Vieraskynä: Hyvinvointivaltionationalismilla itsenäisyyteen?

Itsenäistyykö Skotlanti tulevan kansanäänestyksen myötä raunioittaen Unionin? Kuvassa Durnessin kappeli Skotlannin ylämailla. Kuva: Wikimedia.

Itsenäistyykö Skotlanti tulevan kansanäänestyksen myötä raunioittaen Unionin? Kuvassa Durnessin kappelin rauniot Skotlannin ylämailla. Kuva: Wikimedia.


Ilona Lahdelma on Budapestissa asuva nationalismiin tutkimustyössään erikoistunut  FM (Tamper
een yliopisto) ja YTM (École des hautes études en sciences sociales & ELTE). Hän on opiskellut myös kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistossa ja Sciences Possa Pariisissa.

18. syyskuuta järjestetään kansanäänestys, jossa skotlantilaisilla on valittavanaan maan itsenäistyminen tai jatkaminen osana Yhdistynyttä Kuningaskuntaa. Itsenäisyyttä ajaa Skotlannin  kansallispuolue, Scottish National Party (SNP) ”Yes”-kampanjallaan, kun taas itsenäisyyttä vastustavat ovat muodostaneet oman ”No”-leirinsä. Skotlannin on odotettu jatkavan unionissa, mutta viimeisimmissä mielipidemittauksissa itsenäistymistä kannattavat ovat kirineet rinnalle ja jopa ohi, mikä on herättänyt pelkoa englantilaismediassa ja unionin kannattajien keskuudessa sekä moninaista spekulaatiota. Puolten tasaväkisyyden käytyä ilmeiseksi valtioliiton jatkaminen on saanut tukijakseen myös entisen pääministerin, skotlantilaistaustaisen Gordon Brownin.

“The rumours of my death have been highly exaggerated”

Kuuluisa historioitsija ja nationalismintutkija Eric Hobsbawm päätti vuonna 1990 ilmestyneen kirjansa Nationalismi sanoihin “Minervan pöllö lentää hämärässä, ja on hyvä, että se kiertelee nyt kansojen ja nationalismin ympärillä.” Sanat kuvaavat tuolloin vallassa ollutta ajattelua, jonka mukaan nationalismin piti olla menneen ajan jäänne. Se yhdistettiin 1800-luvun kansallisromantiikkaan, imperialismiin ja maailmansotiin, joille ei enää ollut sijaa kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Uuden, postkansallisen maailmanjärjestyksen edelläkävijän piti olla Eurooppa, maanosa, joka yhdistyi ylikansallisesti yhteisen edun nimessä. Miten sitten on mahdollista, että vuonna 2014 eräässä Länsi-Euroopan pohjoisessa kolkassa järjestetään kansanäänestys alueen kansallisesta itsenäisyydestä?

Voidakseen vastata siihen, onko nationalismin aikakausi ohi vai ei, on ensin määriteltävä nationalismi. Helpoin tapa tähän lienee Anthony D. Smithin määritelmä nationalismista ideologisena liikkeenä, joka pyrkii luomaan ja ylläpitämään olemassa olevan tai potentiaalisen kansan autonomiaa, yhtenäisyyttä ja identiteetttiä. Nationalistinen retoriikka käyttää paljon historiallisia esimerkkejä, ja kyse onkin suuressa määrin kansallisen merkityksen antamisesta historian tapahtumille. Toinen nationalistisen retoriikan peruspiirre on uhkakuvien rakentaminen muiden, usein ympäröivien valtioiden ja kansojen kustannuksella. Se, mikä ”me” olemme, määräytyy sen mukaan, mitä ”toiset” ovat.

Lukuiset nationalismin myötä sodiksi eskaloituneet konfliktit yhdistettynä rasismiin, ksenofobiaan, jingoismiin ja muihin syystäkin negatiivisina nähtyihin oheisilmiöihin ovat saattaneet kansallisen liikehdinnän negatiiviseen valoon, ja se tuli jo useaan otteeseen haudatuksi menneisyyden jäänteenä, ainakin Hobsbawmin kaltaisten vasemmistointellektuellien toimesta. Eräs poikkeus sääntöön oli kuitenkin olemassa: skotlantilainen yhteiskuntateoreetikko Tom Nairn, joka sen lisäksi, että on avoimesti marxilainen, on myös skotlantilainen nationalisti. Tällöin aiheeseen tulee uusi näkökulma: talouspolitiikka. Nairnin mielestä on kahdenlaista nationalismia, hyvää ja huonoa. Huonoa on imperialistinen nationalismi, kun taas hyvä nationalismi tarkoittaa sorrettujen kansojen itsenäistymispyrkimyksiä sortajistaan. Tässä ajattelumallissa Lontoon imperialistinen politiikka saarivaltion muita kansallisuuksia kohtaan on huonoa, kun taas skottien itsenäistymispyrkimykset ovat täysin hyväksyttävissä.

”It’s the economy, stupid!”

Nairnin esimerkki marxilaisnationalistisena yhteiskuntatieteilijänä ei varmasti ole sovellettavissa Skotlannin koko asukasmäärään, mutta se antaa lähtölaukauksen ajatuksenjuoksulle, joka osannee selittää skotlantilaista nationalismia laajemminkin. BBC:n 4.9. julkaistu artikkeli skotlantilaisen nationalismin kehittymisestä käsittelee sitä prosessia, jolla marginaalinen nationalistinen liikehdintä muodostui alueen suurimmaksi poliittiseksi voimaksi. Artikkelin kirjoittaja Allan Little siteeraa itsenäisyysliikkeen kannalle vastikään asettautunutta tuttuaan, joka perustelee itsenäisyyttä sillä, että hän ei halua jakaa sitä kehitystä, joka Englannissa on ollut valloillaan.  Äärimmäisen köyhyyden ja rikkauden samanaikaisuus, yksityiskouluissa opiskelleiden yksilöiden vaikutusvalta, euroskeptisen ja maahanmuuttovastaisen UKIP:n nousu, puheet EU:n jättämisestä ja uudenlainen, heikko työväenpuolue ovat asioita, joita hän ei enää miellä omikseen. Artikkelissa siteerataan myös journalisti George Kerevania, joka antaa syyksi skotlantilaisen valistuksen hengen. Siinä yritteliäisyyttä ihailtiin, mutta tulosten piti johtaa yhteisen hyvän kehitykseen.

Littlen huomio siitä, että skotlantilaisen itsenäisyyden kannattajat puhuvat enemmän sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja ”reilummasta Skotlannista” enemmän kuin lipustaan ja identiteetistään saa tukea myös itsenäisyyskampanjan aktiiveilta. Haastattelin Pariisissa kanssani valtiotietietä opiskellutta skotlantilaista Michael Ironsidea, joka on ”Yes”-kampanjassa vapaaehtoisena. Ironside toimii ruohonjuuritason aktiivina, joka pyrkii vakuuttamaan äänestäjät siitä, että Skotlannin on itsenäistyttävä. Hän perustelee itsenäistymistä lähinnä talouspoliittisin argumentein. Skotlannin öljyvarat ja muut luonnonrikkaudet tulisi käyttää skottien hyväksi, eikä niistä tulisi päättä Lontoossa ”ylipalkattujen parlamentaarikkojen toimesta”. Eräänä itsenäisyyskampanjan vahvimmista viesteistä hän pitää sitä, että oikeudenmukaisempi Skotlanti on mahdollinen ilman terveydenhuollon, liikenteen ja koulutuksen yksityistämistä. ”Skotlanti haluaisi ottaa mallikseen Norjan, ei Yhdysvaltoja. Tietyllä tapaa meillä on enemmän yhteistä Helsingin kuin Lontoon kanssa!” Ironside tiivistää.

”No”-kampanja sen sijaan viestittää äänestäjille, että itsenäisyyden huuman jälkeen odottaisi ankea todellisuus, jossa Skotlanti köyhtyisi ja jäisi yksin vailla EU:n jäsenyyttä ja punnan käyttöoikeutta. Itsenäisyyttä vastustavat näkevät Skotlannin mahdollisuudet päästä nopeasti EU:n ja Naton jäseneksi minimaalisina, minkä lisäksi Skotlannin tulisi järjestää itselleen uusi valuutta. ”Yes”-kampanjan johtohahmon, Skotlannin pääministerin Alex  Salmondin ja ”No”-puolen keulakuvan,  Gordon Brownin hallituksen valtiovarainministerin ja edelleen Westminsterissä istuvan parlamentaarikon Alistair Darlingin välinen televisioitu debatti 25. elokuuta käsittikin suurimmaksi osaksi talouskysymyksiä. Sekä yleisö että Darling tivasivat Salmondilta selkeää vastausta siihen, mikä Skotlannin valuutta olisi itsenäisyyden jälkeen. Vastustajat ovat myös sitä mieltä, että Skotlannin tulisi luopua BBC:stä mahdollisen itsenäisyyden myötä. Nämä argumentit saattavat riittää ”No”-leirin voittoon, minkä lisäksi Britannian kuningashuoneella lienee jossain määrin yhtenäistävä vaikutus.

”Should auld acquaintance be forgot, and never brought to mind?”

Skotlantilainen nationalismi ei siis vastaa stereotyyppistä käsitystä ksenofobisista kansanjoukoista, vaan debatti antaa kuvan taloudellista päätöstä harkitsevasta äänestäjäkunnasta. Kuitenkaan alussa mainittuja nationalismin määreitä ei voi välttää, sillä historia ja identiteetti ovat väistämättä läsnä tässäkin kampanjassa. Äänestyspäivämäärä on tarkasti harkittu historiallinen viittaus, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 700 vuotta historiallisesta Bannockburnin taistelusta, joka merkitsi skotlantilaisten voittoa englantilaisista Skotlannin itsenäisyyssodassa. Analogiat ja historian valjastaminen poliittisiin tarkoituksiin ovat ilman muuta läsnä myös skotlantilaisessa nationalismissa. Lisäksi Salmond on ollut tarkka luodessaan imagoaan ”aidosta skotista” ja puhuu selvällä skottiaksentilla kaikissa asiayhteyksissä, kun taas Darling puhuu selkeätä virallista englantia. BBC:n televisioidussa debatissa nousi taas esille kysymys siitä, ketä skotlantilaiset ovat ja mitä heidän identiteetistään jää jäljelle, jos he eivät enää ole brittejä. Salmondilla oli selkeä vastaus: ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset ovat kaikki skandinaaveja, vaikka kuuluvatkin omiin kansoihinsa. Samaten skotit voivat olla brittejä, vaikka muodostaisivatkin omat kansallisvaltionsa. Koskivatpa argumentit kuinka paljon taloutta, äänestäjiä mietityttää siis kuitenkin myös heidän oma kansallinen identiteettinsä.

Keskustelussa on siis läsnä monta näkökulmaa: taloudellinen, poliittinen, nationalistinen, identiteettinen ja historiallinen. Yhtä kaikki huomattavaa on, että ”No”-leirin johtaja on huomattava vasemmistopoliitikko, mikä antaa kuvan siitä, että skotlantilaista nationalismia vastaan voi hyökätä turvallisesti vain vasemmalta.  Julkinen keskustelu aiheesta sivuaa monta aspektia, mutta huoli reilusta yhteiskunnasta ja turvatusta elämästä muodostaa debattien punaisen langan.  Vaikuttaakin siltä, että artikkelin alussa mainittu oman identiteetin vahvistaminen luomalla kuva sille vastakkaisesta ”toisesta” täyttyisi skottien tavassa peilata omaa yhteiskuntamalliansa englantilaista oikeistolaista luokkayhteiskuntaa vasten.  Hyvinvointivaltion kannatus on niin suuri osa nationalistista liikehdintää, että vaikka Skotlanti säilyisi valtioliitossa, Westminsterin on reagoitava tähän viestiin.

Oli tulos mikä tahansa, tämä viimeisin kampanja ja äänestys on ollut tärkeä. Ei pelkästään siksi, että se on merkittävä etappi SNP:n ja Skotlannin historiassa, vaan myös, koska se on niin erityislaatuinen talouskeskeisyydessään ja rauhanomaisuudessaan. Skotlantilainen nationalismi ei turvaudu terroriin, vaan pyrkii toimimaan hyvässä yhteistyössä muiden valtioiden kanssa ja painottaa retoriikassaan hyvinvointivaltion luomista. Silti Smithin kriteerit nationalismille kansan luomisena ja ylläpitämisenä täyttyvät, joten nationalismin kuopatuksi julistaminen on ennenaikaista. Päinvastoin: nationalismi on osoittanut muuntautumiskykynsä ja jatkaa vahvana poliittisena voimana myös 2000-luvun Länsi-Euroopassa.

One response to “Vieraskynä: Hyvinvointivaltionationalismilla itsenäisyyteen?

  1. Päivitysilmoitus: Uhmaikäisestä Nato-pissikseksi: The Ulkopolitist 4 vuotta | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s