”…sodat ovat monimutkaisia kansallisia konflikteja”

M23 ryhmittymän joukkoja Bunaganassa. Kuva: Wikimedia

M23 ryhmittymän joukkoja Bunaganassa. Kuva: Wikimedia

Väkivaltaisia konflikteja pyritään selittämään monista eri lähtökohdista käsin. On mahdotonta antaa yleispätevää selitystä sille, miksi konflikteja syntyy tai miksi ihmiset osallistuvat niihin. Erilaiset selitykset konfliktien synnylle riippuvat pitkälti siitä, mikä ymmärretään väkivallan käytön tavoitteeksi.

Konfliktien ratkaisemisen kannalta on kuitenkin keskeistä ymmärtää niiden sisäisiä syy-seuraussuhteita. Sen ymmärtäminen, miksi soditaan, antaa eväät myös rauhan rakentamiselle. Yhtä olennaista on myös ymmärtää, miksi ihmiset osallistuvat konflikteihin ja miten tätä voidaan muuttaa. Ongelmallista tästä kaikesta tekee se, että yksilöt saattavat osallistua väkivaltaisuuksiin hyvinkin erilaisista syistä. Yksittäisen taistelijan osallistumiselle on monesti eri syyt, kuin poliittisen eliitin kohdalla.

”Ikiaikaiset viholliset”

Helpoin tapa ohittaa koko keskustelu konfliktien syistä on todeta niiden johtuvan ikiaikaisista vihollisuuksista. Syyrian konfliktin voidaan väittää olevan osa shiojen ja sunnien ikiaikaista kamppailua, joka juontaa juurensa aina profeetan veljenpojan Alin kuolemaan. Yhtä lailla Ruandan kansanmurhan voidaan väittää johtuneen hutujen ja tutsien ikiaikaisesta vihasta toisiaan kohtaan. Tämänkaltainen konfliktien selitys sivuuttaa kokonaan taustalla vaikuttavat valtasuhteet ja jättää poliittisen todellisuuden huomiotta. Sen mukaan väkivallan tavoitteena on yksinkertaisesti tuhota toinen etninen tai uskonnollinen ryhmä. Selityksenä tämä on myös vahvasti orientalistinen. Kaukana asuvat villit tappavat toisiaan, koska heidän muuttumaton kulttuurinsa vain sattuu olemaan sellainen.

Ajatusta kulttuurien tai etnisten ryhmien välisestä väistämättömästä konfliktista on viljelty laajalti niin akateemisissa, kuin populaareissakin piireissä. Kylmän sodan päätyttyä väistämätön konflikti ei ollutkaan enää kommunistisen ja kapitalistisen maailman välillä, vaan alettiin keskittyä ennemmin kulttuurien yhteentörmäykseen. Selityksenä ihmisryhmien välinen väistämätön konflikti on kuitenkin melko ongelmallinen. Kuten Frances Stewart esittää, se ei selitä miksi juuri tietyssä ajankohdassa aiemmin rauhassa yhdessä eläneet ihmisryhmät alkavat tappaa toisiaan. Ryhmien erilaisuutta olennaisempaa on niiden välinen epätasa-arvo, jota kutsutaan horisontaaliseksi epätasa-arvoksi. Mikäli yhteiskunnassa on identiteettiryhmiä, joiden välillä liikkuminen on tehty mahdottomaksi, esimerkiksi yhdestä etnisestä ryhmästä toiseen siirtyminen, ja näiden ryhmien välillä on merkittävää epätasa-arvoa taloudellisessa tai poliittisessa mielessä, kasvaa konfliktin riski. Ryhmien olemassaolo itsessään ei vielä ole riittävä tekijä konfliktille.

Isaac Kamolan mukaan Ruandan kansanmurha on ymmärretty yksinkertaistettujen syy-seuraussuhteiden kautta. Omassa analyysissaan Kamola kumoaa usein nähdyn narratiivin etnisen vihan aiheuttamasta kansanmurhasta ja antaa vaihtoehtoisen selityksen kahvin maailmanmarkkinahintaan perustuen. Hänen narratiivissaan kahvin tuotannon epätasainen hallinta etnisten ryhmien välillä johti siihen, että maailmanmarkkinahinnan romahtaessa valtio ei pystynytkään enää tarjoamaan palveluita, minkä vuoksi aiemmin hyväksytty epätasainen maanomistus nousi kiistakysymykseksi ja johti lopuksi laajoihin väkivaltaisuuksiin.

Vaikka etniset tai uskonnolliset syyt harvoin pystyvätkään selittämään konfliktien syntyä, ei niitä voida missään nimessä ohittaa konflikteja analysoidessa. Etniseen tai uskonnolliseen ryhmään kuuluminen on usein keskeinen osa ihmisen identiteettiä. Tätä voidaan käyttää keskeisenä mobilisaation välineenä väkivaltaisissa konflikteissa. Ulkopuolisten aiheuttama uhka omalle ryhmälle on tehokkaimpia keinoja motivoida ihmisiä tarttumaan aseisiin. Etnisten suhteiden tai uskonnollisen vakaumuksen vaikutus voi yksilötasolla olla erittäin vahva motivaatio osallistua vihollisuuksiin, vaikka se ei konfliktin taustasyynä sitä välttämättä olisikaan.

Ahneus vai katkeruus?

Taloustieteilijät ovat puolestaan pyrkineet ennustamaan konfliktien syntyä erilaisia muuttujia tarkastelemalla. Kuuluisimpana ehkäpä Paul Collierin tutkielmat konfliktien yhteydestä nuorisotyöttömyyteen, matalaan koulutustasoon ja etenkin saavutettavissa oleviin luonnonvaroihin. Taloustieteen näkökulmasta ihmiset toimivat rationaalisesti omaa etuaan ajaen. Konflikteihin osallistutaan silloin, kun siitä saatava hyöty on suurempi, kuin osallistumisen kustannukset. Väkivallan tavoite on tuottaa hyötyä sen käyttäjälle. Koska työttömällä kolmannen maailman nuorella on vähemmän hävittävää, on tämän näkemyksen mukaan todennäköisempää, että hän tarttuu aseisiin ja liittyy mukaan väkivaltaisuuksiin kuin keski-ikäinen pankinjohtaja.

Taloustieteellinen konfliktien selitys törmää helposti vapaamatkustajan ongelmaan. Aseelliseen kapinaan osallistuminen on erittäin riskialtista toimintaa ja aseellisten vallankumousten onnistumisen todennäköisyys on varsin pieni. Mikäli vallankumous on kuitenkin onnistunut hyötyvät sen vaikutuksista periaatteessa kaikki. Toinen keskeinen ongelma on se, että joissakin konteksteissa Collierin tarjoama selitys pätee ja joissakin toisissa ei. Jos keskeistä konfliktin syttymisen kannalta on helposti saatavat resurssit ja korkea nuorisotyöttömyys, niin miksi sisällissota Syyriassa alkoi vuonna 2011, eikä kymmenen vuotta aiemmin? Mitkä olivat ne keskeiset tekijät, jotka muuttuivat niin että sota syttyi tiettynä ajankohtana?

Kolumbiassa vuosikymmeniä taistellut FARC on vallankumouksellinen liike, joka on tunnettu kovasta sisäisestä kuristaan. Liikkeen jäsenet eivät saa ryöstellä paikallisväestöltä omaisuutta, mikä on melko tyypillinen tapa rahoittaa aseellisten ryhmien toimintaa. Tiukan vasemmistolaisesta ideologiasta periytyvän kurin myötä liikkeen jäsenet eivät henkilökohtaisesti hyödy osallistumisestaan konfliktiin. Kolumbiassa taistelleet oikeistolaiset puolisotilaalliset joukot puolestaan turvautuivat pitkälti talonpoikaisväestön ryöstelyyn oman taloudellisen asemansa parantamiseksi. Miksi osa ihmisistä liittyi FARCiin hyötymättä siitä henkilökohtaisesti mitään, kun taas osa liittyi taloudellisen hyödyn toivossa oikeistolaisiin puolisotilaallisiin joukkoihin? Väkivaltaisiin konflikteihin osallistumiselle täytyy olla muitakin selittäviä tekijöitä, kuin ihmisten ahneus.

Poliittista väkivaltaa pyritään selittämään myös vastauksena ihmisten kokemaan katkeruuteen. Mikäli ihmiset kokevat sortoa, saattavat he tarttua aseisiin yhteiskunnallista asemaansa parantaakseen. Poliittinen sorto, tai koettu väkivalta saattavat aiheuttaa väkivaltaisen vastareaktion. Syyrian sisällissodan voidaan väittää alkaneen katkeruudesta valtion politiikkaa kohtaan ja samalla hallinnon siviiliväestön mielenosoituksiin kohdistaman väkivallan vastareaktiona.

Väkivallalla voidaan nähdä olevan myös muita tavoitteita, kuin taloudellisen tai yhteiskunnallisen aseman parantaminen. Tutkiessaan Sierra Leonen sisällissotaa David Keen huomasi, etteivät aseelliset ryhmittymät kovinkaan usein käyttäytyneet taloustieteellisessä mielessä rationaalisesti. Siviiliväestöön kohdistetut väkivaltaisuudet eivät tuoneet minkäänlaista taloudellista hyötyä aseellisille ryhmittymille. Hänen näkemyksensä mukaan väkivallan käytön keskeisenä tavoitteena aseellisille ryhmille oli kunnioituksen saavuttaminen. Väkivallan tuoma valta-asema ja kunnioitus saattavat olla keskeisiä selittäviä tekijöitä, miksi yksittäinen taistelija liittyy aseelliseen ryhmään.

Miten konfliktin syyt vaikuttavat sen ratkaisuun?

Kuinka paljon konfliktien syiden tuntemiselle pitäisi sitten antaa painoarvoa konfliktien ratkaisussa? Susan Woodward väittää, ettei konfliktin alkuperäisten syiden tuntemisesta ole juurikaan hyötyä konfliktin ratkaisemisessa. Konflikti on nähtävä prosessina, joka muokkaa yhteiskunnan sisäisiä sosiaalisia suhteita. Ne syyt, jotka panivat konfliktin alulleen eivät ole niitä, jotka sitä ylläpitävät. Konfliktit ovat jatkuvasti muutoksessa ja niin myös niiden mahdolliset ratkaisut.

Syyrian sota alkoi arabikevään jälkeisessä sekamelskassa nuorten vaatimuksena avoimemmasta yhteiskunnasta. Sodan kehittyessä ja sirpaloituessa ovat nämä alkuperäiset syyt jo kaukaista historiaa. Konfliktin ratkaisut eivät löydy enää sen alkuperäisistä syistä, koska sota itsessään on luonut uusia syitä sotimiselle. Väkivalta itsessään synnyttää katkeruutta ja muodostaa helposti koston kierteen, josta ylitse pääseminen on usein hyvin hankalaa.

Huolimatta siitä, että konfliktien alkuperäiset syyt tuskin antavat avaimia konfliktien ratkaisemiseen, on tärkeää ymmärtää väkivallan syitä. Olennaista on, että jokainen väkivaltainen konflikti nähdään yksittäistapauksena. Se, miksi universaalia selitystä väkivaltaisten konfliktien synnylle on niin vaikeaa antaa, johtuu siitä, etteivät konfliktit synny ja kehity koskaan samalla tavalla.

Konfliktien ratkaisemiseksi tarvitaan kuitenkin ymmärrystä siitä, miksi ihmiset osallistuvat niihin. Mikä motivoi yksittäistä taistelijaa osallistumaan väkivaltaiseen konfliktiin? Väkivallan kulttuuria on mahdotonta muuttaa, jos ei sitä ylläpitäviä rakenteita saada muutetuksi. Samaan tapaan, kuin väkivaltaiset konfliktit uudelleenjärjestävät sosiaalisia suhteita, on toivottavasti mahdollista järjestää sosiaaliset suhteet niin, ettei väkivaltaa tarvittaisi konfliktien ratkaisuun.

Monimutkainen todellisuus vaatii monimutkaisen selityksen

Sotien syiden selittäminen on äärimmäisen haasteellista. Jatkuvasti muuttuva toimintakenttä tekee yleispätevien selitysten antamisen liki mahdottomaksi. Niin akateemikot, analyytikot, kuin toimittajatkin sortuvat usein karkeisiin yksinkertaistuksiin ykittäistä konfliktia kuvatessaan. Konfliktin sosio-ekonomisten, historiallisten ja poliittisten taustasyiden tyhjentävä analysointi, konfliktin itsensä niitä jatkuvasti muokatessa, vaatii resursseja ja aikaa. Useimmiten kattavat analyysit akuuttien konfliktien syistä ovat valmistuessaan jo  vanhentuneita, konfliktien muuttaessaan jatkuvati muotoaan.

Mikäli joku väittää konfliktin johtuvan yhdestä yksittäisestä syystä, voi lukija hyvällä omallatunnolla todeta analyysin olevan vähintään vajavainen. Yksikään konflikti ei ole seurausta yhdestä ainoasta tekijästä. Konfliktit ovat monimutkaisia muotoaan muuttavia prosesseja, joiden taustalta löytyy erilaisia valta-asetelmia ja jotka itsessään muokkaavat näitä. Konflikteihin myös osallistutaan monista erilaisista syistä. Konfliktien syiden yksinkertaistaminen muutamaan tekijään ei anna kuvaa todellisuudesta. Se palvelee ainoastaan yksinkertaisia ja laiskoja vastauksia haluavia. Monimutkaista todellisuutta ei voi kuvata yksinkertaisesti.

One response to “”…sodat ovat monimutkaisia kansallisia konflikteja”

  1. Päivitysilmoitus: Oikeuden toteutuminen on kestävän rauhan perusta | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s