Rahoittaako Suomi jihadismia?

Islamilaisella valtiolla on kannattajansa länsimaissa - Suomessakin

Sosiaalisesta mediasta löytynyt propagandakuva osoittaa, että Islamilaisella valtiolla on enemmän ja vähemmän aktiivisia kannattajia länsimaissa – Suomessakin. Toimitus on editoinut kuvaa ennen julkaisua.

Viime viikon kohuartikkelista vastasi Suomen Kuvalehden (SK) Pekka Anttila, jonka kirjoittaman jutun otsikossa väitettiin suomalaisten Isis-terroristien saavan Kelan tukia. “Klikkihorahtavan” otsikon sijaan itse artikkelin keskeisenä paljastuksena oli, että “[s]otiminen Isisin riveissä Syyriassa tai Irakissa ei vaikuta Kelan myöntämiin etuuksiin,” eikä “kuuluminen terroristijärjestöön… …ole syy lopettaa Kelan myöntämien sosiaalietuuksien maksamista.” Tämän vahvisti myös jutussa siteerattu, Kelan lakimies Henna Huhtamäki, jonka mukaan ”tällaiset terrorismiin liittyvät ilmiöt eivät käytännössä vaikuta Kelan etuuksiin nykyisen lainsäädännön mukaan.”

Vaikka tämänlaiset paljastukset herättävät paljon (oikeutettua) närkästystä, SK:n jutussa – ja sitä seuranneessa Reko Ravelan vastineessa “Kela, ISIS ja pölhöpopulismi” – jäävät huomiotta ilmiön laajempi konteksti sekä siihen liityvät keskeiset kysymykset.

Reko Ravela argumentoi vastineessaan, ettei SK:n jutussa ei ollut juuri mitään uutta vaan sen “taustalla on perussuomalaisten kansanedustajan eduskuntakysely ja kokoomusministeri Laura Rädyn vastaus vime [sic] lokakuulta.” Tämä yhteys esitettiin selkeästi myös SK:n jutussa. On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomen ensimmäiset “vapaaehtoiset” lähtivät Syyriaan jo kesällä 2012, ja jihadististen ryhmien riveissä Suomesta lähteneet vierastaistelijat ovat taistelleet ainakin keväästä 2013 eteenpäin, joten kyseinen “porsaanreikä” on varmasti tiedostettu viranomaisten keskuudessa aiemmin. Viimeistään ongelmat sosiaaliturvan kanssa tulivat tietoisuuteen, kun edellinen vastaavanlainen kohu nousi syksyllä 2013 SDP:n Tuula Väätäisen esitettyä kysymyksen Syyrian konfliktiin osallistuneiden Suomen kansalaisten oikeudesta sosiaaliturvaan.

Vastineessaan Ravela argumentoi myös, että “tiedossa ei ole yhtään todellista tapausta jossa ISIS:in joukkoihin Suomesta lähtenyt taistelija olisi nostanut jotain Kelan etuuksia Syyriasta käsin.” Tässä hän täysin oikeassa, joskin lisäys “rahan nostamisesta Syyriassa” vie kirjoituksen tarpeettomalle ja käsiteltävän aiheen kannalta täysin hyödyttömälle reductio ad absurdum -linjalle.

Aiheen kannalta keskeisempiä (ja esittämättä jääneitä) kysymyksiä ovat, ovatko Suomesta lähteneet, konflktialueella toimiviin jihadistiryhmiin liittyneet vierastaistelijat käyttäneet sosiaaliturvan kautta saatua rahaa esimerkiksi rahoittamaan matkansa konfliktialueelle, matkaan liittyviä varustehankintoja varten, tai antaneet tätä kautta saatua rahaa Syyriassa jihadistiryhmälle siihen liittymisen yhteydessä?

Vaikka ylläoleviin kysymyksiin vastaaminen faktojen kautta on tällä hetkellä äärimmäisen haastavaa, on silti täysin mahdollista, että suomalainen tai Suomesta lähtenyt jihadistiryhmän riveihin liittynyt vierastaistelija on käyttänyt sosiaaliturvan kautta saatuja varoja esimerkiksi rahoittaakseen matkansa konfliktialueelle, ja/tai matkaan liittyvät mahdolliset varustehankinnat. Vaikka sosiaaliturvan “väärinkäyttö” tällaisissa tapauksissa on moraalisesti sietämätöntä, on kuitenkin tarpeellista huomioida, että tällaisissa tapauksissa ei rikota nykyistä lainsäädäntöä. Näin ollen näyttöä tällaisesta toiminnasta ei luonnollisesti ole, eikä tällaisiin tapauksiin voida puuttua.

Ravelan vastineen keskeisin ongelma on, että siinä sekoitetaan todisteiden puuttuminen itse ilmiön puuttumiseen, kun puhutaan jihadistiryhmien rahallisesta tukemisesta konfliktalueella. On tietysti mahdollista, että viranomaisilla (ensisijaisesti KRP ja/tai Supo) on väärinkäyttöä tukevaa todistusaineistoa, mutta sitä ei tulla jakamaan julkisesti – ainakaan ennen mahdollisia oikeudenkäyntejä (olettaen, että saatua tietoa voidaan käyttää edes oikeudessa). Todennäköisempää kuitenkin on, että todistusaineistoa ei ole.

Tämä ei johdu siitä, että Suomesta on mahdotonta siirtää rahaa Syyriaan (tarkoitukseen on olemassa monia erilaisia keinoja), vaan koska konfliktialueelle matkanneiden henkilöiden toimia on käytännössä äärimmäisen vaikea seurata ja todentaa. Jihadismin historiassa on kuitenkin useita esimerkkitapauksia, joissa konfliktialueelle matkaavien vierastaistelijoiden rahavarat “kollektivisoidaan” liittymisen yhteydessä. Teoreettinen mahdollisuus sosiaaliturvan väärinkäytölle on olemassa, eikä Suomi ole tässä yksittäinen poikkeus länsimaiden keskuudessa. Siihen, onko esimerkiksi yksikään Suomesta lähtenyt Islamilaisen valtion riveihin liittynyt vierastaistelija (tai Suomessa asuva ryhmän kannattaja) antanut rahaa ryhmälle, on mahdotonta vastata, koska tietoa ei yksinkertaisesti ole – ja sitä on erittäin vaikea saada.

Sosiaaliturvan mahdollista hyväksikäyttöä huomattavasti merkittävämmän ongelman kuitenkin tarjoaa se, että Suomesta lähteneiden vierastaistelijoiden toimintaa konfliktialueella on yleensäkin erittäin vaikea selvittää. Kotimaisilla viranomaisilla (kuten myös toimittajilla sekä tutkijoilla) on rajoitetusti keinoja varmentaa konfliktialueelle päätyneiden henkilöiden toimia ja tekemisiä. Tämä heijastuu esimerkiksi viranomaisten tavoissa ilmaista aiheeseen liittyviä faktoja. Muun muassa Supo puhuu omassa diskurssistaan lähtijöistä, jotka pyrkivät osallistumaan aseellisten ryhmien toimintaan, eikä henkilöistä, joiden tiedetään osallistuneen ryhmien toimintaan konfliktialueella.

Ei ole selvää, että esimerkiksi kuinka monen jihadistiryhmän riveihin liityneen vierastaistelijan tapauksessa Supo tietää, mitä kyseiset henkilöt ovat konfliktialueella tehneet. Ei ole myöskään selvää, kuinka monessa tapauksessa Supo sekä KRP ovat pystynyt keräämään tai vastaanottamaan tietoa, jota voidaan käyttää mahdollisissa tulevissa oikeudenkäynneissä – mikäli kukaan palanneista taistelijoista joutuu oikeuden eteen Syyriassa tai Irakissa tekemiensä rikosten seuraksena. Tämä voi muodostua konkreettiseksi ongelmaksi erityisesti sellaisten konfliktialueelta palanneiden jihadistien tapauksessa, jotka jäävät radikaalin liikehdinnän pariin. Mikäli he ovat osallistuneet terrori-iskuihin tai sotarikoksiin konfliktialueella, sen todentaminen ja todistaminen oikeudenkäynnissä on parhaimillaankin haastavaa. Ja tämän vuoksi Suomessa olisi ehkä asiallista keskustella syvällisemmin terroristiryhmään liittymisen kriminalisoinnista, sekä siihen liittyvästä problematiikasta.

Lopuksi, Ravelan mukaan “[k]ysymys ISIS-taistelijoiden Kela-avustuksista ei ole missään järjellisessä mielessä yhteiskunnallinen ongelma” vaan se on keppihevonen ja “kätevä väline hyökkäyksessä suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän kimppuun.” Tämä on absurdi väite. Se, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmää voidaan edes teoriassa hyväksikäyttää sellaisten henkilöiden toimesta, jotka identifioivat länsimaisen yhteisön ja sitä kautta myös Suomen vihollisekseen, on selkeä poliittinen epäkohta, johon voidaan varsin perustellusti puuttua. Erityisesti mikäli tällaiset henkilöt pyrkivät aktiivisesti haastamaan Suomen yhteiskuntajärjestystä, tai heikentämään sosiaalista koheesiota. Tämä pitää pystyä tunnustamaan, ja siitä – sekä mahdollisista vastatoimista – on pystyttävä keskustelemaan avoimesti ja analyyttisesti, faktat (tai niiden puutteen) sekä laajemman kontekstin huomioonottaen, antamatta pelkän moraalisen närkästyksen hallita keskustelua.

On toivottavaa, että tämä uusin kohu johtaa avoimeen ja perusteelliseen poliittiseen keskusteluun siitä, miten parhaiten ennaltaehkäistä yhteiskunnan koheesiota ylläpitävien tukimekanismien hyväksikäyttöä erilaisten yhteiskuntajärjestystä vastustavien ryhmien ja yksilöiden toimesta jatkossa. Ja tämä ei ole kysymys, joka rajoittuu pelkästään konfliktialueelle matkanneisiin vierastaistelijoihin, vaan sosiaaliturvajärjestelmän hyväksikäyttö saattaa myös osaltaan tukea Suomessa asuvien, eri  jihadistiryhmiä kannattavien aktivistien toimintaa, kuten rekrytointia, propagandan tuottamista ja jakamista, sekä varainkeruuta. Tämän toteamista ääneen ei voida pitää hyökkäyksenä koko sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan, eikä tätä huolta tulisi missään tapauksessa ohittaa. Ottaen huomioon muun muassa yhteiskunnan lisääntyvän polarisaation, erilaisten ”ääri”-ryhmien ja -aatteiden voimistumisen, sekä kansainvälisen politiikan epäsuotuisat kehityssuunnat idässä ja etelässä, tarve tätä varsin huolestuttavaa aihetta käsittelevälle poliittiselle keskustelulle tulee kasvamaan entisestään.

2 responses to “Rahoittaako Suomi jihadismia?

  1. Suomen sosiaaliturvajärjestelmän perusideoihin kuuluu se, että ihmisellä on oikeus tiettyyn perusturvaan rikollisuudestaan huolimatta. Perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, mikä edellyttää tiettyä perustoimeentuloa. Jos joku jättäytyy tämän perustoimeentulon varaan harjoittamaan rikoksia, ei ole tehtävissä oikein mitään. Myös lapsilisien ja eläkkeiden tulee juosta niin hyville kuin pahoillekin. Saahan kansaneläkkeen, vaikka istuisi elinkautista. Rikoksita tulee rangaista rikosoikeudellisesti, ei kiertäen sosiaaliturvajärjestelmän kautta.

    Ihan eri asia on, ettei ulkomaille muuttaneella ole enää kotikuntaa Suomessa eikä siis myöskään oikeutta toimeentulotukeen tai työttömyysturvaan. Tätä voidaan käytännössä valvoa aika huonosti, mutta viranomaisyhteistyöllä voitaisiin tehostaa sitä, että ulkomaille sotimaan lähteneiltä vietäisiin ne etuudet, joihin he eivät enää ole oikeutettuja.

    • Esität validin näkökulman, vaikka en sitä täysin allekirjoitakaan. Arvopohjaisessa (tai sosiaalipolitiikkaa priorisoivassa) lähestymistavassa ei mielestäni ole moitittavaa, joskaan en täysin allekirjoita, että sosiaalipolitiikka ja turvallisuuspolitiikka on pidettävä erillään tilanteesta riippumatta. Sosiaalipolitiikalla voi hyvin olla turvallisuuspoliittisia seurauksia sisäisen turvallisuuden kontekstissa, jolloin sosiaalipolitiikasta ei saa muodostua pyhää lehmää vaan pitää myös pystyä keskustelemaan vaikkapa esimerkiksi siitä, jos sosiaalipoliittiset turvarakenteet mahdollistavat sosiaalista koheesiota nakertavien aktivistien toimia Suomessa. Vaikkapa Anjem Choudaryn tyyliin. Esimerkki on äärimmäinen, mutta illustroinee argumenttiani, kotimaisessa kontekstissa relevantimpi tapaus saattaa olla Awat Karkury, mutta en osa varmaksi sanoa, nauttiko hän Suomen sosiaaliturvan tuomista eduista edistäessään jihadismia täältä käsin.

      Sosiaalipolitiikan ja turvallisuuspolitiikan välisestä suhteesta olisi mielestäni hyvä keskustella enemmän sisäisen turvallisuuden kontekstissa, tunnustaen kuinka monimutkainen ja moniulotteinen kysymys näiden kahden politiikan osa-alueen välinen vuorovaikutus oikeastaan on. Jos julkinen keskustelu aiheesta jätetään pelkästään äärimmäisten mielipiteiden edustajille, siitä ei hyödy kukaan.

      (Lisäys 20:52: korjasin pahimmat kirjoitusvirheet pois, totuttelen vielä uuteen näppäimistöön)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s