Miksi ranskalaiset radikalisoituvat?

Kuva: Anmar Matrood

Kuva: Anmar Matrood

Pariisi, Sousse, Bardot ja Bryssel ovat viimeisen vuoden aikana joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Tapahtumia yhdistää se, että tekojen takaa paljastuneet tekijät olivat niin sanotun Y-sukupolven radikalisoituneita. Vaikka jihadismilla on ollut kansainvälinen ulottuvuus aina Neuvostoliiton hyökättyä Afganistaniin, ilmiössä on jotakin uutta.  Deintegraatio, sukupolvien välinen kapina ja itsensä liittäminen suureen narratiiviin vaikuttaa olevan vahvemmin läsnä.

Radikalisoituminen on ympäristöstään riippuvainen sosiaalipsykologinen ilmiö. Tämä tarkoittaa, että sen kehitys yksilötasolla kumpuaa pitkälti ulkoisista vaikutteista ja suhteista vertaisryhmään. Lisäksi siihen liittyy sukupolvien väliselle kapinalle omaisia piirteitä. Harvat radikalisoituneiden ranskalaisten vanhemmat ovat kuitenkaan olleet salafismin kannattaja vaan pääasiassa integroituneita toisen sukupolven maahanmuuttajia. Näin ollen uskonnolliset ääriideologian ainekset eivät ole peritty kotoa vaan sen ulkopuolelta.

Charlie Hebdon terroritekojen takana olleet Courachin veljekset eivät esimerkiksi harjoittaneet hartaasti uskoaan, vaan he vaan joivat alkoholia, polttivat pilveä ja iskivät tyttöjäkin. Viime marraskuun Pariisin iskujen St-Deniksen pommittajaksi tunnistettu Hasna Aït Boulahce taas oli syrjäytynyt ja epätasapainoinen bilehile, joka oli viettänyt nuoruutensa laitoksissa. Tuttujen mukaan Boulance ei nuoruudessaan koskaan edes avannut koraania.

Syitä yksilön radikalisoitumiseen

Radikalisoituneilla ranskalaisilla on ollut erilaisia motiiveja, ja Syyriaankin lähteneiden keskuudessa on saattanut monia erilaisia motivoivia tekijöitä.

Radikalisoituminen on terminä kiistanalainen ja moniuloitteinen, niin kuin ovat sitä aiheuttavat tekijätkin. Tutkijat Clark McCauley ja Sophia Moskalenko kuuluvat laajaan tutkijajoukkoon, jotka lähestyneet ilmiötä sekä yksilö- että ryhmätasolla. Mallissaan he nostavat esiin muun muassa seuraavat neljä tekijää, jotka voivat johtaa radikalisoitumiseen:

  1.     Uhriutuminen
  2.     Tunne poliittisesta epäoikeudenmukaisuudesta
  3.     Kaltevan pinnan argumentti (slippery slope)
  4.     Radikaaliin ryhmään liittyminen

Tunne uhrina olemisesta saattaa johtua yksilön kokemasta ulkopuolisuudesta. Yksilö kokee, että häntä, hänen yhteisöään tai perhettään on syrjitty. Radikalisoituminen tarjoaa silloin mahdollisuuden paeta tyhjyyttä, saada elämälle tarkoitus ja liittää se osaksi jotain suurta, kauhulla ja vallalla ladattua historiallista tarinankerrontaa.

Tutkija Olivier Roy pitää juuri tunnetta poliittisesta epäoikeudenmukaisuudesta monia radikalisoituneita ranskalaisia yhdistävänä tekijänä. Heille on tavanomaista toisaalta paheksua lännen Lähi-idän politiikkaa ja toisaalta kokea solidaarisuutta palestiinalaisia kohtaan.

Olisi kuitenkin härskiä vihjailla syy-seuraussuhteesta yllämainittujen poliittisten vakaumusten ja radikalisoitumisen välillä. Radikalisoituminen ei loppuisi kuin seinään, vaikka huomenna julistettaisiin rauha pyhälle maalle ja länsi tekisi täyskäännöksen Lähi-idän politiikassaan. Sillä se ei tukahduttaisi Islamilaisen valtion rekrytointipropagandaa tai niitä ranskalaisesta yhteiskunnasta kumpuavia syitä radikalisoitumiselle.

Toinen tekijä, joka koskee tunnetta suuresta poliittisesta epäoikeudenmukaisuudesta, on ennen kaikkea subjektiivinen. Siihen kategoriaan kuulunee myös radikalisoitunut Robert Lewis Dear, joka tappoi kolme ihmistä planned parenthood -järjestön sairaalassa Coloradossa vuonna 2015. Radikalisoituminen prosessina, ei  siis ole varattu  yksinomaan muslimeille.

Kolmas McCauleyn ja Moskalenkon erittelemä tekijä, eli niin sanottu kaltevan pinnan argumentti perustuu hiljattaiseen, itsenäiseen radikalisoitumiseen. Neljännen ja viimeisen tekijän mukaan merkittävä osa yksilön radikalisoitumisesta tapahtuu tämän liittyessä radikaaliin ryhmään, jolloin myös yhteenkuuluvuuden tunne on avainasemassa. Ryhmän myötä yksilö voi myös kokea tulleensa ”ideologisesti valaistuneeksi”, jolloin on helpompaa motivoida yhä äärimmäisempiä keinoja, myös itselleen.

Ranskan integraatiopolitiikan suhde radikalisoitumiseen

Ranskan sekularismi tai niin kutsuttu Laicite on saattanut näyttäytyä yksilönvapauksia rajoittavana, sillä maassa on riidelty hijabin ja kipojen käytöstä julkisissa tiloissa. Riitely on myös kriitikoiden mukaan hyödyttänyt islamisteja, jotka ovat luoneet suurempaa kiilaa länsimaissa asuvien muslimien ja ei-muslimien välille. On voitu maalata kuvaa Ranskasta, joka on sodassa islamia vastaan. Nämä ovat tekijöitä, jotka ovat mahdollisesti vaikuttaneet siihen, että radikalistoituminen Euroopassa on suurempi ongelma Ranskassa kuin esimerkiksi Pohjoismaissa tai Britanniassa.

Kanada taas kuuluu toiseen koulukuntaan, sillä maan monikulttuurisuutta on varjeltu etenkin Justin Trudeaun aikakautena siten, ettei uskontoa eroteta (julkisissa tiloissakaan) yksilön muusta identiteetistä. Muslimeilla on siis oikeus käyttää hijabia, siinä missä sikhienkään turbaanien käyttöön ei puututa. Kanadan mallin menestys johtuu osittain siitä, että kanadalainen identiteetti on nuorempi ja lähtökohtaisesti monikulttuurisempi kuin ranskalainen — ainakin jos quebeciläista sosiologia ja kolumnistia Mathieu Bock-Côtéta on uskominen.

Se, että Ranska on alttiimpi radikalisoitumiselle, saa tukea muun muassa the Soufan Groupin tutkimustilastoista, joiden mukaan ranskankieliset eurooppalaiset ovat yliedustettuja vierastaistelijoiden keskuudessa, vaikka maa ei esimerkiksi kiinnitä negatiivista huomiota mittareilla kuten koulutustaso, valtiovallan heikkous ja taloudellinen epäoikeudenmukaisuus, joita voidaan pitää radikalisoitumista lisäävinä.

Ranskassa radikalisoitumista on edistänyt myös salafismin vahvistuminen kouluissa ja moskeijoissa, kuten myös niin sanotut kotitekoiset imaamit. Aix-en-Provencen Sciences Po -yliopistossa toimivan islamologi Rachid Benzinen mukaan myös Saudi-Arabialla on ollut rooli ranskalaisen salafismin kasvussa. Valtion pitäisi siis harjoittaa kovempaa kontrollia sen suhteen, ketkä opettavat uskontoa ja miten.

Benzine toteaa myös, että islamin niin kuin muidenkin uskontojen kuuluu tehdä itsetutkiskelua ja sitä myöten uudistua. Tosin hän kokee, että rakentavan dialogin sijaan uskonnollinen itsetutkiskelu on Ranskassa johtanut polarisoitumiseen konservatiivien ja maallisten muslimien välillä. Ihmiset ovat syytelleet toisiaan: ”Sinä et ole oikea muslimi, mutta sinä olet”.

Aivan viimeisenä todettakoon jälkiviisaasti, ettei satiirilehti Charlie Hebdon vuonna 2006 julkaisema kuva ollut monikulttuurisuuden kannalta mikään menestys. Piirustus julkaistiin vastauksena tanskalaisen Jyllandspostenin saamille tappouhkauksille. Kuvassa profeetta Muhammed sanoo turhautuneena, että on raskasta olla kusipäiden (des cons) rakastama. Tosin tappouhkausten lähettäjiä taisi motivoida ennen kaikkea muut tekijät kuin rakkaus Muhammedia kohtaan.

One response to “Miksi ranskalaiset radikalisoituvat?

  1. Päivitysilmoitus: Kulunut kevät, tuleva syksy | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s