Vaalianalyysi vol.2: Pessimisti ei pety

[Kuva: Elina Ylä-Mononen]

[Kuva: Elina Ylä-Mononen]

Kansanvaltaa on käytetty, äänet on laskettu. Nyt on The Ulkopolitistin vuoro puida eduskuntavaalien tuloksia.

Suuri amerikkalaisfilosofi Donald Rumsfeld on luokitellut tiedon kolmeen lajiin – tunnettuun tietoon, tunnettuun tuntemattomaan ja tuntemattomaan tuntemattomaan. Kaikkia näitä löytyy eduskuntavaalien tuloksista ja tulevan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkemyksestä.

Mikä on keskustan ulkopolitiikka?

”Kyllä tämä on tosi vaikeaa tämä ulkopolitiikka. Tämä on hirveätä snobbailua. Ei kai tässä voi olla epäselvää, jos minä sanon, että Paasikivestä voidaan oppia se, että pidetään edelleenkin hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin.”

           – Juha Sipilä, HS:n vaalitentissä 14.4.

Kiistatta suurin tunnettu tuntematon on keskustapuolueen ulkopoliittinen linja. Puolueella on toki tarjota eri ulkopoliittisia kantoja (Rehn, Väyrynen, Kääriäinen), mutta hieman ongelmallista on, että ne ovat keskenään varsin ristiriitaisia. Juha Sipilä tuntuu tasapainoilevan näiden eri leirien välillä, mutta tätä vaihtoehtoa ei ole enää pääministerinä samalla tavalla käytettävissä, ainakaan jos tavoitteena on uskottava ja johdonmukainen johtajuus.

Keskeisempää onkin Sipilän selvä kiinnostuksen puute ulkopolitiikkaan. Hän on onnistuneesti pakoillut välttänyt kannan ottamista ulkopoliittisiin kysymyksiin – se, mitä julki on lausuttu, on ollut sisällön puolesta laihaa. Yksi viesti kuitenkin on ollut kirkas: ulkopolitiikkaa on tehtävä yhdessä presidentin kanssa. Sipilä on innokkaasti ollut valmis siirtämään ulkopolitiikan johtajuutta presidentille, etenkin suhteessa Venäjään ja Natoon. Tämä trendi korostunee vielä vahvemmin, mikä näyttää sopivan sekä Sipilälle että Niinistölle.

Mäntyniemen paluu näyttää olevan tosiseikka riippumatta hallituskokoonpanosta. Keskusta on ehtinyt sen verran vahvasti ankkuroida oman kantansa muodostamisen Niinistön ulostulojen mukaan, että vapaan liikkumatilan ja aktiivisen toimijuuden kaappaaminen takaisin olisi haastavaa. Pääministeri-presidentti-kombinaatiota vastaan on vaikea nousta, ja tämä pätee yhtä lailla hallituskumppaneihin kuin keskustan omaan puolueväkeenkin.

Perusporvarit vai punaniskamulta?

Tunnettu tosiasia on eduskuntavaalien tulos ja sen asettama nokkimisjärjestys. Kaikenlaista voi toki tapahtua, ennen kuin hallitus on muodostettu. On kuitenkin suhteellisen varmaa olettaa, että hallitukseen tarvitaan kolme isoa puoluetta ja että perussuomalaiset ei voi tällä kertaa enää välttää hallitusvastuuta. Oleellisesti tämä tuottaisi kaksi todennäköistä hallituskokoonpanoa, joita voi maustaa tarvittavilla pienpuolueilla ja näiden vaatimuksilla. Vaihtoehtoina onkin The Ulkopolitistin näkemyksen mukaan pohja perusporvarit (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus) tai punaniskamulta (keskusta, perussuomalaiset, sosialidemokraatit).

Hallitusohjelma tuskin sisältää mitään järisyttäviä muutoksia, vaikka se, miten ulkopolitiikasta puhutaan ehkä muuttuukin. Keskustan yleinen varovaisuus ja perussuomalaisten yleinen pan-kriittisyys yhdistyy varsin kapeaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen visioon, jota ei varsinaisesti voi presidenttiä lainaten kutsua aktiiviseksi vakauspolitiikaksi. Näyttääkin siltä, että Suomi pysyy sotilasliittoon kuulumattomana, harmittomana naapurisuhteita vaalivana maana. Käytännössä tämä tietää sitä, että ongelmallinen Nato-optiopolitiikka jatkuu, EU pidetään käden ulottuvilla ja pohjoismainen yhteistyö jatkuu totutulla käytännönläheisellä linjalla. Venäjä-politiikassa mahdollisesti kytee riidanaihe, mutta presidenttivetoinen linja pitänee riidat pois julkisuudesta.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta vaikuttavin kysymys on oleva ulkoministerin salkku, joka mitä todennäköisemmin päätyy kolmannelle puolueelle. Hieman yllättäen Alexander Stubb voi jopa palata tuttuun toimistoon Merikasarmille olettaen, ettei Soini juuri henkilökohtaisesti tähän asemaan ehdottomasti halua valtiovarainministerin paikan asemesta. Tosin Stubbin ehtymätön energia voi myös rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan tähän salkkuun, jos syntyy sipiläläinen konsensus sen ympärillä, että ulkopolitiikassa hallituksen rivien pitää olla luotisuorat. Jos SDP haluaa ja pääsee hallitukseen, on myös olemassa mahdollisuus, että Tuomiojan ennätyksellisen pitkä kausi jatkuu, vaikka tämä ei todennäköiseltä näytä.

Perussuomalaisten vankka tulos saattaa hyvinkin päättää sekä poikkeuksellisen turpo-aktiivisen Carl Haglundin kauden puolustusministerinä että RKP:n vuosikymmeniä yhteen jaksoon kestäneen hallitusurakan. Jos Kasarmitorin isännyys menee PS:lle, niin Suomi saisi maamiinojen ystävästä Jussi Niinistöstä perin erilaiset painotukset omaavan puolustusministerin nykyisen Nato-jäsenyyteen myönteisesti suhtautuvan tilalle. Selvää lienee myös, että tuleva hallitus nostaa puolustusmäärärahoja ainakin maltillisesti.

Tulevaisuudet Ämarit ja Islannit

On kuitenkin aina niitä tuntemattomia tuntemattomia, kuten viime vuonna alkanut Ukrainan sota. Hallitus istuu periaatteessa neljä vuotta, jonka aikana ehtii tapahtua vaikka mitä. Näitä kriisejä ja uusia aiheita ei voida kaikkia ennustaa, mutta nyt jo on nähtävissä seuraavia ulko- ja turvallisuuspoliittisia haasteita, joita seuraavan hallituksen täytyy käsitellä:

Venäjä-länsisuhteiden romahtaminen: tämä on ulkopoliittinen haaste Suomelle millä tahansa diagnoosilla. Konfliktin perussyyt eivät ole kadonneet minnekään, kuten se, että EU-jäsenenä Suomi on poliittisesti liittoutunut länteen. Tilanne on sellainen, jossa pareto-optimaalisia ratkaisuja ei ole, eikä ole syytä olettaa, että kriisin laantumista itsekseen voisi odottaa.

Sotilaallinen liittoutuminen: Hallitusneuvotteluiden osana varmasti todetaan, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa. Kuitenkin tulevan hallituksen aikana voidaan yhtä lailla väläyttää liittoon rinnastettavissa olevaa tiivistä yhteistyötä Ruotsin kanssa, tai EU:n voimauttamista sotilasliittona. Nato-selvityksen teettäminen onkin mahdollinen tapa ylläpitää suhteellisen harmittomasti poliittista keskustelua liittoutumisen tarpeesta tekemättä päätöksiä. Silti se tulee olemaan kiistanalaista.

Eurokriisi: Eurokriisin pahentuminen, esimerkiksi hyvin mahdollisen Kreikan kolmannen tukipaketin tarpeen muodossa, saattaa tuoda hyvin piankin esille uuden hallituksen sisäisiä ristiriitoja. Suomen europolitiikka tulee varmasti olemaan vahvasti esillä tulevissa hallitusneuvotteluissa – eurokriittisten entisten oppositiopuolueiden kannat pitää sovittaa yhden entisen hallituspuolueen kantoihin. Tätä ulottuvuutta Suomen hallitusneuvotteluissa kansainvälinen media tullee seuraamaan kaikista tarkimmin. Pienenkin jäsenmaan kannan jyrkentyminen saattaa vaikeuttaa euroalueen maiden tulevia neuvotteluja Kreikan suhteen. Mikäli Kreikka ei eroa eurosta, uuteen tukipakettiin päädytään ja Suomi painostetaan osallistumaan siihen, voivat perussuomalaiset ja Keskusta päätyä tekemään aikamoisen poliittisen kuperkeikan.

Suomen ulkopoliittinen alitajunta

Kuuluisa slovenialaisfilosofi Slavoj Žižek on laajentanut Rumsfeldin tiedon jaottelua neljänteen lajiin, nimittäin tuntemattomaan tietoon. Hänen mukaansa tuntematon tieto on sellaista tietoa, minkä olemassaoloa emme itse edes tiedosta, kuten esimerkiksi taustalla piilevät ennakkoluulot, ideologia tai alitajunta psykoanalyyttisessa mielessä. Kysymys kuuluukin: minkälainen on Suomen ulkopoliittinen alitajunta? Niin puoluejohtajien haastatteluista kuin vaalien tuloksistakin voinee päätellä, että ainakin ajatus siitä, että venettä ei saa keikuttaa – varsinkaan ulkopoliittisesti haastavina aikoina – on syvälle juurtunut näkemys.

Konsensukseen koteloituminen – kuten presidentillisen politiikan paluu nyt osoittaa – tuntuu olevan refleksinomainen reaktio aina, kun asiat eivät etene vääjäämättömän tasaisesti ja turvallisesti. Historialliset tapahtumat, kuten toisen maailmansodan tai kylmän sodan kulku, voidaan kenties nähdä traumojen kaltaisina alitajuisina solmuina, joita Suomi ei ole kyennyt käsittelemään. Ehkäpä myöskin Kekkosesta luopuminen on aiheuttanut Suomi-neidolle jonkinlaisen Elektra-kompleksin, joka näyttäytyy vahvojen, silmälasipäisten ja keskustalaisten mieshahmojen kaipuussa?

5 responses to “Vaalianalyysi vol.2: Pessimisti ei pety

  1. Varmasti Kreikka-paketti käydäön läpi ennen hallituksen muodotamista; Sipilä itse käyttää termiä luottamus. Soini ilmoitti vaalipaneelissa muistaakseni Rinteen kanssa että ilman käteisvakuutta lisää pääomaa ei anneta. Tuo käy varmasti myös Sipilälle ja Stubbille. Se ei käy muille euromaille joten loppuu vihdoin tämä pelleily.

    Hallitus ei saa apua demareilta tai ay-liitoilta. Toisaalta kansa ei myöskään ryhdy yleislakkoon joten hallitus voi runnoa läpi kaikki vuosien aikana kertyneet paineet laittomista lakoista alkaen. Hallituksella on kovat piipussa ja ay-väki tietää sen. Viimeksi satamiin löytyi työvoimaa vaikka AKT koitti sulkea ne. Luulen että isänmaan tilasta huolestuneet ei-sosialistiset torpparit ja pienviljelijät tarvittaessa jatkavat matkaansa Mäntsälästä Vuosaareen jos tilanne menee siihen.

    Ihmiset vaikuttavat päättäjiä paljon valmiimmilta kaikkiin muihin ratkaisuihin paitsi eläkeiän nostoon ja kuntien pakkoliitoksiin.

  2. Päivitysilmoitus: Onko Suomi uhka? | The Ulkopolitist·

  3. Päivitysilmoitus: Joulun viettohon – tammikuussa jatketaan! | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s