Taloustieteellisen analyysin rooli arabikevään jälkeisessä Lähi-idässä (2/2)

Wind_turbine_at_Zaafarana

Tuuliturbiineja Zaafaranassa. Kuva: Hatem Moushir / Wikipedia

Tekstin ensimmäisessä osassa puimme taloustieteellisen analyysin keskeisyyttä Lähi-idän alueella tekemällä karkean jaon kolmeen eri kategoriaan:

  • Konflikteista ja epävakaudesta kärsivät maat (Irak, Syyria, Libya)
  • Energiaviennin piiriin kuuluvat maat (GCC-maat)
  • Energiatuonnin piiriin kuuluvat maat (mm. Egypti ja Jordania)

Näistä kategorioista ehdimme jo käsitellä kahta ensimmäistä: siinä missä konflikteista ja suuresta epävakaudesta kärsivissä maissa perinteisillä makrotalouden analyyseillä on konfliktin jatkuessa perin rajallinen rooli, on tämä korostetun tärkeä energiavientiin kykenevien maiden analysoinnissa. GCC-maiden hallintojen legitimaatioon mahdollisesti vaikuttavat rakenteelliset ongelmat vaativat makrotalouden lukujen tarkastelua. Esim. suuren väestökasvun Saudi-Arabiassa nuorisotyöttömyyden mittari on tärkeä, koska se kuvaa valtion järjestämien työpaikkojen ja julkisten tukitoimien tarvetta. Valtiolle jo nykyisellään kalliit ja kansantaloudellisesti tuottamattomat julkiset työpaikat taas kiinnittävät huomion valtiolliseen budjettiin ja tulonmuodostuksen kannalta kriittiseen öljyn hintaan. Makrotaloudelliset indikaattorit eivät pelkällään kerro, miksi esimerkiksi diversifikaatioon tähtäävät rakenteelliset uudistukset etenevät hitaasti ilmiselvien riskienkin edessä, tai miten rentieristinen yhteiskunta toimii käytännön tasolla – tähän tarvitsemme poliittista sosiologiaa tueksi – mutta ne kertovat olennaisella tavalla juuri esimerkiksi rentieerivaltion taloudellisesta kestävyydestä.

Energiatuonnin piiriin kuuluvat maat

Jäljelle jääneet energiatuonnin piiriin kuuluvat maat muodostavat merkittävän osan laajemman Lähi-idän maista, IMF:n laskiessa niihin kuuluvaksi ns. MENA-alueella Egyptin, Jordanian, Libanonin, Marokon, Syyrian ja Tunisian. Kategorian sisällä maiden välillä on suuria eroavaisuuksia: Syyria kuuluu ensisijaisesti jutun alussa mainittuun ensimmäiseen kategoriaan, siinä missä Jordania ja Libanon kärsivät tästä sisällissodasta turvallisuuspoliittisesti ja taloudellisesti huomattavasti kolmannen kategorian muita maita enemmän. Näissä maissa ns. perinteinen makrotaloudellinen analyysi on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin alueen rentieerivaltioissa arvioidessamme kunkin valtion hyvinvoinnin kehitystä ja tämän kautta viime kädessä myös erästä hallinnollisen legitimaation komponenttia. On myös tärkeää kyetä arvioimaan Syyrian sisällissodan aiheuttama akuutti ja mittava taloudellinen kustannus Jordanialle ja eritoten Libanonille, jotta kansainvälinen yhteisö ja sen organisaatiot pystyisivät edes teoriassa ohjaamaan oikein mitoitettua taloudellista apua pakolaisista huolehtimiseen. Näiden roolien ohella makroanalyysi voi myös tuoda esille selkeitä parannuksen kohteita.

Egyptin öljyviennin kehitys. Kuva: EIA

Yksi tällaisistä kohteista ovat taloudellisen hyvinvoinnin lisäämisen kannalta tehottomat energiatuet. Etenkin Egyptissä (joka vie energiaa ulkomaille, mutta on tällä hetkellä energian nettotuoja) , mutta myös Jordaniassa nämä tuet ovat olleet merkittävä osa kansantaloutta. Egyptissä kansantaloudesta peräti kolmanneksen muodostaneiden energiatukien määrä oli vielä viime vuoden budjetissa 20 miljardia dollaria. Nämä tuet saattavat itsessään näyttäytyä hyvänä toimena vähätuloisten avustamisessa, mutta ovat perin ongelmallisia kolmesta syystä. Talouden näkökulmasta tuet vääristävät hintasignaaleja, johtaen ylikulutukseen ja vaihtoehtoisten energiamuotojen käyttöönoton ali-insentivointiin, sekä luovat markkinan salakuljetukselle kalliimman bensan naapurimaihin. Sosiaalisesta näkökulmasta tuki on niin ikään kestämätön sen bulkkiluonteensa vuoksi; kohdentamattomana energiatuki hyödyttää rikkaita talouksia enemmän esim. useamman käyttökohteen vuoksi samalla kun köyhien suhteessa enemmän käyttämät palvelut (sairaalat jne.) joutuvat kilpailemaan energiahyödykkeistä normaalia enemmän. Unohtaa ei myöskään sovi ympäristölle koituvia kustannuksia ylimääräisten päästöjen muodossa. Kaiken kaikkiaan energiatuet ovat siis paitsi erittäin kalliita, myös niille asetettujen tavoitteiden kannalta tehottomia. Tästä huolimatta, niistä eroon pyrkiminen on sekä poliittisesti että sosio-ekonomisesti hankalaa. Avainasemassa energiatuista luopumisessa onkin niistä luopumista helpottavien sosiaalisten turvaverkkojen vahvistaminen, mikä takaa tuista tällä hetkellä riippuville vähävaraisille mahdollisimman helpon siirtymän pois niiden piiristä. Egyptissä asian tiimoilta on viime kesäisen presidentinvaalien jälkeen ryhdytty toimeen, ja vuosien 2014–15 budjetissa energiatukien määrää on leikattu kolmanneksella, minkä jälkeen myös valtion energiasektoria yleisesti on uudistettu ulkomailla entistä suurempaa luottamusta herättävällä tavalla. Valitettavampaa on huomata, että vähävaraisiasimpia tukipiiriläisiä siirtymässä helpottavat toimenpiteet loistavat ainakin toistaiseksi poissaolollaan.

Myös Jordanian energiatukien uudistuspyrkimykset toimivat hyvänä esimerkkinä tukiuudistuksen suuresta haasteellisuudesta, osoittaen myös samalla ettei kyseinen projekti välttämättä ole aivan mahdoton. Suuria mielenosoituksia aiheuttaneiden, ja peruuntuneiden, uudistuspyrkimysten jälkeen maan öljyntuontijärjestelmä ajautui kriisiin öljyn hinnan noustua ja Irakin ja Saudi-Arabian alennushinnan loppumisen jälkeen vuonna 2004. Vuodesta 2005 eteenpäin asteittain toteutettu uudistus oli paikoin vastatuulessakin, mutta onnistui tukien määrän 5.8% BKT:sta 2.6% seuraavana vuonna, ja viimein 0,4% vuonna 2010. Energian hinnannousun vaikutus kotitalouksiin oli merkittävä, mutta samalla Jordaniassa alettiin investoida mm. julkisten alojen palkankorotuksiin ja sosiaalisten turvaverkkojen parannuksiin. Sittemmin energiaa jakava valtiollinen energiayhtiö NEPCO on kuitenkin tehnyt suuria tappoita Egyptin verrattaen edullisten kaasutoimitusten katkoilun takia, mikä on pakottanut maan maksamaan normaalia markkinahintaa öljystä. Viime aikoina ja lähitulevaisuudessa Jordania pääsee tosin tämän funktiona nauttimaan sille edullisesta tilanteesta, öljyn markkinahinnan ollessa erittäin alhainen.

Talousluvut yhteiskunnan mittareina

On sanomattakin selvää, ettei talouden tilanne anna täyttä kuvaa esimerkiksi egyptiläisen yhteiskunnan viime aikoina varsin huolestuttavasta ihmisoikeudellisesta kehityssuunnasta tai selitä kovinkaan tarkasti maan kolmikantaisen (armeija, turvallisuuspalvelut ja poliittinen “establishment”) valtaeliitin sisäistä dynamiikkaa. Helposti nähtävissä olevien parannusten (esim. yllä mainittu energiatukien korvaaminen kohdennetuilla sosiaalituilla) ohella taloudellinen analyysi kuitenkin tuo esiin ja hahmottaa maata, jossa armeijalla on määräävä asema kansantaloudessa, maalle kipeästi kaivattua talouskasvua potentiaalisesti tuottavan yksityissektorin kustannuksella. Armeijan käyttämä asevelvollinen työvoima, vapaus veronmaksusta ja asema maatonttien haltijana muodostavat sille lyömättömän aseman projektikilpailutuksissa ja pitkällä tähtäimellä portinvartijan aseman talouden ja armeijan ulkopuolisen kansan välillä. Arvioiden mukaan 87 prosenttia ei-viljeltävästä maasta on armeijan hallinnassa, siinä missä armeijan tarkkaa osuutta maan taloudesta on läpinäkyvyyden puutteen takia mahdotonta arvioida (arviot osuvat 5 ja 60 prosentin välille). Työttömien (joista suuri osa on nuoria) määrän kasvettua ja taloustilanteen ollessa edelleen heikko, maan hallinnon legitimaatiota näytettäisiin pohjustettavan weberiläisittäin karismaattisella johtajuudella ja henkilökultilla kansalaisten kansalaisten taloudellisen osallistumisen lisäämiseen tähtäävän politiikan sijaan.

Porterin SPI:n perusta Kuva: Social Progress Imperative

Jos olemme etabloineet perinteisten talousmittareiden hyödyllisyyden ja rajoitteet arabikevään jälkeisen Lähi-idän analysoinnissa, niin onko olemassa yksittäisiä indikaattoreita, jotka kykenisivät paremmin ennakoimaan arabikevään kaltaisia tapahtumia ja välttämään ko. tapahtumaa edeltäneitä analyysivirheitä? Kuten Ulkopolististissakin on aiemmin sivuttu, on BKT:n riittämättömyydestä hyvinvoinnin indikaattorina käyty jo tovi keskustelua, esimerkiksi Amartya Senin ehdottaman Human Development Indexin (HDI) tiimoilta. Viimeisin julkisuutta nauttinut ehdotus on tullut kyltereillekin tutulta Michael Porterilta, jonka SPI-indikaattorin (Social Progress Index) tarkoituksena on sosiaalista progessiota perustarpeita, hyvinvointia ja mahdollisuuksia korostaen nousta indeksinä samaan arvoon kuin maailman talousfoorumin (WEF) kilpailuindeksi.

Jää nähtäväksi, kuinka paljon SPI tulee keräämään kannatusta holistisempana indikaattorina. Selvää kuitenkin on, ettei mikään yksittäinen indikaattori korvaa taitavaa ja eklektistä tutkijaa – ns. kettua – jolle väistämättä myös perinteiset talousindikaattorit ovat yksi tärkeä tulokulma yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kehityksessä Arabikevään jälkeenkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s