ellei sillä olisi niin vakavia seurauksia koko Euroopan turvallisuudelle. Stalinille Putin antoi kunnianpalautuksen jo aiemmin, mutta Ukrainan sodan kiihtyessä Putin on lainannut niin retoriikkaansa kuin politiikkaansakin suoraan Hitleriltä: 1930-luvun Saksaa imitoiden Putin on jo pitkään käynyt kiihtyvää propagandasotaa länsimaita ja niiden demokraattisten ja liberaalien arvojen ”rappiota” vastaan, kiihottanut venäläisiä kansallismieliseen hurmokseen ja vihaan, sekä tehnyt kotimaansa seksuaalivähemmistöistä syntipukkeja Venäjän lukuisiin sosiaalisiin ongelmiin.

Vaikka Hitler-rinnastukset ovat muissa yhteyksissä jo kulunut klisee, ovat ne Putinin toimintaa tarkasteltaessa välttämättömiä, ellei 30-luvulla tehtyjä traagisia virheitä haluta toistaa. Yhtäläisyyksiä Putinin ja Hitlerin toimintatavoissa on yksinkertaisesti liian monta sivuutettavaksi. Paitsi että Putin noudattaa samaa johdonmukaisen valehtelun doktriinia kuin esikuvansa, ovat Venäjän vaatimukset venäjänkielisten vähemmistöjen suojelemisesta omien rajojensa ulkopuolella ja ”historiallisten vääryyksien korjaamisesta” täsmälleen samoja argumentteja, joilla Hitler oikeutti – ja sai länsimaat häpeällisesti myöntymään – niin Itävallan valtaukseen kuin Tšekkoslovakiankin pirstaloimiseen. Samaa retoriikkaa saksalaisvähemmistöjen ”suojelusta” Hitler käytti myös hyökätessään Puolaan ollen varma siitä, etteivät länsimaat silläkään kertaa rientäisi hyökkäyksen kohteeksi joutuneen uhrinsa avuksi. Toivoa sopii, ettei jo kahdesti samaa doktriinia Ukrainassa soveltaneen Putinin anneta tehdä yhtä katastrofaalista virhearviota.

8 responses to “Vieraskynä: Ukrainan tulitauko on Venäjän voitto

  1. Putinin uuden presidenttikauden aikana, tai ehkä jo ennen sitä, Venäjällä on tapahtunut hiljainen vallankaappaus. Olimme jo vuosia tottuneet siihen, että Putinin valta perustui toisaalta nk. silovikien, eli FSB:tä lähellä olevien tahojen, ja toisaalta markkinatalouteen ja kv. yhteistyöhön uskovien liberaalien voimien välisten jännitteiden hallinnointiin. Putinia pidettiin eräänlaisena ylituomarina, jolla oli oikeus ratkaista näiden kahden voimaryhmittymän välisiä kiistoja. Voimatasapaino on nyt ilmeisen lopullisesti muuttunut. Liberaalien vaikutus on pyyhitty kokonaan pois ja Venäjä on ollut viimeistään Sotshin kisojen jälkeen täydellisesti silovikien hallinnoima ja ohjaama. Tämä on Suomen ja koko Euroopan kannalta kannalta pelottavaa ehkä eniten sen vuoksi, että silovikit eivät tunnusta eivätkä kunnioita minkäänlaisia lakeja, sopimuksia tai sääntöjä. Sodat, murhat, sieppaukset, laajamittainen ja syvä korruptio, lainsäädännön ja oikeuslaitoksen manipulointi, valehtelu ja pettäminen ovat silovikeille vain erinomaisia työkaluja, joita käyttämällä ajetaan Venäjän, ja silovikien, etuja. Minkäänasteista moraalia ei ole. Haluttu lopputulos pyhittää kaikki keinot sen saavuttamiseksi.

    Silovikit eivät ole kuitenkaan erehtymättömiä. He ovat tottuneet ratkaisemaan kaikki eteentulevat ongelmat pakkokeinoin ja tarvittaessa myös väkivaltaisesti. Toisaalta silovikit eivät oman logiikkansa pakottamina suostu ymmärtämään, että he eivät kykene taivuttamaan kaikkia taloudellisia tekijöitä omaan tahtoonsa. Niinpä heille on ominaista se, että karkeitakaan taloudellisia muuttujia ei yksinkertaisesti huomioida millään tavalla. Krimin anneksointi on yksi esimerkki silovikien ajattelun rajoittuneisuudesta. Silovikeille anneksointi sinänsä oli haluttu lopputulos mutta he eivät alunalkaen kyenneet ottamaan huomioon sitä tosiseikkaa, että Krimin niemimaa on taloudellisesti ja logistisesti täydellisesti sidoksissa Ukrainaan eikä pysty elämään ilman tätä yhteyttä. Silovikeille ominaiseen tapaan jouduttiin improvisoimaan ja tilanne pyrittiin ratkaisemaan keinotekoisella kansannousulla itäisessä Ukrainassa. Sen avulla toivottiin saatavan lopulta aikaan riittävästi Ukrainasta erillinen maakäytävä Venäjältä Krimille. Muuten koko Ukrainan kriisi on turha eikä se palvele Venäjän eikä silovikien etuja. Maakäytävää ei ole saatu aikaan ja Venäjän aika alkaa loppua. Jokainen uusi sotatoimien laajennus saa aikaan uusia iskuja Venäjän talouden pehmeään alavatsaan, pääomien saatavuuteen ja riittävyyteen. Kv. yhteisö alkaa myös olla valmis tukemaan Ukrainaa rajoitetun sotilaallisesti jos sotatoimet laajenevat nykyisestä.

    Putin on saattanut voittaa taistelun Donbassin alueen hallinnasta. Sodan hän on kuitenkin häviämässä koska Krimin pelkkä ylläpito ilman maakäytävää tulee Venäjälle niin kalliiksi, että se ei siihen kykene.

    • Mielenkiintoinen näkökulma. Itse en pitänyt maakäytävää Krimille yhtä kriittisenä, vaikka aiemmissa kirjoituksissani ounastelinkin Krimin anneksoinnin turvaamisen olevan yksi Venäjän päämotiiveista Itä-Ukrainan sodalle. Voit hyvin olla oikeassa – se selittäisi miksi Ukrainaa yritetään provosoida tulitauon rikkomiseen juuri Mariupolin rintamalla.

  2. Yksityiskohtiin menemättä suuri yleistilanne idässä on seuraava: Neuvostoliiton luhistumista
    seurasi venäläisjoukkojen vetäytyminen itään suurin piirtein vuoden 1918 Brest-Litovskin rauhan rajalle. Venäläisten lähtöä edesauttoi tietenkin se, että enemmistö luovutettujen alueiden väestöstä sydämestään toivoi sitä.

    Sitä seurasi Yhdysvaltojen tulo perässä. Varsovan liiton lakkauttaminen ei tuonut tullessaan Naton lakkauttamista, vaan vastoin annettuja lupauksia läntisen sotilasliiton itäraja oli kohta runsaan sadan kilometrin päässä Pietarista. Moskovan näkökulmasta katsoen Yhdysvallat saartoi Venäjää yhtä perusteellisemmin, ja erilaisia värillisiksi tai kukkaisvallankumouksiksi kutsuttu ja vallansiirtoja tukemalla Washington pyrki entisellä innollaan tekemään maailmaa ”kypsäksi demokratialle”. Tämä tarkoittaa Yhdysvaltoja hallitsevan pienen piirin maailmanherruutta.

    Tapahtumat Ukrainassa saivat lopulta Putinin käymään vastahyökkäykseen. Korruptoitunut ja kansallisesti jakautunut maa ei ole historiallisista ja strategisista syistä Venäjälle ja venäläisille mikä tahansa paikka, mutta nyt sekin oli liukumassa lännen tukemien vallankaappaajien avulla vastapuolen leiriin. Jotain Putinin oli pakko tehdä, kun vaihtoehtona häämötti katastrofi, joka venäläisten silmissä olisi ollut vailla vertaa.

    Nopea vastaisku Krimillä onnistui hyvin, ja tällä kertaa olivat venäläiset niitä, joiden puolella asukkaiden enemmistö oli. Aikoinaanhan kansallisen itsemääräämisoikeuden periaate oli julistettu
    pyhäksi periaatteeksi, vaikka todellisuudessa siitä ei ole koskaan suuremmin välitetty. Nyt siitä välittivät vain venäläiset, koska se sopi heille. Läntisessä arvoyhteisössä siitä ei nyt puhuttu mitään,
    mutta eihän asia tunnu muutenkaan kuuluvan esimerkiksi Euroopan unionin asialistalle. Toukokuussa 2014 tilanne oli käynyt yhä hallitsemattomammaksi. Venäläiset ja toiselta puolen amerikkalaiset vasalleineen tekivät tietenkin kulissien takana kaiken mahdollisen omaa asiaansa edistääkseen, mutta kiihtyneet ja kiihdytetyt ukrainalaiset eivät olleet niin vain hillittävissä.

    Lähde: Sampo Ahto, Kylkirauta 2/2014

    • Venäjä ei omista Ukrainaa, eikä sillä ole mitään oikeutta hyökätä Ukrainaan sen vuoksi, että ukrainalaiset halusivat palauttaa maahan demokraattisen oikeusvaltion Janukovytšin sen lakkautettua. Eikä edes sen vuoksi, että vallankumouksen jälkeinen Ukraina halusi yhteistyötä mieluummin demokraattisen lännen kuin autoritäärisen Venäjän kanssa.

      Demokratian tukeminen Ukrainassa ei myöskään loukkaa ukrainalaisten itsemääräämisoikeutta vaan tukee sitä – vain Kremlin kieroutuneessa maailmankuvassa itsemääräämisoikeus kuuluu diktaattoreille eikä kansalaisille.

      Ukrainalaisilla on täysin sama oikeus päättää oman maansa suuntautumisesta kuin suomalaisillakin, täysin riippumatta Moskovan tahdosta, ja niin suomalaisilla kuin muullakin maailmalla on täysi oikeus tukea ukrainalaisten pyrkimyksiä luoda ihmisoikeuksia kunnioittava, demokraattinen yhteiskunta.

  3. Näittä juttuja nähdyistä Venäjän armeijan joukko-osastoista on singallettu julkisuuteen mutta niissä on yksi omituinen piirre. Niistä ei ole yhtäkään voitu osoittaa esim. kuvamateriaalein, videoin eikä luotettavilla satelliittikuvilla. Nekin kuuluisat satelliittikuvat joita tuotiin esille kesän aikana osoitettiin kuuden tunnetun läntisen riippumattoman tiedusteluasiantuntijan mukaan perättömiksi. Kuvat eivät osoittaneet että kyseessä olisi ollut Venäjän asevoimien kalusto Itä-Ukrainassa.

    Hämmästelen suuresti miten kritiikittömästi ”asiantuntijat” esittävät yhä näitä väitteitä Venäjän armeijan yksiköiden osallisuudesta taisteluissa. Todisteet puuttuvat. Niitä ei ilmeisesti siis ole.

    • Epäilijä: Ensimmäinen linkki jutussani vie Itä-Ukrainan Luhanskissa kuvattuun videoon, jossa näkyy kymmeniä venäläisiä panssarivaunuja Ukrainan puolella rajaa. Paikka on noin 10-15 km Venäjän rajasta, ja sijainnin voi videon perusteella tarkistaa itse Google Mapsin tai muiden satelliittikuvien perusteella. Alue on täysin ”kapinallisten” hallinnassa, joten ukrainalaisista joukoista ei ole kyse.

      ”Kapinallisten” alueilla on useiden eri tahojen toimesta kuvattu myös muuta raskasta kalustoa, kuten MH17:n pudotuksessa käytetty BUK M1 -ohjuslavetti. Joukkojen liikkumisen yli rajan on raportoinut myös Etyj, vaikka se ei valvokaan kuin paria rajanylityspaikkaa.

      Venäläisjoukkojen osallisuudesta Ukrainan sotaan ei ole mitään epäselvyyttä. Kuva-, video- ja silminnäkijämateriaalia venäläisistä joukoista Ukrainassa on pelkästään avoimissa lähteissä vaikka kuinka paljon, jos vaan vaivautuu yhtään etsimään. Twitterin kautta materiaalia löytyy helposti todella paljon ja lukuisista lähteistä ristiin varmennettuna.

  4. Periltään asiassa on kyse mielipiteisiin vaikuttamisesta,ihan sama mistä päin sitä katsoo.
    Jos kansasta suuri osa alkaakin miettiäki että toinen ideologia on parempi kuin toinen, niin silloin jossain vaiheessa tapahtuu muutos valtarakenteissa.

    Luulisi että kansat olisivat jo oppineet valtioden rajat tähän päivään mennessä ja sen että kansainvälinen laki koskee sen kirjottaneita.

  5. Päivitysilmoitus: Uhmaikäisestä Nato-pissikseksi: The Ulkopolitist 4 vuotta | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s