Avautuuko vai sulkeutuuko kansainvälinen talous?

China Shipping Linen -konttialus lähestyy Los Angelesin satamaa. Kuva: Corey Seeman/Flickr

China Shipping Linen -konttialus lähestyy Los Angelesin satamaa. Kuva: Corey Seeman/Flickr

Me ihmiset näemme historian helposti enemmän tai vähemmän lineaarisena prosessina. Kehitys kehittyy ja edistys edistyy, kuten sanotaan. Monet merkittävistä 1800-luvulla vakiintuneista ideologioista sisältävät vähintään implisiittisesti ajatuksen johdonmukaisesta päämäärästä, jota kohti todellisuus mekaanisesti siirtyy. Tunnetuimmat ajattelijat lineaarisen historiatulkinnan taustalla lienevät Karl Marx ja Georg Wilhelm Friedrich Hegel. Tosiasiassa moni sosiaalinen ilmiö nousee ja laskee kaikkea muuta kuin lineaarisesti. Kehityksen suunnat eivät ole itsestään selviä.

Kansainvälisessä taloudessa on karkeasti erotettavissa kaksi avautumisen ja globalisaation sykliä viimeisen 200 vuoden ajalta. Ensimmäinen alkoi 1800-luvun puolivälissä, kun Brittiläinen imperiumi irtautui hiljalleen protektionismista ja kiihdytti toimillaan kansainvälistä kauppaa ja investointeja, ja loppui ensimmäisen maailmansodan alkuun. Toinen voidaan ajoittaa toisen maailmansodan loppumiseen, jolloin Yhdysvallat otti kansainvälisen talouden takuumiehen roolin Bretton Woodsissa. Yhteistä molempien avautumisen jaksojen synnylle oli johtavan suurvallan sitoutuminen vapaakauppaan. Toinen sykli on kiihtynyt 1990-luvulla kylmän sodan loputtua.

Molemmille sykleille yhteistä tuntuu olevan taloudellisen keskinäisriippuvuuden korostuminen sekä puheen tasolla että käytännössä. Kun valtioiden väliset taloudelliset suhteet tiivistyvät, on valtion itsensä intressissä pyrkiä vakaisiin ja rauhanomaisiin suhteisiin muihin valtioihin.

Helposti unohtuu, että jo Brittiläisen imperiumin aikana kansainvälisen vaihdannan roolista kertova viennin osuus suhteessa maailman kokonaistuotantoon oli hyvin merkittävä. Vuotta 1913 vastaava taso saavutettiin uudelleen vasta vuonna 1970. Nopeutuvan kansainvälistymisen ja kasvavan keskinäisriippuvuuden aikakausi loi uskoa edistykseen ja valtioiden väliseen rauhaan. Vaikutti siltä, että transatlanttinen liberalismi oli vahvistumassa ratkaisevasti suhteessa sosialismiin ja mannermaiseen konservatismiin, joka nojasi liberalistista vapaakauppaa merkantilistisempaan tulkintaan kansainvälisestä taloudesta. Esimerkiksi Norman Angell arvioi alkujaan vuonna 1909 julkaistussa The Great Illusion -kirjassaan, että taloudellinen keskinäisriippuvuus, jossa kansainväliset investoinnit kytkeytyvät tuotantoon ja kaupankäyntiin, on tehnyt sotilaallisesta voimankäytöstä vaikeaa tai vähintään turhaa. Angellin argumentti oli vahva, looginen ja perusteltu, mutta asetelma ei estänyt Euroopan valtioita ajautumasta ensimmäiseen maailmansotaan.

Historiallinen avoimuus

Tätäkin nykyä keskinäisriippuvuus on tapetilla. Maailmantalous ei ole koskaan ollut niin integroitunut kuin tänään. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja EU:n välisen maailman syvimmän taloussuhteen välinen tavarakaupan arvo oli vuonna 2014 lähes 700 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Myös ulkomaisten investointien rooli on kasvanut tasaisesti. Yhdysvaltojen viennistä viidennes koostuu maassa toimivista ulkomaisista yrityksistä, joista esimerkkinä mainittakoon Yhdysvaltojen suurin autonviejä: saksalainen BMW.

Moderni talousintegraatio on monella tapaa ennen näkemättömän syvää ja perusteellista. Viennin ja tuonnin yhteenlaskettu arvo suhteessa bruttokansantuotteeseen on kasvanut tasaisesti sekä kehittyneissä että kehittyvissä valtioissa. Jopa Yhdysvaltojen kaltainen suuri sisämarkkina käy entistä enemmän kansainvälistä kauppaa. Vuonna 1990 Yhdysvaltojen viennin ja tuonnin yhteenlaskettu arvo oli 20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2012 sama luku oli jo 31 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Siinä missä viime vuosisadan alussa investoinnit vyöryivät Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, nykyään investointien virta Atlantilla kulkee molempiin suuntiin. Perinteisen investointiakselin tilalle on tullut myös uusia virtoja, joista ainakin Kiinan investoinnit eri puolille Aasiaa ja Afrikkaa ansaitsevat maininnan. Kaiken kaikkiaan maailman investointikanta ei ole ollut koskaan niin suuri kuin nyt, mikä käy ilmi YK:n alaisen UNCTAD:n tilastoista (Kuvaaja 1).

Kuvaaja 1

Untitled2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiedot koottu UNCTAD:lta.

Kansainvälisen kaupan ja investointien lisäksi tuotannosta on tullut entistä monimutkaisempaa ja kansainvälisempää. OECD:n ja Maailman kauppajärjestö WTO:n indikaattoreista käy hyvin ilmi, että yhä suurempi osa valtioiden loppuviennistä sisältää arvonlisäystä kolmansista valtioista. Monimutkaiset kansainväliset arvoketjut ovat siis vakiintuneet osaksi yritysten liiketoimintaa.

Protektionismin peikko

Kun asiaa katsoo edellä kuvaillulla tavalla, historia todella näyttää lineaariselta. Kansainvälinen talous avautuu vastustamattomasti lisäten hyvinvointia kaikkialla maailmassa. Ajatus on helposti houkutteleva, mutta tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa.

Tosiasiassa voimistuvan talousintegraation varjossa paradoksaalisesti kansainväliseen talouteen on syntynyt lisää kitkaa ja epävarmuutta. Kaupan vapauttamisessa multilateraali lähestymistapa on jumissa, ja valtiot etsivätkin ratkaisua kahdenvälisistä ja alueellisista vapaakauppasopimuksista (Kuvaaja 2). Vaikka kahdenväliset ja alueelliset vapaakauppasopimukset periaatteessa fragmentoivat kenttää, samalla ne pureutuvat aiheisiin, joihin WTO-tasolla ei ole paneuduttu.

Kuvaaja 2

Untitled1

Tiedot koottu WTO:lta

Vähintään monipuoliseksi tilanteen tekee se, että kahdenvälisten ja alueellisten sopimusten multilateraalia painotusta syvemmistä piirteistä huolimatta protektionistinen politiikka on lisääntynyt maailmantaloudessa. Kansainvälistä kauppaa rajoittavien toimien kokonaiskanta jatkaa kasvuaan esimerkiksi G20-maissa.

Käsi kädessä rajoittavien toimien kanssa yleinen mielipide on siirtynyt protektionistisempaan suuntaan. Euroopassa talouskriisi on saanut monet tahot haikailemaan ”vanhoja hyviä aikoja”, osin ihan ymmärrettävistä syistä. Talouskriisien vaikutukset iskevät monesti voimakkaimmin aloille, joiden kilpailukyky on heikko, mikä helposti herättää ihmisissä pelon työpaikkojen puolesta. Talouden ollessa kriisissä ei ole helppoa vakuuttaa ihmisiä siitä, että kokonaiskuvan kannalta kotimaisen suosiminen ei välttämättä ole paras vaihtoehto.

Kun 1900-luvun alussa kaupan esteet olivat ennen kaikkea tullitariffeja, nykyään valtiot pystyvät sääntelyllään tuottamaan teknisiä kaupan esteitä, joiden efektiivinen vaikutus on sinänsä samanlainen.  Itselleni tutuimmasta valtiosta eli Yhdysvalloista mieleen tulevat niin kabotaasiin soveltuvien laivojen käyttöä rajoittava Jones Act, maitotuotteita koskeva Dairy Import Assessment, puusta ja kasveista valmistetuille tuotteille laajan ilmoitusvelvollisuuden asettava Lacey Act sekä hitaat lupaprosessit FDA:ssa (Food and Drug Administration). Listaa voisi jatkaa useamman sivun.

Lisäksi talouden kansainvälistymistä kiihdyttänyt ja tiedonsiirtoa helpottanut internet on kasvavassa määrin kohtaamassa uutta sääntelyä ja rajoituksia valtioiden toimesta. Erilaiset kansainvälisiä arvoketjuja rappeuttavat lokalisaatiotoimet ovat yleisiä. Suomalaisia varmasti kiinnostava tuore esimerkki löytyy itänaapuristamme.

Lopuksi

Talouden globalisaation trendi ei siis ole niin selkeä kuin äkkiseltään vaikuttaa. Samaan aikaan on havaittavissa sekä syvenevää integraatiota että voimakasta ristivetoa valtioiden eriävien intressien ja tavoitteiden välillä. Paradoksin molemmista puolista kannattaa olla tietoinen, jottei erehdy luulemaan historiaa lineaariseksi.

Osin ongelmien taustalla vaikuttaa avautumisen takuumiehenä toimineen Yhdysvaltojen suhteellinen rooli, joka on laskenut huomattavasti kansainvälisessä taloudessa, aivan niin kuin kävi edelliselle takuumiehelle eli Brittiläiselle imperiumille ennen ensimmäistä maailmansotaa. Johtavan suurvallan on helppoa johtaa, kun se on selkeästi johtava suurvalta. Tätä Yhdysvallat toki edelleen on, mutta epävarmuus suunnasta kansainvälisessä taloudessa kertoo, että konsensus on rikkoutunut.

Silti Norman Angellia mukaillen tuntuu vaikealta ajatella, miksi valtiot uhraisivat kaiken sen potentiaalin, mikä talouden globalisaatioon liittyy. Naiivi ei kaiketi kannata olla. Historia tarjoaa esimerkkejä siitä, että valtiot ovat olleet valmiit kärsimään suuriakin tappioita, jotka itsessään tuntuvat turhilta ja hyödyttömiltä.

Osuihan Angellkin jossain oikeaan.

Though there is no real division of interests between nations, though those interests are in reality interdependent, minor differences provoking a sudden and uncontrolled flash of temper suffice to provoke war. – Norman Angell, 1909

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s