KOMMENTTI: Nato-selvitys on ulkona. Mitä jää käteen?

12274210_10100787163841180_7847767307693787714_n
Tässä tekstissä analysoidaan lyhyesti tänään perjantaina 29.4. ilmestynyttä niin kutsuttua Nato-selvitystä, jota oli tekemässä neljä asiantuntijaa: Teija Tiilikainen, Mats Bergquist, René Nyberg ja François Heisbourg. Kommentissa käydään lyhyesti läpi selvityksen merkittävin sisältö, ja siinä myös pohditaan selvityksen merkitystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Ensinnäkin heti alkuun on todettava, että selvitys on neljän kovan ammattilaisen tekemä, ja se näkyy työn jäljessä. Vähemmän yllättäen selvitystä edeltänyt marmatus asiantuntijoiden Nato-kannoista ja objektiivisuudesta oli siis täysin turhaa. Asiantuntijoiden analyysi on kylmän viileää, ja se kelpaa vallan mainiosti suomalaisen virallisen Nato-keskustelun kiintopisteeksi.  Selvityksessä on myös omat heikkoutensa, jotka liittyvät muun muassa ulkopoliittisten aspektien vähyyteen. Siinä on myös osioita, esimerkiksi Suomen ulkopolitiikan historiaa käsittelevä kappale, joiden tarpeellisuus selvityksen varsinaisten pääargumenttien näkökulmasta voidaan kyseenalaistaa.

Toiseksi on paljon mahdollista, että selvityksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys jäänee pieneksi. Selvitysidea sai alkunsa lähinnä viime eduskuntavaalien yhteydessä käydyssä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, jossa selvityksestä puhuminen oli korvike varsinaisesta Nato-jäsenyydestä keskustelemiselle. Raportin merkitys toki kasvaa, mikäli merkittävä osa kansalaisista ja päätöksentekijöistä sen ajatuksella lukee. Se nimittäin sisältää tukuttain tietoa, joka haastaa toisaalta tiettyjä vallitsevia suomalaisia näkemyksiä Natosta järjestönä ja toisaalta näkemyksiä siitä, mitä Suomen Nato-jäsenyys mahdollisesti tarkoittaisi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.

Selvityksen tärkeät teemat

Selvityksessä oli luonnollisesti useita asiakohtia, joita analyysissä voisi ottaa esille, ja tuotoksen pohjalta voisi tehdä monta eri tekstiä.  Seuraavaksi tuodaan esille kolme allekirjoittaneen mielestä merkittävintä asiaa.

1) Sui generis -Suomea ei ole

Selvityksessä tuli useammassa kohtaa esiin se, että Suomi ei sotilasliittoon kuulumattomana ole varsinaisesti oman tiensä kulkija, eikä se nykyiselläkään linja pysty eristäytymään Euroopan huolestuttavista tapahtumista. Tämä seikka näkyy erityisesti selvityksen osioissa, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja Nato-kumppanuutta. Asia on aivan keskeinen, mitä Suomen nykyisen turvallisuuspoliittisen aseman ymmärtämiseen tulee.

Asiantuntijat painottavat, että Suomi on lähellä sitä pistettä, jota Nato-kumppanuudessa on mahdollista saavuttaa ilman täysjäsenyyttä. Tässä he lienevät oikeassa, vaikka kumppanuus ja sen tuomat mahdollisuudet elävät jatkuvasti suhteessa turvallisuusympäristön tapahtumiin. Kumppanuudella on kuitenkin implikaationsa, ja selvitys tuokin esille, miten ”ulkoisten toimijoiden” silmissä Suomi ja Ruotsi voivat näyttäytyä Naton jäseniltä – ilman artikla viiden tuomaa lisäpelotetta. Tässä kohtaa nelikon näkemys tulee lähelle ”Iloniemen paradoksia”, jonka mukaan Suomi tällä hetkellä jakaa Nato-jäsenyyden riskit mutta ei saa vastikkeeksi turvatakuita.

Toinen Suomen asemaan erittäin perusteellisesti vaikuttava tekijä on maan jäsenyys Euroopan unionissa, ja asiantuntijat toteavat sen suoraan johtaneen Suomen liittoutumattomuuden hylkäämiseen. Selvityksen mukaan Euroopan unionin jäsenenä Suomi on jo osa Venäjän laajempaa viholliskuvaa, joka aiemmin rakentui Naton varaan mutta johon Ukrainan konfliktin yhteydessä on liitetty myös Euroopan unioni.  Nelikko myös korostaa, että Nato-kumppanuuden ohella EU-jäsenyys on lisännyt Suomen Bundesfähigkeitia (runsaasta raportin saksankielisestä sanastosta kiitos René Nybergille?) eli sen kykyä suoriutua mahdollisen liittolaisuuden vastuista ja että mahdollisessa eurooppalaisessa konfliktissa Suomi todennäköisesti antaisi autettavalle valtiolle EU:n turvatakuulausekkeiden puitteissa kahdenvälistä tukea Naton ja sen jäsenien suorittaessa omaa operaatiotaan yhteisen komennon alla.

Pisteenä i:n päälle asiantuntijat lopussa toteavat Suomen olevan täysin läntinen valta. Erillistapauksesta ei ole raportissa tietoakaan.

2) Suomi ja Nato: match made in heaven – kunhan Ruotsi vain on mukana

Selvitys käsittelee aivan oikein sekä sitä, mitä Suomen Nato-jäsenyys tarkoittaisi Suomelle että sitä, mitä se tarkoittaisi myös Natolle.

Selvityksessä puolustuspoliittisesta näkökulmasta Suomen ja Naton politiikat sekä tavoitteet käyvät hämmästyttävän hyvin yhteen. Asiantuntijat toteavatkin, että Naton politiikka ja vaatimukset ovat yhteneväisiä Suomen tarpeiden kanssa. Naton näkökulmasta Suomi taasen toisi allianssiin vähän, jos ollenkaan, ongelmia, ja sen integroiminen komentorakenteisiin ja infrastruktuuriin olisi varsin mutkatonta.

Asiantuntijat huomauttavat kuitenkin, että Suomen liittyminen Natoon ilman Ruotsia saattaisi tehdä Suomen asemasta haavoittuvaisen muun muassa logistiikan näkökulmasta. Raportin vahva suositus onkin, että maiden tulisi edetä asian suhteen yhdessä, mikäli sen jonain päivänä tekevät.

Nelikon selvitys keskittyy hyvin paljon puolustuspolitiikkaan jättäen Nato-jäsenyyden ulkopoliittisten vaikutusten pohtimisen vähälle, minkä voi nähdä pienenä puutteena. Toisaalta raportissa (s. 48) todetaan hyvin nasevasti, että ”Empiirisesti katsoen Nato-jäsenyys (tai Naton ulkopuolella oleminen) ei näytä suuremmin vaikuttavan pienten maiden mahdollisuuksiin tehdä diplomaattisia aloitteita maailmanlaajuisesti. Hyvät palvelukset, rauhanvälitys tai kehityspolitiikka ovat muuttujia, jotka eivät ole sidoksissa siihen, millainen asema maalla on kollektiivisen puolustuksen suhteen.”

Asiaa voisi tuskin paremmin sanoiksi pukea. Suomen viimeaikaista ulkopoliitiikkaa kuvastaakin kyvyttömyys hyödyntää sotilasliittoon kuulumattomuutta ulkopoliittisesti, mikä ei ole sinänsä ihme, koska kovin suurta ulkopoliittista käyttöarvoa liittoon kuulumattomuudelle on kylmän sodan jälkeisessä maailmassa vaikea nähdä. Sotilasliittoon kuulumattomuuden merkitys tiivistyykin lähes pelkästään Itämeren alueellisen tasapainon kuvioon. Tämä johtopäätös vahvistuu entisestään selvityksen lukemisen jälkeen.

3) Mutta se Venäjä 

Selvityksen alkupää keskittyy pitkälti Venäjään. Se näyttäytyy hyvin ongelmalliselta toimijalta, joka ei ole yksinkertaisesti sinut itsensä kanssa. Sen taloustilanne voi mahdollisesti johtaa sisäiseen epävakauteen, se on poliittisesti eristäytynyt mutta sillä on ketterät asevoimat, joita se on ollut halukas käyttämään. Sen toimet ovat myöskin vahingoittaneet eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää, ja Moskovan intresseissä olisi voimatasapainoon ja etupiireihin perustuva moninapainen järjestys.

Tekijät pitävät selvänä, että Venäjä tulisi reagoimaan Suomen ja Ruotsin mahdollisiin Nato-jäsenyyksiin. Jäsenyydet olisivat toisaalta poliittinen arvovaltakolaus kuin myös strateginen haaste erityisesti Kuolan niemimaan näkökulmasta. Venäjän vastaus jäsenyyksiin voisi olla taloudelliset keinot, jo Itä-Lapissa tuntunut väestön liikuttaminen, ulkovenäläisten poliittinen mobilisointi ja sotilaalliset manööverit lähialueilla.

Kuvastavaa onkin, että Nato-jäsenyyteen ja sen hakemisprosessiin liittyvät riskit nivoutuvat lähes täysin Venäjään, mikä on kenties tekevä suomalaisesta Nato-keskustelusta entistä Venäjä-keskeisempää – jos se nyt on ylipäätään vielä mahdollista.

Lopuksi

Tiivistäen raportin sanoma voidaan pelkistää siihen, että Nato-jäsenyys olisi monella tapaa Suomelle (ja Ruotsille) järkevä politiikkavaihtoehto, mutta se sisältää merkittäviä Venäjään liittyviä riskejä. Päätös Nato-jäsenyydestä pitäisi tehdä ehdottomasti myös yhdessä Ruotsin kanssa.

Loppukaneettina ja raportin inspiroimana voidaan todeta, että Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ja sen järkevyyteen liittyy keskeinen pulma, johon koko asiakysymys pitkälti kietoutuu: Onko Suomen nykyisessä sotilasliittoon kuulumattomuudessa sellaisia (Venäjään liittyviä) riskejä, joiden takia olisi syytä hakea Naton jäsenyyttä, joka toisaalta varsin kiistatta parantaisi Suomen puolustuskykyä varsinkin pitkällä aikavälillä mutta jonka hankeminen toisaalta alistaisi Suomen uusiin merkittäviin lyhyen aikavälin riskeihin? Tämä lienee kysymys, joka pohdituttaa myös nykyistä ulkopoliittista johtoa.

7 responses to “KOMMENTTI: Nato-selvitys on ulkona. Mitä jää käteen?

  1. Onko heittää kommenttia nopeutetusta jäsenhakemusmenettelystä (fast track)? Minkälaisen mahdollisen turvatakuut sillä voidaan saavuttaa kansanäänestystä ja jäsenhakemusta valmisteltaessa?

    • Venäjälle jäänee fast trackistakin huolimatta aikaikkuna kiristää ilmapiiri jonkinlaisella voimankäytöllä siten, että uuden maan Nato-jäsenyyden (tai tässä tapauksessa fast track -menettelyn) hyväksymiseen vaadittu yksimielinen päätös vaarantuisi oleellisesti. Tämä siitä syystä, että Nato-hakemusta ei kuitenkaan ihan yllättäen voida jättää, vaan selvää liikehdintää poliittisessa kentässä ja mieluiten kansalaismielipiteessäkin on nykyisestä tapahduttava. Ja vaikka sopimuksia valmisteltaisiin jopa julkisuudelta salassa, Venäjän tiedustelukyvykkyyden takia niitä olisi huomattavasti vaikeampi valmistella Kremliltä salassa.

    • Suoraan sanottuna, vaikka ”nopeutetusta jäsenyysprosessista” on ollut jossain määrin ennenkin puhetta, kirjoittajien tuoma ”fast track” -vaihtoehto on itsellenkin varsin uusi idea. Raportissa sitä käsitellään oikein hyvin. Deterenssin kannalta ajatus on hyvä, mutta kuten selvityksessäkin tulee ilmi, on se haastava yhdistettävä kansanäänestyksen kanssa. Ja mahdollisessa hakemustilanteessa kansanäänestyksestä tuskin luovuttaisiin, koska sitä on rummutettu viime vuosina niin paljon.

  2. ”Onko Suomen nykyisessä sotilasliittoon kuulumattomuudessa sellaisia (Venäjään liittyviä) riskejä, joiden takia olisi syytä hakea Naton jäsenyyttä?”

    Tässä kirjoittaja on tavoittanut asian ytimen. Juuri tämä on se perimäinen kysymys johon nato-keskustelun tulisi vastata. Ei se toki ainoa näkökohta ole, mutta ellei tähän kysymykseen vastata, muu pohdinta on tavallaan turhanpäiväistä.

    Raportin kirjoittajien mukaan jäsenyys aiheuttaisi perustavaa laatua olevan muutoksen Suomen strategiseen asemaan ja siksi sitä tulisi tarkastella vuosikymmenien (tai vuosisatojen) perspektiivistä. Tästä syystä tuntuisi luontevalta asettaa myös riskitarkastelu vastaavaan aikaskaalaan. Vaikeaa se tietysti on. Ihmisillä kun on luontainen taipumus tarkastella pelkästään nykyhetkeä ja perustella kantojaan nykytilanteesta käsin.

    Eräs tapa lähestyä asiaa on miettiä tilanteita, joissa suomen asevoimien kyky ei riitä. Ainakin kaksi tällaista tilannetta tulee etsimättä mieleen.

    1. Venäjä kohdistaa merkittävän osan tavanomaisesta voimastaan Suomea vastaan.
    – tämä on ilmeisesti mahdollista vain, jos kyseessä on erillissota Suomea vastaan. Laajemmassa konfliktissa resursseja tarvitaan muuallakin.

    2. Venäjä pyrkii tavoitteisiinsa Suomen suunnalla nopeasti ja resursseja säästäen uhkaamalla ydinaseen käytöllä.
    – laajassa konfliktissa (esim. Natoa / Yhdysvaltoja vastaan) Venäjän on turvattava Kuola ja Pietari resurssien rajallisuudesta huolimatta. Vakuuttava ydinaseella uhkaaminen on ”kustannustehokas” keino saavuttaa tämä päämäärä ja saada Suomi luovuttamaan alueita esim. eteentyönnetyn ilmapuolustuksen tukikohtia varten. Uhkausten edessa antautuneen Suomen ”Miehitysjoukoiksi” kelpaavat reserviläiset, jolloin taisteluun kykeneviä joukkoja / kalustoa jää muualla käytettäväksi.

    Ensimäinen skenaario vaatisi toteutuakseen (minun mielestäni) paljon. EU:n hajoaminen, Naton hajoaminen ja Yhdysvaltojen vetäytyminen euroopasta voisivat luoda tilanteen jossa Venäjä ryhtyy laajenemaan aggressiivisesti.

    Toinen skenaario (suursota) lienee todennäköisempi kuin ensimäinen, vaikka ei sekään kovin todennäköiseltä vaikuta. (Vaikka onkin selvästi todennäköisempi kuin esim. 10 vuotta sitten).

    Perinteisen riskianalyysin mukaan riski = todennäköisyys x seuraukset. Näin tarkasteltuna em. riskit ovat suuria. Vaikka skenaarioiden todennäköisyydet ovat pienet, niiden toteutumisen seuraukset olisivat Suomen kannalta katastrofaaliset.

  3. Tämä lause: ”Suomen viimeaikaista ulkopolitiikkaa kuvastaakin kyvyttömyys hyödyntää sotilasliittoon kuulumattomuutta ulkopoliittisesti, mikä ei ole sinänsä ihme, koska kovin suurta ulkopoliittista käyttöarvoa liittoon kuulumattomuudelle on kylmän sodan jälkeisessä maailmassa vaikea nähdä.” on vähän kummallinen. Siitä saa ensin käsityksen, että sotilasliittoon kuulumattomuutta ei ole osattu hyödyntää ulkopoliittisen kyvyttömyyden takia, mutta samaan hengenvetoon – samassa lauseessa – heti todetaan, että ei liittoon kuulumattomuudella taida enää mitään käyttöarvoa ollakaan. Jos näin kirjoittajan mielestä on, miksi syyttää kyvyttömyydestä? Kirjoittajaa voisi syyttää löperöstä päättelystä.

    • Hei, Antti. Kiitos terävästä ja osuvasta kommentista. Tartut itse asiassa ihan syystä sanavalintaan, joka on, myönnettäköön, epäonnistunut. ”Kyvyttömyys” ohjaa näkemään ajatukseni väärin.

      Näen asian nimenomaan niin, että Suomen nykyiset institutionaaliset valinnat yhdistettynä poliittiseen tilanteeseen eivät tarjoa juurikaan ulkopoliittista käyttöäarvoa sotilasliittoon kuulumattomuudelle, mikä on johtanut siihen, että sitä ei ole voinut ulkopoliittisesti hyödyntää. Käyttöarvo pelkistyy lähinnä alueelliseen turvallisuuskuvioon.

  4. Päivitysilmoitus: Kulunut kevät, tuleva syksy | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s